maanantai 28. toukokuuta 2012

Lisää värejä

Elämänlangalla on viime viikolla harrastettu uuden oppimista. Neulominen on siitä hauskaa puuhaa, että vaikka kuinka pitkään tekisi ja näin Suomen mittakaavassa ihan ammattimaisesti suunnittelisi, niin aina tulee vastaan jotain, jota ei osaa.

Kaikki alkoi, kuten minulle näissä uusissa oppimiskokemuksissa usein käy, visiosta. Halusin tehdä pienen kolmiohuivin, neppareilla kiinnitettävän, jonka voisi pistää päähän tai napsauttaa kaulan ympärille jenkkifudismatseihin. Joukkueen väreillä ja logolla, toki.


Ensin mailasin Tiinalle ja pyysin häneltä värikonsultaatiota. Naisten jenkkifudisjoukkue GS Demonsin värit ovat valkoinen, joka on helppo, ja maroon, joka ei ole. Aito sävy on jotain violetin, viininpunaisen ja ruskeanpunaisen välimaastossa. Tiina ja hänen henkilökuntansa neuvoivat sähköpostitse ja löysivät kuin löysivätkin minulle ohuesta Allhemp 3 -hamppulangasta sen verran nappiin osuvan sävyn kun nyt äkkiä oli mahdollista löytää. Allinostakin kuulemma olisi olemassa sopiva värisävy, joten kannatti kysellä suoraan langan lähteiltä - jos vaikka innostun lisäkokeiluihin, voin kokeilla myös puuvillapellavaa.


Sitten leikin hetken ruutupiirrosohjelmalla ja sommittelin joukkueen logoa ruudukkoon, tässä vaiheessa siis tietämättä laisinkaan mitään neuletiheyksiä. Lapset, älkää tehkö niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon, ja neulokaa aina mallitilkku. Joka tapauksessa päädyin sitten loppujen lopuksi vielä kääntämään logon ylös alaisin ja aloittamaan sarvista alas, kun huomasin että muuten demoniparka seisoo päällään. Onneksi tämä tuli mieleen noin kolmannella kirjoneulekerroksella sen sijaan että olisin huomannut asian puolessavälissä kuviota.

Koska uuden neuletekniikan opettelu kannattaa aloittaa pienestä, loin suoraan 181 x 2 silmukkaa. Ensimmäisellä kerroksella saatoin käyttää vähän vähemmän lapsille sopivaa kieltä, mutta sitten tekniikka lähtikin sujumaan suorastaan mukavasti. Kolmio on sitäpaitsi loistava muoto: nyt työ kapenee joka toisella kerroksella eli neule etenee sitä vauhdikkaammin mitä tutummaksi uusi tekniikka tulee ja mitä lyhyemmiksi kerrokset käyvät.

Kaiken lisäksi parvekesäät ovat alkaneet, joten voin istuskella puutarhapöydän ääressä katsomassa maailman menoa kun neulon. Näissä värikkäissä ja kesäisissä tunnelmissa siis Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolla kenties sitten on näyttää valmis huivikin!

4 kommenttia:

Pirjo K kirjoitti...

Mielenkiinnolla odottelin miltä valmis vaatekappale tulee näyttämään. Tosiaan kiva neuloa ulkosalla hyvällä säällä kuten sanoit =)

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Hei, double knittingiä! Sinä on jännä tekniikka jolla syntyvät sukat ja takit... ja huivit. Odotan lopputolosta jännityksellä!

amuk kirjoitti...

Mielenkiintoinen projekti sinulla menossa. Odottelen jatkoa innolla ...

MysteryKnitter kirjoitti...

Kolmionmuotoisia neuleita syntyy joskus täälläkin, mutta sinun tasollesi en yllä. Ja teen yleensä nallen, jos kolmiota teen, kas kun se kolmio on sen nallen pää.