maanantai 30. toukokuuta 2005

Outoja ilmiöitä Elämänlangalla

Ote Harmoniologin käsikirjasta: Tarkkaavainen havainnoija tietää, että elo Harmoniassa on hyvin neulepainotteista. Neulepuikko- ja lankahavainnot eivät ole täällä tieteellisessä mielessä erityisen mielenkiintoisia, vaikkakin toki vahvistavat aikaisempia oletuksia pesän asujaimiston vahvasta suuntautumisesta neulontaan muiden käsityöalojen sijasta.



Huolellisella tarkkailulla on kuitenkin joskus mahdollista havaita kiinnostavan epätyypillistä käytöstä Harmonian käsityöläispopulaatiossa: keittiön pöydälle ilmestyy ompelukone. Tällöin asunnosta on havaittavissa joukkopako, kun lapset ja heikkohermoiset evakuoidaan Ompelijan välittömästä läheisyydestä. Urheat vapaaehtoiset poistavat ennen lähtöään Ompelijan ulottuvilta kallisarvoiset ja/tai särkyvät esineet sekä varaavat tämän käden ulottuville tarpeellisen määrän tyynyjä, hernepusseja, pehmoeläimiä ja muuta vaaratonta heiteltävää. Asuntoon jäävät suojautuvat voimasanoilta kuulosuojaimilla tai kovaäänisellä musiikinkuuntelulla, mieluiten kuulokkeiden avustuksella. Pyöräilykypärän tai vastaavan käyttö lentelevien esineiden varalta on suotavaa.



Minä en pidä ompelemisesta. Ennen väitin, että en osaa ommella, mutta onnistuneen iltapuvun ja yhden jos toisenkin arkisemman vaatteen jälkeen olen joutunut rehellisesti toteamaan että vain kertakaikkiaan inhoan koko touhua. Olin sitten kuinka huolellinen tahansa, niin neulatut kappaleet kääntyvät salakavalasti itsekseen väärin päin, ompelukoneesta katkeaa neula tai silitysrauta polttaa valmiiseen vaatteeseen ison reiän. Minulla ja Teemun vanhempien meille häälahjaksi sponsoroimalla ompelukoneella on erinomainen molemminpuolinen viha-viha -suhde. (Väärinkäsitysten välttämiseksi todettakoon, että pyysimme itse nimenomaan tätä lahjaa. Vehje saattaa olla helvetinkone, mutta se on hyödyllinen helvetinkone.) Tästä huolimatta minulle iskee joskus vastoin parempaa tietoani ompelukohtaus.



Tällä kertaa kohtauksen laukaisi larppi. Menin heikkona hetkenä lupaamaan Tiukulle, että tulen peliin Nean kanssa. Jos olisin ajatellut vähän tarkemmin, olisin havainnut että tämä merkitsee yhden asemesta kahden larppiasun ompelemista. En kuitenkaan ajatellut, joten eräänä kauniina päivänä suuntasin sitten Eurokankaaseen. Kuten arvata saattaa, tämä oli vikatikki.

Jo kauan ennen kuin minusta tuli aktiivineuloja, siihen aikaan kun perhe vielä piti minua vaihdokkaana kun en osannut tehdä mitään käsitöitä, olin kangashamsteri. Minusta oli ihanaa käydä äidin kanssa kangaskaupassa ihastelemassa kaikkia kauniita kankaita, ja kärtin aina itselleni hänen varastostaan pieniä kankaanpaloja joista tein loimia My Little Ponyille. (Niissä ei tarvinnut osata ommella, riitti että leikkasi kankaaseen ponin pään mentävän reiän.) Vielä näin aikuisenakin ihastelen aina vastoin parempaa tietoani kankaita ja mietin, mitä kaikkea kivaa niistä voisi ommella. Yritän olla käymättä kangaskaupassa kovin usein, sillä lopputuloksena on yleensä kymmenien eurojen lasku ja monta metriä kangasta josta joko en koskaan tee mitään, tai jonka pilaan ompeluvaiheessa. Viimeksi syksyllä kävin läpi kangashyllyni ja lahjoitin ison muovikassillisen kangaspaloja avoimeen päiväkotiin askartelutarvikkeiksi.



