maanantai 9. toukokuuta 2005

Kissanviikset

Moni on todennut, että neulojat ja kissat kuuluvat jollain salaperäisellä tavalla yhteen. Lähes joka neulojan taloudessa asuu karvainen kaveri, joka avustaa emäntäänsä (tai isäntäänsä) riemumielin tämän harrastuksessa. Kerrotaan tarinoita kissojen piilottamista neuleista, pörröisiksi metsästetyistä lankakeristä, muutaman sentin pätkiksi pureskellusta hahtuvalangasta ja niin edelleen.

Meillä asustava Vinga-kissa ei yleensä loista älykkyydellään, mutta yhden asian se on oppinut lähes aukottomasti: neulelangoilla ei leikitä. Hämmästyttävintä on, ettei kissalle missään vaiheessa ole yritetty opettaa neulelankojen ja kissanleluiksi annettujen lankakerien eroa. En vain muista koskaan tavanneeni Vingaa metsästämässä neuleessa kiinni olevaa tai edes neuleeseen tarkoitettua lankaa, pureskelemassa neulepuikkoja tai harrastamassa muuta neulomista ehkäisevää toimintaa.



Mietiskeltyäni asiaa tovin totesin, että hyvä käytös saattaa johtua Vingan mieltymyksestä valmiisiin neuleisiin. Tasaiselle pinnalle jätetty neule (varsinkin jos neule on villaa, mohairia tai alpakkaa) vetää lähes välittömästi puoleensa loikoilunhaluisen kissan. Tästä johtuen jokainen taloudesta löytyvä neulevaate on täynnä kissankarvoja. Kissankarvat taas tunnetusti eivät irtoa neuleesta koskaan, varsinkaan jos lanka on vähän pörröistä. Ongelmaksi kissankarvat muodostuvat, jos jos vaatetta käytettäessä olisi tarkoitus näyttää edustavalta tai niissä kohtalaisen harvinaisissa tapauksissa joissa neule on tilaustyö tai menossa lahjaksi.

Ratkaisumalleja ongelmaan on toki useita. Kissan voisi ajella kaljuksi, mutta se heikentäisi silitysominaisuuksia ratkaisevasti (puhumattakaan siitä ettei eläinsuojeluyhdistys arvostaisi heiltä ostetun kissan moista kohtelua). Voisi alkaa noudattaa yleistä siisteyttä johon liittyisi se, että Harmoniassa imuroitaisiin entistä useammin eikä neuleita jätettäisi lojumaan yllämainituille tasaisille pinnoille. Tämän ratkaisu kuitenkin vähentäisi neuleisiin käytettävissä olevaa aikaa huomattavasti, eikä siksi käy laatuun. Kolmas ja toimivin ratkaisumalli on se, että vältetään lankoja jotka ovat mustia, valkoisia tai kirkkaissa perusväreissä. Ruskeanharmaan kissan karvat eivät näy lainkaan niin hyvin esimerkiksi ruskeista, harmaista ja tai murretunvihreistä neuleista.

Seuraavaksi pitäisikin sitten keksiä ratkaisu niille neuleisiin eksyville punaisenruskeille hiuksille.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voisit myös neuloa kissalle oman neulepaidan, joka puetaan sille päälle ENNEN kuin jätetään muita neuleita lojumaan houkuttelevasti esille. Ja jos kissaneule olisi harvahkoa mohairneuletta, niin irtokarvat jäisivät suuremmalti siihen kiinni, eikö? :-D

Carita kirjoitti...

Tervetuloa mukaan bloggailemaan, Kristel !

Kristel kirjoitti...

Haa, nerokasta! :D Tosin epäilen että voisi tulla Vingalta sanomista jos sille yrittäisi pukea neulepaidan. ;)

Pia Nore kirjoitti...

Tervetuloa bloggailemaan! Sinua on kovasti odotettukin bloginpitäjien joukkoon:-)

Nimuel kirjoitti...

Oo! Kristel!
Kiva kun sulla on nyt blogi.=)
Minusta tuntuu, että olet nyt paremmin meidän muiden joukossamme kun sinun blogisikin löytää nyt kätevästi tosta listalta. Ihanan kukkea kuvakin sinusta!=)

Hanna kirjoitti...

Voi vautsi !! Olenkin jo kaivannut näitä sivuja eli blogiasi. Tervetuloa joukkoon.

Kristel kirjoitti...

Noh noh, tässähän ihan punastuu. :) Katsotaan nyt kuinka pitkään pysyn tavoitteessani päivittää joka maanantai. ;) Enkä edes uskalla luvata olla aina hauska. :D

Anonyymi kirjoitti...

Paljon ONNEA Kristel synttärin johdosta!

T:Vakooja(Sippe):)

Kristel kirjoitti...

Kiitos kiitos. :D Piti sitten pistää tuo synttäriruusu näkyviin, vaikka ajattelin eka että antaa olla. ;)

MysteryKnitter kirjoitti...

I wish I could have a cat, but I can't. My body won't allow it anymore. :(