maanantai 20. maaliskuuta 2006

Runsaudenpula

Elämänlangalla on viime päivinä kärsitty harvinaisesta tilanteesta. Minulla ei tunnu olevan mitään neulottavaa! Sain valmiiksi tilaustyön ja vaakatilkun sekä tein tuskallisen päätöksen purkaa keskeneräinen pusero. Tikkusinpa vielä valmiiksi lahjan meneillään olevalle kierrokselle Nordisk hemmelig venniä, ja äkkiä havaitsin ettei minulla ole mitään muuta aktiivista työtä kuin repussa kulkeva sukkapari:



No, myönnettäköön, että ikuisuusprojektirintamalla on vielä tehtävää. Olohuoneen nurkasta sohvan ja sohvapöydän välistä löytyy varmasti keskeneräinen huivi tai pari, ja lankahyllyssä asustelee keskeneräinen poncho. Se ei kuitenkaan ole yhtään sama asia, eihän?

Haluaisin aloittaa jotain isoa. Tahtoisin itselleni puseron tai neuletakin, tai ehkä jonkun uuden suuritöisen huivin. Hätätilassa välttäisi joku pienemmällekin ihmiselle tehtävä projekti, pusero pienikokoiselle kanssa-asujalle tai vaikka lapsellekin. Mitä tahansa, kunhan työ olisi jotain muuta kuin sukka tai lapanen!



Ongelma ei voi johtua siitä, että lankaa olisi liian vähän. Vaikka en lankahamstereiden pudotuspelin takia voikaan ostaa uutta lankaa, on varastossa vaikka mitä ihanaa. Ongelma ei myöskään ole se, että ei olisi ideoita: niitä on lähinnä liikaa! Olisi hupparia ja puuvillaneuletakkia Nealle ja Ronjalle, pitsiponchoa kanssa-asujalle, ainakin neljänlaista puserolankaa itselle. Voisi tehdä kirjoneulelapaset tai baskerin, kaulaliinan tai pipon... Toisin sanoen tehtävää on liikaa, lankaa on liikaa ja ideoita on liikaa. Mikä neuvoksi?

Ensiavuksi keräilin katseltavaksi muutaman vaihtoehtoisen langan ja yritin päättää aloitanko itselleni pitsineuletakin, puuvillapuseron tai paksun villatakin, vai tekisinkö kenties Nealle pikkujakun, itselleni huivin vai kanssa-asujalle pitsiponchon. Ronja yritti auttaa valinnassa, ja selitti hyvin konkreettisesti, että täytyy tehdä nyt heti äidille poncho:



Mitä yleisö sanoo?


a) Usko nyt kun lapsi sanoo, että äiti tarvitsee lämmikettä. Neulo se pitsiponcho! Lupasit sen jo viikkoja sitten!
b) Mitä jos yrittäisit pitää viikon neulomistaukoa? Kyllä vieroitusoireet sitten auttaisivat uuden työn aloittamisessa.
c) Nyt on kohta kesä! Tee hyvä nainen itsellesi pitsineuletakki!
d) Joku muu, mikä?


Kiehtovan suuräänestyksen tulokset ja ehkä jotain uutta puikoilla ensi viikolla Elämänlangalla.

26 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ehdotan, että teet ensin sen pitsipontson. Siinä puhdistuu omatuntokin mukavasti. Samalla kun neulot sitä, voit ideoida seuraavaksi työksi jotain aivan ihanaa keväistä neuletta itsellesi :D

Lene kirjoitti...

Aloita kaksi tai kolme uutta työtä, se on aina helpompaa kuin löytää yksi täydellinen...

Kati E kirjoitti...

A koska ceenkin ehdit ennen kesää, sä olet niin nopea. :DD

Anonyymi kirjoitti...

a ja c, täytyyhän niitä töitä olla useampi kesken....

Anonyymi kirjoitti...

Täällä säännöllinen lukija myös suosittelee kohtia a ja c puikoille samanaikaisesti :D

Hannele

Lappis kirjoitti...

Äänestän Joku muu, mikä.
Se täydellinen pitsihuivi huuteli aika vakuuttavasti taannoin.
Eikä mitenkään oma lehmä ojassa, itsekin satun etsimään "täydellistä huivia".

Inspiraatiota odotellen...

Anonyymi kirjoitti...

Myötätuntoni! Auttaa en tosin voi, melkeinpä sama tauti vaivaa nimittäin täälläkin. Kun en osaa päättää seuraavaa työtä, näyn aloittavan yhä uudet ja uudet l a p a s e t , vaikka jo tammikuussa ajattelin, että yksiäkään en enää tee.
Yritän patistaa itseäni aloittamaan lapselle jotain kesäneuletta, toisaalta siihen sopivat langat voisi yhdistää huhtikuun Spectrumiin - voi tätä ideoiden, mahdollisuuksien ja suunnitelmien paljoutta.

