maanantai 19. maaliskuuta 2007

Anna hyvän kiertää

Järjestäessäni erilaisia tempauksia neulojien huvitukseksi sekä blogeja ja listoja seuratessani olen monet kerrat ihmetellyt neulojien iloista asennetta toisten auttamiseen ja ilahduttamiseen. Esimerkiksi neulonta-sähköpostilistan sadoista käyttäjistä aniharva tuntuu olevan listalla "oman hyödyn vuoksi", ja kysymykseen kuin kysymykseen saa yleensä ystävällisen vastauksen. Myös materiaaliapua löytyy, ja ihmiset myyvät tai lahjoittavat kernaasti lankanyssäkän tarvitsijalle kaivellen lankavarastojensa pohjatkin etsien oikeaa väriä ja värjäyserää.

Omalta kohdaltanikin esimerkkejä löytyisi vaikka millä mitalla. Esimerkiksi loppuraskaudesta kun ranteeni oireilivat, postilaatikosta löytyi päivänä muutamana mukavat ja juuri sopivat ranteenlämmittimet.



Neulontalistalla oli taannoin puhetta Merinosilkistä ja sukkien neulomisesta ohuesta langasta. Valittelin, että saatavilla ei yleensä ole puoltatoista milliä pienempiä puikkoja: eivätköhän neulovat ystävät toimittaneet hetikohta 1,4- ja 1,25-milliset sukkapuikot. Ja kun muutaman päivän tuskittelin langanostolakkoa ja sitä, miten ihanaa Novitan Bambu oli neuloa kun tein mallitilkkuja Ulla-neuletta varten, soitti postipoika loppuviikosta ovikelloa ja toi paketin lankaa suoraan Helsingin villakehräämöltä.

Neulojat antavat auliisti hyvän kiertää myös erilaisiin hyväntekeväisyystempauksiin: moni tekee vaakatilkkuja, keskosvaatteita tai apupupuja tai osallistuu muihin vastaaviin keräyksiin.

Samaten erilaiset vaihdot ovat suosittuja. Osa ilosta on tietysti saada itselleen jotain uutta, mutta ainakin minulle suurin hauskuus on jollekin toiselle tekeminen.



Kuvassa Addin puikkonallet sunnuntaina vaalipullalla. Takana vilahtaa salaperäisesti myös tekeillä oleva sukka Salaista sukankutojaa varten. Muutenkin olen omalla kohdallani antanut viime aikoina hyvän kiertää melko sukkapainotteisesti: tilasin syntymäpäiväänsä viettäneelle nuorelle neulojattarelle hetken mielijohteesta lahjaksi sukkaohjeen.

Tällä viikolla haluaisin haastaa lukijoita antamaan hyvän kiertää: ilahduttakaa tavalla tai toisella jotain kanssaihmistä. Mieluusti myös kuulisin tarinoita erilaisista ilahduttavista teoista, joihin olette näissä neulepiireissä törmänneet.

Näillä eväillä siis tähän viikkoon. Ensi viikolla sitten taas Elämänlankaa uusilla teemoilla.

7 kommenttia:

verano kirjoitti...

Nuori neulojatar kiittää vielä kerran saamastaan lahjasta :)

makepeace75 kirjoitti...

Hieno ja kaunis ajatus, jota on mukava toteuttaa. :o)

Itse olen mm. lähetellyt pariin otteeseen pieniä paketteja. Olen hakenut kaupasta jotain sellaista, jota joku toinen on kaivannut, mutta ei ole päässyt siihen helposti käsiksi. Näitä on lähtenyt niin kotimaahan kuin ulkomaillekin. Itselleni olen saanut mm. lankoja rapakon takaa ja kotomaasta. :o)

Itse asiassa monestikin tulee mieleen, että olisi kiva ilahduttaa toista yllärillä, mutta ylläri menee "pilalle", jos kysyy osoitetietoja. :D Pitäisi kysyä salaa joltain toiselta, joka tietäisi.

PS. Sairaan kaunis sukkamalli!

uhoava gnu kirjoitti...

Kiitos linkkivinkistä! Noita Cookien sukkia on ihanaa katsella, vaikka ei ostaisikaan ohjeita.
Neulojat ovat kyllä harvinaisen lämmintä porukkaa, ainakin blogeissa. Minulle on postitettu ohjeita, joita olen kaipaillut ja silmukkamerkkejä kiitokseksi pikkuavusta. Myös voitot aina ilahduttaa.
Nyt laitoin jakoon suvun sukkamallin, ehkä sekin voisi ajatella neulojien solidaarisuudeksi..? ;)

katjuska kirjoitti...

Juuri tänään kyselin erään langan perään ja heti sain vastauksen, että "laitetaan tulemaan". Neulojat ovat aivan uskomatonta porukkaa!

vattumato kirjoitti...

Puolin jos toisinkin on lankanöttösiä kulkenut. Ihanan avun on kyllä itse saanut kun on tullut hätä langan kesken loppumisesta. Siksipä mielellään autan myös toisia jos mahdollisuus=o)

Juulia kirjoitti...

Mun mielestä on ihanaa ilahduttaa muita. Oli se sitten neule-maailmassa tai ihan muualla. Kaikenlaista pientä sitä aina on yrittänyt toisten eteen tehdä, jos asia tuntuu omalta.

Ihan vaikka blogi-arvonnat on sellainen kiva piristys. Eihän niitä arvontoja ole pakko järjestää, mutta itse tykkään. Saan pähkäillä, että mitä sitä voittajalle laittaisi menemään, kun ensin on käynyt hänen bloginsa lukemassa.

Ihan tässä meidän talossamme on muutama vanhempi rouva, jotka ovat ottaneet mut "holhottavaksi". Siis hyvässä mielessä. He kierrättävät lehtiä ja minä saan osani niistä. Silloin tällöin tipahtaa luukusta sellaisia lehtiä, joita he ajattelevat että lukisin mielelläni. Lisäksi olen näiltä kahdelta rouvalta saanut käsityö-apua; toinen on todella hyvä ompelija ja hän on korjannut mieheni aika kalliin ulkoilupuvun. Itse en olis osannut. Ja toinen taas lainailee virkkuukoukkuja, puikkoja ja vanhoja käsityölehtiään, jos vain tarviin.

Että tämmöistä tuli aatoksiin tällä kertaa.
Aurinkoista viikonloppua sinne!

Ps. Tälläkin hetkellä blogissani on arvonta, johon voi vielä osallistua... eli http://juulian.vuodatus.net

Meeri kirjoitti...

No nyt onnistuu kommentointikin minulta..

Hyvä että langat oli mieluisia. Sanoit että jääväsit itsesi hamsteriemo-arvonnasta enkä tuonut tuliaisiakaan käydessäni... Ja niin kovasti huokailit langan perään, niin kerrankos sitä ;)