Miten tässä nyt näin kävi?

Tätähän se aina on, lasten kasvu. Ne kasvavat ja venähtävät salakavalasti kun vain vähän silmiään räpäyttää. Kahden kanssa aika tuntuu kuluvan vielä vinhempaa vauhtia kuin ennen. Äkkiä oli, kuinka ollakaan, Joelin ensimmäinen syntymäpäivä. Varsinainen merkkipäivä oli perjantaina, mutta sankaria varten järjestettiin juhlallisuudet asiaankuuluvin menoin vasta lauantaina. Äiti päätti ottaa tilanteen rauhallisesti ja ostatti tarjoomukset kaupasta, ja juhlia varten siivoaminenkin sujui rattoisasti kun kaikki neljä Harmonia-aikuista tarttuivat toimeen.



Harmoniaan kokoontui oman väen lisäksi kolmet Harmonia-isovanhemmat, yksi kummisetä sekä minun ja kanssa-asujan veljet, viimeksi mainittu perheineen. Neljätoista aikuista ja viisi lasta saavat aikaiseksi melkoisen hulinan, mutta hauskaa oli. Päivänsankari sai sopivasti lahjoja muttei liikaa, ja näytti erityisesti arvostavan mofan syliä. Harmonian aikuisväestö arvosti erityisesti sitä, että armaan veljeni tuomissa Fisher-Pricen soivissa ja välkkyvissä bongorummuissa on äänenvoimakkuuden säätö.

Yhdessä pohdiskeltiin sitä, että on se kumma kun Nea ja Ronja olivat yksivuotiaina niin isoja ja reippaita, ja tämä pienin Harmonia-asukas taas on edelleen meille niin vauva. Lapsiparkaa kun aina verrataan pari vuotta vanhempiin tyttöihin joka asiassa. Lisäksi reppana saa käyttöönsä kaikki tyttöjen vanhat vaatteet, joskin sentään mekot olen armeliaasti karsinut pois.



Mitä sitten tekee yksivuotias? Seisoo tuetta, muttei uskalla ottaa askelta. Syö leipää niin paljon kuin sille antaa, muttei äidin hämmennykseksi enää huoli rintamaitoa. Pitää kaikesta mikä pyörii: palloista, siskon polkupyörän polkimista, leikkiauton pyöristä. Rakastaa äidin jämälankapussia ja olisi kiinnostunut myös puikoista ja saksista jos ne vain hänelle sallittaisiin. Konttaa kovaa vauhtia hiekkalaatikossa ja syö niin paljon hiekkaa kun ehtii. Ymmärtää puhetta, sekä suomea että ruotsia. Venyy pituutta niin, että käytössä on jo kolmas neulehaalari. Tekee osan asioista aivan kuin siskonsa pienenä, ja osan aivan eri tavalla, äidin iloksi ja hämmästykseksi.

Entä sitten isosisko? Pelkäämäni sisaruskateus jäi tulematta ja sen sijaan molemmat isommat Harmonia-lapset ovat ottaneet Joelin avosylin vastaan. Syksyisten valaistusolosuhteiden vuoksi virallista yksivuotiskuvaa ei nyt ole, mutta kesäiset otokset yllä ja alla kertovat kaiken tarpeellisen.



Tulevalta vuodelta odotan mielenkiinnolla kommunikaation kehittymistä ja erityisesti sitä, kumpaa kieltä Joel nyt alkaa puhua. Vuositavoitteeksi voisin asettaa että neuloisin Joelille jotain ihan omaa niin ettei aina tarvitsisi pukeutua siskon vanhoihin, ehkä jopa niitä monien toivomia pienten poikien neuleita. En tosin oikein tiedä mitä moiset ovat, kun aika samannäköisiä nuo pienet pojat ovat kuin pienet tytötkin, mutta ehkä koen jonkun valaistumisen kun aika rientää.

Sitä odotellessa ensi viikolla taas uutta Elämänlankaa.