Maud kirjoitti...

Pitsihuivi, eli d)joku muu. Kun olet aloittanut sen, niin samanaikaisesti a) ja c).

Tiina kirjoitti...

nauti siitä ettei ole mitään kesken, kyllä inspiraatio vielä iskee

Anonyymi kirjoitti...

Mieti, mikä lanka kiehtoo juuri nyt ja anna sen puhua sitten. Myös usean työn aloittaminen varmaan auttaa! pia

Tiina kirjoitti...

Aloita kaikkea mahdollista ja jatka loppuun se työ, mikä tuntuu mukavimmalta. Ne loput ennättää neuloa valmiiksi sitten joskus! *viheltelee*

Hanna kirjoitti...

a) ehdottomasti.

SirpaLe oli neulonut kauniin pitsipontson. Ootkos jo nähnyt tämän?

muoriska kirjoitti...

Toteuta yhdellä kertaa A ja C.. kaksi kärpästä yhdellä iskulla..

Anonyymi kirjoitti...

sanon että b: pidä reiluusti taukoa, muuten tulee tehtyä jotain ihan vain tekemisen tähden, ja harvoin sellainen puuhatyö on ainakaan minulla jäänyt käyttöön. Purkuun ne yleensä menee heti kun keksii mitä Oikeasti haluaa tehdä.

Raisa kirjoitti...

Kyllä mun täytyy sanoa että vaihtoehto A. Siinä toiselle hyvää mieltä tehdessä voi samalla miettiä että mitäs itse haluaisi....=)

Mari kirjoitti...

ehdottomasti a vaihtoehto :D ja sitten perään c puikoille :)

Arteeni kirjoitti...

A ja C, sekä D jos tulee jokin kiva inspiraatio, kaikki siis yhtäaikaa!!! Niin ja muuten... SINUT ON HAASTETTU, vilkaise blogiani!

Anonyymi kirjoitti...

Ehdottomasti D eka, suuritöinen ihana huivi ja sitten A ja C.

Susanna kirjoitti...

tee se poncho. Sellainen valmistuu ripeästi ja voit samalla tosissaan pohtia mitä oikein haluat tehdä. Ja pysyy lapsi+kanssa-asuja tyytyväisenä.

särmä kirjoitti...

a) koska silloin "pitäisi"- työ ei enää voi häiritä omia projekteja:)

Anonyymi kirjoitti...

Kauniit kämmekkäät - nuo "viimeisimmät valmiit"!

Äänestyksen tulosta malttamattomana odotellen...:)

Anonyymi kirjoitti...

olisiko teillä ihanat käsityö ihmiset mitään vinkkiä, että millä tavalla tällainen taitamaton voisi aloittaa pääsyn kutomisen ihmeelliseen maailmaan? Olen jo vuosia haaveillut aloittaa kutomisen, mutta tunnistan osaamattomuuteni enkä ole uskaltautunut aloittamaan. Lapset kaipaisivat myös ainakin talviaikaan lämmintä ylle =D Oma äitinikään ei ole käsityöihmisiä (eikä ystäväpiiristänikään löydy), eli apuja ei ole saatavilla =(

Anonyymi kirjoitti...

Hei,
en tiedä tavoittaako tämä enää kirjoittajaa, koska kommenttini tulee 4v. myöhässä. Mutta, kiinnitin huomiota otsikointiin. Törmäsin tähän blogiin nimittäin googlettaessani sanaa "runsaudenpula" (the embarrassment of riches). Kirjoittaja on mielestäni käyttänyt tässä sanaa sen päinvastaisessa tarkoituksessa, koska totesi, ettei neulottavaa ole. Jos olisi runsaudenpula neulottavasta, tarkoittaisi se, että on niin paljon neulottavaa, ettei tiedä, mistä aloittaisi. Vai käsitinkö itse väärin? Tietysti tämähän voi olla myös kirjoittajan tahallinen trikki. Kiinnitinpä vain huomiota. Sorry, mutta kielipoliisi mikä kielipoliisi:-).

MysteryKnitter kirjoitti...

Mullakin joskus tehtävät neuleet polttelee mieltä, mutta mä pistän ne kaikki Exceliin ja listaan aloitus - ja lopetuspäivämäärät. Niin, ja nykyään vielä grammat ja metritkin. Mutta se on jo toinen tarina. Excel voisi ehkä auttaa sinuakin.

Tigram kirjoitti...

Mistä löytyy tuo reunapitsin ohje? kun mistään ei löydy. Kiitos

Tigram kirjoitti...

Mistä löytyy tuo reunapitsin ohje? kun mistään ei löydy. Kiitos