Outoja ilmiöitä Elämänlangalla

Ote Harmoniologin käsikirjasta: Tarkkaavainen havainnoija tietää, että elo Harmoniassa on hyvin neulepainotteista. Neulepuikko- ja lankahavainnot eivät ole täällä tieteellisessä mielessä erityisen mielenkiintoisia, vaikkakin toki vahvistavat aikaisempia oletuksia pesän asujaimiston vahvasta suuntautumisesta neulontaan muiden käsityöalojen sijasta.



Huolellisella tarkkailulla on kuitenkin joskus mahdollista havaita kiinnostavan epätyypillistä käytöstä Harmonian käsityöläispopulaatiossa: keittiön pöydälle ilmestyy ompelukone. Tällöin asunnosta on havaittavissa joukkopako, kun lapset ja heikkohermoiset evakuoidaan Ompelijan välittömästä läheisyydestä. Urheat vapaaehtoiset poistavat ennen lähtöään Ompelijan ulottuvilta kallisarvoiset ja/tai särkyvät esineet sekä varaavat tämän käden ulottuville tarpeellisen määrän tyynyjä, hernepusseja, pehmoeläimiä ja muuta vaaratonta heiteltävää. Asuntoon jäävät suojautuvat voimasanoilta kuulosuojaimilla tai kovaäänisellä musiikinkuuntelulla, mieluiten kuulokkeiden avustuksella. Pyöräilykypärän tai vastaavan käyttö lentelevien esineiden varalta on suotavaa.



Minä en pidä ompelemisesta. Ennen väitin, että en osaa ommella, mutta onnistuneen iltapuvun ja yhden jos toisenkin arkisemman vaatteen jälkeen olen joutunut rehellisesti toteamaan että vain kertakaikkiaan inhoan koko touhua. Olin sitten kuinka huolellinen tahansa, niin neulatut kappaleet kääntyvät salakavalasti itsekseen väärin päin, ompelukoneesta katkeaa neula tai silitysrauta polttaa valmiiseen vaatteeseen ison reiän. Minulla ja Teemun vanhempien meille häälahjaksi sponsoroimalla ompelukoneella on erinomainen molemminpuolinen viha-viha -suhde. (Väärinkäsitysten välttämiseksi todettakoon, että pyysimme itse nimenomaan tätä lahjaa. Vehje saattaa olla helvetinkone, mutta se on hyödyllinen helvetinkone.) Tästä huolimatta minulle iskee joskus vastoin parempaa tietoani ompelukohtaus.



Tällä kertaa kohtauksen laukaisi larppi. Menin heikkona hetkenä lupaamaan Tiukulle, että tulen peliin Nean kanssa. Jos olisin ajatellut vähän tarkemmin, olisin havainnut että tämä merkitsee yhden asemesta kahden larppiasun ompelemista. En kuitenkaan ajatellut, joten eräänä kauniina päivänä suuntasin sitten Eurokankaaseen. Kuten arvata saattaa, tämä oli vikatikki.

Jo kauan ennen kuin minusta tuli aktiivineuloja, siihen aikaan kun perhe vielä piti minua vaihdokkaana kun en osannut tehdä mitään käsitöitä, olin kangashamsteri. Minusta oli ihanaa käydä äidin kanssa kangaskaupassa ihastelemassa kaikkia kauniita kankaita, ja kärtin aina itselleni hänen varastostaan pieniä kankaanpaloja joista tein loimia My Little Ponyille. (Niissä ei tarvinnut osata ommella, riitti että leikkasi kankaaseen ponin pään mentävän reiän.) Vielä näin aikuisenakin ihastelen aina vastoin parempaa tietoani kankaita ja mietin, mitä kaikkea kivaa niistä voisi ommella. Yritän olla käymättä kangaskaupassa kovin usein, sillä lopputuloksena on yleensä kymmenien eurojen lasku ja monta metriä kangasta josta joko en koskaan tee mitään, tai jonka pilaan ompeluvaiheessa. Viimeksi syksyllä kävin läpi kangashyllyni ja lahjoitin ison muovikassillisen kangaspaloja avoimeen päiväkotiin askartelutarvikkeiksi.



Tällä kertaa rahaa kului vähän yli 70 euroa, mikä on selkeästi yli keskimääräisen kangaskauppahaksahduksen. Kertakaikkiaan vaan sekosin, kun viime kangaskauppareissusta kuitenkin oli varmasti kuukausia, enkä silloinkaan ollut yhtään katsonut kankaita vaan olin pitänyt katseen tiukasti nappihyllyssä. Saattaa näyttää siltä, että esimerkiksi viidakkokuvioinen vaaleanvihreä viskoosi ei ole täysin kalevalahenkistä ja pelivaatteeksi sopivaa. Tunnustettakoon siis, että tarttui sitä mukaan vähän muutakin. Viidakkoviskoosi ilmoitti kaupan hyllyssä haluavansa tulla minulle hameeksi, ja sen alla siintävä vaalea omenanvihreä polyesterielastaani tunsi kutsumusta muuntautua housuiksi. Epämääräinen armeijanvihreä lycra taas ujuttautui mukaan aikomuksenaan viettää päivänsä polvimittaisina trikoina.



Vastoin kaikkia odotuksia housut, hame ja trikoot todella valmistuivat loppuviikosta. Housuista tuli jopa hyvät, ja selvisin ompeluksista yleisesti vähin vammoin. Molemmissa etusormissa on neulanpisto. Havaitsin, että uusi keittiönpöytä tärisee kuin viiden richterin maanjäristyksessä ellei ompelukonetta asemoi hieman hankalasti aivan pöydän nurkkaan. Nea oppi paljon uusia luovia voimasanoja kuten "Voihan Windows" ja "Microsoft!". Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kello 23.30, kun minun piti ommella napinläpiä Nean mekkoon, havaitsin että ompelukoneen ohjekirja on hukassa. Puolenyön maissa motivaatio ommella itselleni kalevalahenkinen päällysmekko jäykästä pellavasta väheni ratkaisevasti, kun löysin larppikaapista* tämän:



Aivan oikein! Se on kalevalahenkinen päällysmekko. Kehottaisin vakavasti harkitsemaan, kannattaako tässä vaiheessa huomauttaa minulle, että fiksumpi ihminen olisi tarkistanut vaatevarastonsa jo ennen kun ryhtyy ompelemaan. Se on ruma mekko, ja siitä täytyy ratkoa olkasaumat auki että voin kiinnittää olat soljilla, mutta muuten ihan käyttökelpoinen. Nyt minulla siis olisi ylimääräisenä kolmisen metriä tummanvihreänruskeaa paksua pellavaa, joka kaiken lisäksi on leikattu kaupassa vinoon. Mitähän sillä tekisi?

Suuresti helpottuneena saatoin siis viimein puolenyön jälkeen sunnuntaiyönä julistaa ompelukohtauksen päättyneeksi. Ompelukone pääsee taas lepopaikkaansa, kanssa-asujat voivat huokaista helpotuksesta ja mikä tärkeintä, minä voin lakata tuhlaamasta hyvää neuleaikaa ompelukoneen kanssa taistelemiseen. Inspiraatiota neulomuksilta ei ainakaan puutu, sillä uusi Ulla on ilmestynyt. Käykäähän katsomassa!

* Larppikaappi on kaappi, jossa pidetään larppitarvikkeita ja -vaatteita, eikä sillä ole mitään yhteyttä turkulaisiin kaappilarppaajiin.