Tällä kertaa rahaa kului vähän yli 70 euroa, mikä on selkeästi yli keskimääräisen kangaskauppahaksahduksen. Kertakaikkiaan vaan sekosin, kun viime kangaskauppareissusta kuitenkin oli varmasti kuukausia, enkä silloinkaan ollut yhtään katsonut kankaita vaan olin pitänyt katseen tiukasti nappihyllyssä. Saattaa näyttää siltä, että esimerkiksi viidakkokuvioinen vaaleanvihreä viskoosi ei ole täysin kalevalahenkistä ja pelivaatteeksi sopivaa. Tunnustettakoon siis, että tarttui sitä mukaan vähän muutakin. Viidakkoviskoosi ilmoitti kaupan hyllyssä haluavansa tulla minulle hameeksi, ja sen alla siintävä vaalea omenanvihreä polyesterielastaani tunsi kutsumusta muuntautua housuiksi. Epämääräinen armeijanvihreä lycra taas ujuttautui mukaan aikomuksenaan viettää päivänsä polvimittaisina trikoina.



Vastoin kaikkia odotuksia housut, hame ja trikoot todella valmistuivat loppuviikosta. Housuista tuli jopa hyvät, ja selvisin ompeluksista yleisesti vähin vammoin. Molemmissa etusormissa on neulanpisto. Havaitsin, että uusi keittiönpöytä tärisee kuin viiden richterin maanjäristyksessä ellei ompelukonetta asemoi hieman hankalasti aivan pöydän nurkkaan. Nea oppi paljon uusia luovia voimasanoja kuten "Voihan Windows" ja "Microsoft!". Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kello 23.30, kun minun piti ommella napinläpiä Nean mekkoon, havaitsin että ompelukoneen ohjekirja on hukassa. Puolenyön maissa motivaatio ommella itselleni kalevalahenkinen päällysmekko jäykästä pellavasta väheni ratkaisevasti, kun löysin larppikaapista* tämän:



Aivan oikein! Se on kalevalahenkinen päällysmekko. Kehottaisin vakavasti harkitsemaan, kannattaako tässä vaiheessa huomauttaa minulle, että fiksumpi ihminen olisi tarkistanut vaatevarastonsa jo ennen kun ryhtyy ompelemaan. Se on ruma mekko, ja siitä täytyy ratkoa olkasaumat auki että voin kiinnittää olat soljilla, mutta muuten ihan käyttökelpoinen. Nyt minulla siis olisi ylimääräisenä kolmisen metriä tummanvihreänruskeaa paksua pellavaa, joka kaiken lisäksi on leikattu kaupassa vinoon. Mitähän sillä tekisi?

Suuresti helpottuneena saatoin siis viimein puolenyön jälkeen sunnuntaiyönä julistaa ompelukohtauksen päättyneeksi. Ompelukone pääsee taas lepopaikkaansa, kanssa-asujat voivat huokaista helpotuksesta ja mikä tärkeintä, minä voin lakata tuhlaamasta hyvää neuleaikaa ompelukoneen kanssa taistelemiseen. Inspiraatiota neulomuksilta ei ainakaan puutu, sillä uusi Ulla on ilmestynyt. Käykäähän katsomassa!

* Larppikaappi on kaappi, jossa pidetään larppitarvikkeita ja -vaatteita, eikä sillä ole mitään yhteyttä turkulaisiin kaappilarppaajiin.

12 kommenttia:

Susanna kirjoitti...

Kuulostaapa tutulta.... Mä onnistuin viimeksi välttämään tuhoisan loppusumman, kun tein etukäteen listan mitä tahdon tehdä, otin myyjää kädestä ja sanoin että nyt APUA, ja tenttasin siltä ummet ja lammet kaikesta, ja se etsi mulle paloista ja pakoista ihania kankaita, ja vielä tosi edullisesti...

Mun mielestä ompelemisessa ärsyttävintä on se, että se vie niin paljon tilaa. Vaikka mulla nyt on oma ompeluhuone, en silti voi rauhassa tehdä, kun Melinda istuu paininjalan päällä ja jocsu painelee sitä nappia mistä peruutetaan. Kankaiden leikkaamiseen tarvitaan iso tila jne. Kyllä neulominen vaan on kätevä harrastus!

tuleva kätilö kirjoitti...

Itse kuuluun heimoon, jonka mielestä ompelukoneet ovat vieraita olioita kaukaiselta planeetalta ja NE HAISTAVAT PELON.

Sanomattakin selvää, että minä en moiseen olioon koske pitkällä tikullakaan, paitsi jos vieressäni on antamassa taustatukea Fox Mulder.

