Suutarin lapsen kengät

Muutama viikko takaperin tuli tarkasteltua Nean neulevaatetilannetta. Siihen nähden, miten paljon aikaa vietän puikot näpeissäni, lapsiparan neulevaatevalikoima paljastui aikamoisen abysmaaliseksi. Sukkapareja löytyi yksi sopiva, villatakit oli jo kierrätetty pienemmille, haalari oli jäänyt lyhyeksi, lapaset kuluneet nypyille ja ainoa kunnon villapusero olisi sopinut hyvin lähinnä metrin mittaiselle kuulantyöntäjälle. Vain päähineissä oli valinnanvaraa, koska viimevuotinen tupsumyssy mahtui vielä, ja syksyllä tuli neulottua molemmille Harmonian tytöille kypärämyssyt. Lisäksi, mikäli joku vielä muistaa viimeistelyviikot, on listalla ja keskeneräisenä ollut pitkään useita erilaisia lapsen vaatteita. Eihän siinä siis auttanut äidin muu kuin ottaa puikot kauniiseen käteen ja korjata tilanne.



Pienestä on hyvä aloittaa, ja niinpä kaivoin esiin 2,5-milliset puikot sekä valkoista ja vanhaa roosaa alpakkaa lapasia varten. Näinkin pieni työ uhkasi jo jäädä ikuisuusprojektiksi, kun sain joululomalla tehtyä puolitoista lapasta ja kyllästyin sitten kirjoneuleeseen. Valitettava tosiasia on, että minä en ole Ilu, joten kirjoneulejälki ei erityisemmin vakuuta. Lisäksi voin näin meidän kesken kertoa, että toisen lapasen kärkikavennukset on tehty vuoroin yhteen, vuoroin toiseen suuntaan kallistuviksi, ja peukaloista tuli hieman liian kapeat. Koska lapsi kuitenkin piti uusista käsineistään, voimme kenties jättää nämä pikku harmin aiheet huomiotta. Puolitoistavuotias on siitä kiitollinen neulelahjan vastaanottaja, että pehmeän paketin arvostuksen näkee heti: kun tyttö viime viikolla sai lapaset valmiina käsiinsä, niillä leikittiin tyytyväisesti puoli iltaa, eikä seuraavalla ulkoilullakaan ollut yritystä heittää jatkuvasti asusteita rattaista kävelytielle.



Jossain vaiheessa viime viikolla, kun mies puki jälkikasvua ja hyppäsi taas tottuneesti haalaria napittaessaan vatsan kohdalta puuttuvan napin yli, hän varovasti sitten tiedusteli, että mitä sille puikoilla olevalle isommalle haalarille kuuluu. Todettakoon nyt tässä välissä, että on oikeasti hauskaa että elämänkumppani jaksaa olla neulomisharrastuksestani niin kiinnostunut että tietää, mitä on puikoilla... Joskus kuitenkin voisi olla mukavaa, jos tietyt tekeleet unohtuisivat. Reippaasti rohkaistuin kuitenkin tämän pienen patistuksen jälkeen kaivamaan Nean haalarin kappaleet käsityökorista siitä huolimatta, että olin unohtanut neuloa rintapieleen intarsiaruusun niin kuin oli alunperin aikomus. Lopputuloksesta tulikin sitten yllättävän sievä, kun vaatteen suunnittelu tapahtui lähinnä Stetson & Sleeve -metodilla. Taapertajakin vaikuttaa vaatteeseen tyytyväiseltä, eikä itseasiassa olisi halunnut ensimmäisellä valmiin haalarin sovituksella antaa ottaa sitä pois päältä laisinkaan.

Seuraavaksi työn alla onkin sitten uusi villapusero, sellainen jossa on oikein pikkuinen istutuskavennus kädenteillä, ihan siltä varalta ettei Nea aio lähikuukausina alkaa harrastaa kehonrakennusta. Työ etenee hyvin, mutta itsekkyys alkaa hiipiä esiin. Mieli tekisi aloittaa jotain uutta ihan minulle itselleni. Mieluiten jotain suurta ja kaunista, kuten jälleen yksi shaali.



Ehkä on kuitenkin parasta aloittaa pienesti. Täytyyhän lapasvaihtoa varten tehdä koetilkku, vai mitä?