Historiallista

Opiskellessani ja tutkiessani parin tuhannen vuoden takaisia asioita olen huomannut historian kovin hankalan subjektiiviseksi tieteenalaksi. Monet kerrat totuus riippuu näkökulmasta, sodan voittajasta tai siitä, kuka kertoo hauskimmat tai kiinnostavimmat anekdootit. Neule-esimerkkinä se, kuinka Naantalin kaupunginisät menneinä vuosisatoina kielsivät julkisilla paikoilla neulomisen, koska se häiritsi yleistä rauhaa. Itseäni kovasti häiritsee se, että minulla on saatavilla lähteenä vain pari neulekirjaa joissa tähän viitataan joten en ole saanut anekdootin totuusarvoa tarkistettua, mutta toisaalta loistava tarinahan se on. Kuvittelen mielessäni Helsingin suurten neuletapaamisten hersyvähuumorisen ja äänekkään tunnelman ja siirrän sen ajatuksissani myöhäiskeskiaikaiseen Naantaliin. Kenties jo muinaiset naantalilaiset neuletapaajat saivat kuulijoiden korvat kuumottamaan ja ympäristön huolestumaan kaupungin moraalista?



Toinen tarina johon olen nähnyt viitattavan on 1800-luvun brittiläisen palvelustytön tehtävä neuloa toimiensa ohessa sukkapari päivässä. Liekö ollut lanka paksua tai sukat nilkkamallisia, sillä itse neuloin parin päivän alkukotireissulla sukanvartta lähes taukoamatta eikä näyttöä ole kuin parikymmentä senttiä. Taite oli paria palmikonkiertoa vaille valmis äitilään matkatessamme, mutta vaikka sain työstää sukkaa torstaipäivästä lauantai-iltaan en päässyt edes pohjekavennusten loppuun. Katkeamatonta neulerauhaa saan kiittää reippaista isovanhemmista, jotka jaksoivat touhuta lasten kanssa. Nea pääsi myös harrastamaan kädentaitoja hakkaamalla nauloja lautaan ja vuolemalla mofan kanssa ihan oikealla pienellä puukolla. Lisäksi tyttö kaiveli (selvästi äitinsä hyvän maun perineenä) mummun laatikosta vuosien takaista Wetterhoffin silkkilankaa ja ilmoitti tahtovansa neuloa. Joel oli kovasti mofan poika ja pääsi jopa auttamaan kettinkien ripustamisessa vesiränneihin sadeveden ohjaamiseksi pois talonseinältä.

Historian havinaa on muuten havaittavissa lastenkin käsitöissä: päivänä muutamana Nea sanoi että tahtoo tehdä kangasta, ja viritin sitten pahvinpalasta alkeellisen kankaankudontakehikon.



Moniko muistaa tällaisella lapsena askarrelleensa? Omat muistikuvani moisesta liittyvät suunnilleen ala-asteikään, joten olin kovasti hämmästynyt kun kolmevuotiaani välittömästi ymmärsi miten lankaa pujotellaan loimilankojen alta ja päältä. Hieman äidin tai isän apua työ vielä vaatii, mutta yllättävän hyvin se sujuu. Pohdin tulisiko projekti valmiiksi nopeammin jos houkuttelisin tekemään sitä joululahjaksi, mutta liekö tuon ikäisen vielä niin väliksi ottaa paineita käsitöiden valmistumisesta.

Joululahjoista puheenollen, Benrope haastoi neulebloggaajatkin osallistumaan Joulupata-keräykseen. Itse pistin muutaman lantin likoon, laita sinäkin jos joulubudjetista vielä löytyy! Keräyspotin nimi on Bloggaajat. Neulebloggaajaporukalla ei taideta Positiivarit-pottia peitota, mutta josko saisimme edes pokeritieto-porukan kiinni?

Tässä taisivat olla Elämänlangan tämän viikon eväät. Ensi viikolla ehkä lisää pohdintaa joululahjoista, tai sitten kenties jotain aivan muuta.