Anonyymi kirjoitti...

Tunnen syvää sympatiaa...:)Minä suorastaan PELKÄÄN ompelukoneita. Omistan kyllä sellaisen,siellä se eteisen pimeällä hyllyllä tuijottaa joka kerta kun kävelen ohi... Osaan minäkin ommella, en vain laillasi pidä siitä lainkaan... Siispä pitäydyn suosiolla puikoissa ja koukuissa:)

Anonyymi kirjoitti...

Lisäys edelliseen:äänessä siis Sippe,en osaa kommentoida näitä muuten kuin nimettöminä...:)

Riikka kirjoitti...

Minulla olisi mahdollisuus äidiltä ostaa ompelukone, mutta kovasti sitä mietin. Mitä minä sillä teen??? Välillä iskee inspiraatio, että jotain ois kiva ommella, mutta minä osaan paremmin tuon neulomisen kuin ompelemisen. Äidillä on siis 2 konetta ja toista on pois myymässä, ostakoon toinen sisko sen pois. Mä saan äidiltä konetta lainaan jos tarvitsen...

Ompeleminenkin on varmasti ihan kivaa jos osaa sen taidon....

Ziina kirjoitti...

sikamaisen hauska kirjoitus, meillä joudutaan kaikki herkkätunteiset evakuoimaan ompelun ajaksi, kieli on rumaa ja kovaa kun neula katkeaa tai jokin muu menee pieleen...

Minna kirjoitti...

Kuvailit juuri täydellisesti, millaista ompeleminen on...

Kati E kirjoitti...

Siis mä olen täysin samaa mieltä kaikkien kanssa. Ja meillä ei ole ompelukonetta eikä tule, koska me ei tultais sen kanssa toimeen. Mä en myöskään tule virkkuukoukkujen kanssa toimeen. :D

Tuota tuota, olisko sulla jtn hyvää larppikirjaa suositella mulle iltalukemiseksi?

Ja mitä ihmettä ovat turkulaiset kaappilarppaajat? Mun kollega muutti just Turkuun, pitäskö sitä varoittaa? Tosin varoitin jo, että se on mennyttä ihmistä kun menee muuttamaan koko kaupunkiin. Ja se vielä aikoo jäädä sinne... Pelottavaa.

Kristel kirjoitti...

Onpa ihanaa, etten mä ole ainoa joka ajattelee ompelusta näin! ;) Ja hyvä oivallus, ihan selkeästi on niin että tuo ompelukone vaistoaa että mä pelkään sitä. :)

Kati, larpeista on kirjoitettu aika vähän kirjoja, koska ainakin Suomessa suuri osa peleistä on yksittäisiä tapahtumia ja pelimaailma jne on kuvailtu pelin www-sivuilla. :) Mike Pohjolan kirja Myrskyn Aika sisältää jonkin verran johdantoa sekä pöytäroolipelaamiseen että larppaamiseen.

Anonyymi kirjoitti...

Joo-o, olen joskus miettinyt, että mitä vaihetta ompelemisessa EN inhoa. Päädyin siihen, että kaavojen kopionti (sikäli mikäli koon valinta ei ole mahdotonta) on ainoa siedettävä vaihe. Kaikissa muissa vaiheissa joko kone tai kangas ryppyilee.

Tarinastasi puuttui se minua kaikista eniten nyppivä asia eli alalangan loppuminen. Sehän loppuu aina kesken. Koko aika saa olla puolaamassa.

Minna

DistantKnitter kirjoitti...

Kylläpä kuulosti tutulta! Meille viimeisimmäksi muuttanutta neulekonetta ennen käytiin mieheni kanssa keskustelu pelisäännöistä:
-"Et sitten kiroile sitä käyttäessäsi" -"En en." -"Niin sinä lupasit jo ompelukonetta vaihdettaessa." Mutta NEULEkone on sentään aivan eri asia kuin ompelukone! Sehän on ystävä!

Jenni kirjoitti...

He-hee, oletko tutustunut saumuriin? Sen kun pitäisi säästää aikaa: "ompelee, huolittelee ja leikkaa", kaikki yhdellä kertaa! Kilin p*skat! Puoli tuntia menee pelkästään siihen että säätää lankojen kireyttä. Ja kuitenkaan ne ei ole ikinä hyvät. Siis käyttäjässähän ei ole mitään vikaa.