maanantai 29. lokakuuta 2012

Lahjakasta

Elämänlangalla vietetään lahjakkaita päiviä, kun Joelin 6-vuotissyntymäpäiviä vietetään koko viikko. Aloitimme eilen, jolloin vuokrasimme naapurissa sijaitsevan Perkkaan asukaspuiston tilan ja kutsuimme koko valtaisan eskariryhmän juhlimaan. Lopulta meillä oli omat, lainattu ja eskarikaverit laskettuna 17 lasta ja kolme aikuista. Melkoinen sirkus siis!

Joelilla ei ole koskaan aikaisemmin ollut varsinaisia kaverisynttäreitä, joten sankari oli aivan otettu kaikesta huomiosta, synttärilaulusta ja tietysti lahjoista. Angry Birds -tavarat ovat suuressa suosiossa, mutta myös Legot pitävät pintansa. Kuvassa sankari rakentaa jonkinlaista Ninjago-alusta.


"Äiti mitä sä oikein kuvaat?" Harmillisesti kuvaamista seurannut facepalm -liike oli niin nopea, ettei kamera saanut sitä ikuistettua näissä talviajan valokuvausolosuhteissa. Kuvasta joka tapauksessa näkyy, että Joelistakin on kasvanut oikein reipas iso lapsi. Nea on ollut Elämänlangalla enemmän esillä kun on luonteeltaan monin tavoin sosiaalisempi, Joel on enemmänkin rauhallisen pidättyväinen.

Eskari-ikä on monin tavoin mielenkiintoista aikaa. Joel on mm. alkanut puhua eskarissa ruotsia, vaikka vielä kotona on jyrkän suomalaisen kielipolitiikan kannattaja. Lukutaito on kesän mittaan kehittynyt yksittäisten sanojen tapailusta lyhyiden lauseiden lukemiseen, ja kirjoittamista harjoitellaan. Kädentaitopuolella olen kiinnittänyt huomiota siihen, että aikaisemmin melko yksiväriset ja suttuiset värityskuvat ovat nykyään monivärisiä ja oikein taitavasti tehtyjä.


Lahjakasta on meno myös täällä aikuispuolella perhettä. Totesin männäviikolla, että hukun käännöskirjojen tekijäkappaleisiin. Ongelma ratkesi hyvin nopeasti, kun mainitsin asiasta Facebookissa. Juuri tänä iltana pääsin eroon aika isosta pinosta kirjoja ja sain vaihtariksi nuo yllä olevassa kuvassa näkyvät ihanat kasvivärjätyt villalangat. Koska ollaan jo näin pitkällä syksyssä eivät värit suostuneet toistumaan ihan täydellisesti, mutta kyllä tuosta osviittaa saa. Valitettavasti en osaa sanoa, millä mikäkin lanka on värjätty, mutta ihania he ovat kaikki!

Näissä tunnelmissa Elämänlangalla siis tällä viikolla. Ensi viikolla taas sitten lisää neuleasiaa!

1 kommentti:

MysteryKnitter kirjoitti...

So pretty yarn! And your next book, after that sweater book, could be called 'Polvisukat puikoille' in Finnish.