maanantai 19. syyskuuta 2016

Jotain aivan muuta

Elämänlangalla ei viime päivinä ole juuri neulottu, sillä sitkeä päänsärky on pitänyt puikot poissa käsistä. Sen sijaan kävin viikonloppuna olemassa aivan muissa maailmoissa, kun tarjoutui taas ensimmäisen kerran varmaan vuoteen tilaisuus osallistua larppiin. Kyseinen peli oli paljon kehutun Pyhävuoren perilliset -draaman neljäs pelautus johon sain peruutushahmon.

Vietin siis lauantaipäivän olemalla Helmi, vähän omituinen ja kylähullunkin maineessa oleva paikallinen nainen, joka oli höpsö ja hajamielinen - tai sitten loppujen lopuksi jotain aivan muuta. Pohdin ennen peliä hahmon vaatteita miettiessäni että onko hyvä vai huolestuttavaa, kun jos hahmon look jota tavoittelen on "vähän höpsähtänyt 40+ hippi", niin omassa vaatekaapissa on suorastaan ylitarjontaa asukokonaisuuksista. Kaverit kuittasivat, että selvästi kyseessä oli luonnerooli.

Pelipaikkana oli Luukin leirikeskus, jonka päärakennus oli aika viileä. Neuloja keräsikin runsaasti hyvää karmaa, sillä toin pelipaikalle mukanani ison pussillisen villasukkia tarpeen mukaan lainattavaksi. Ainakin pari ihmistä kävi jälkeenpäin kiittelemässä varpaiden lämmittämisestä, ja muutamalla muullakin näin sukkia lainassa. Omaan asuuni käytin Varvikkaita - ne olivat hahmolle sopivan hassut ja värikkäät. Käytössä oli myös yksi loppuun kulutettu reikäinen villapaita, jota en enää itse normaalisti käytä, mutta jolle nyt yllättäen olikin käyttöä hahmon vaatteena.

Lähipäivinä pitäisi koittaa päästä takaisin kiinni neuleiden pariin, sillä Ullan ohjedeadline lähestyy - vuoden viimeiseen numeroon ehtii vielä hyvin laittaa materiaalia, mutta se pitäisi ensin neuloa valmiiksi ja valokuvata. Onhan tässä vielä melkein kaksi viikkoa aikaa!

Näissä tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Ehkä ensi viikko tuo jälleen neuleita tullessaan!

Ei kommentteja: