maanantai 18. toukokuuta 2009

Synttärihumua

Elämänlangalla palataan tänään synttärijuhlallisuuksiin joiden piti olla jo viime viikolla, mutta joita lykättiin pitsineuleonnettomuuden iskiessä.

Maisterin virallinen syntymäpäivä osui tänä vuonna äitienpäivään, jolloin juotiin suvun yhdistyneet syntymäpäivä- ja äitienpäiväkahvit. Juhlahumu jatkui vielä nyt viikonloppuna, jolloin lauantaina joukko ystäviä kävi iltapäivän ja illan mittaan tervehtimässä. En erityisemmin pyytänyt lahjoja, mutta neulojathan toki tietävät mitä neuloja haluaa.



Keltavihreää Gjestalin Vestlandsgarnia on neljä kerää. Lanka on suurin piirtein seiskaveikan vahvuista ja on ilmeisesti huopuvaa kun vyöte ohjeistaa käsinpesuun eikä pukahda mitään superwashista. Kirjopirkka on ohutta sukkalankaa, ja loput vihreät ihanuudet ovat Utunan lankoja jotka ovat minulle uusia tuttavuuksia ja joita olen aiemmin vain etäältä netistä ihaillut. Isosta villavyyhdistä tulee joku ihana huivi, ohuemmat saattaisivat ehkä olla jonkinlaiset käsineet, tai ehkä kauluri. Katsotaan. Niin, ja kuvassa toki vielä Menitan lahjakortti. Mikäs sen mukavampaa?



Näin sopivasti Elämänlangan juhlallisuuksiin saapui hyviä uutisia. Kävimme Langankuluttajan kanssa kustantajalla palaveeraamassa viime viikolla. Punosten painos on ollut loppu jo jonkin tovin, ja kyselyitä uusintapainoksesta on tullut paljon. Nyt saimme laittaa puumerkkimme papereihin, joten lisää Punoksia saapuu kirjakauppoihin hyvässä lykyssä jo heinäkuussa. Hintakin laskee ilmeisesti hiukan, koska uusi painos tehdään ilman irtonaisia suojakansia jotka tietysti ovat hienot, mutta painoteknisesti kalliimmat. Näiden hyvien uutisten sekä toki myös maisterin ja blogin vanhenemisen johdosta Elämänlangalla järjestetään syntymäpäiväarvonta. Hyllystäni löytyi vielä tekijänkappale Punosten ensimmäistä painosta, molempien tekijöiden nimikirjoituksilla. Jätä kommentti tähän merkintään ensi sunnuntaihin puoleenyöhön mennessä, niin arvon kirjan kommentoijien kesken.

Näihin tunnelmiin onkin hyvä lopettaa tältä viikolta. Ensi viikolla sitten uutta Elämänlankaa.

181 kommenttia:

Pikku- Kettu kirjoitti...

Paljon onnea!!

Sekä syntymäpäivän että uuden painoksen ansiosta!

PepSun kirjoitti...

Onnea ponnea :) Ihastuttavia lankoja on kyllä ja tuo kirja! Se on upea :)

verano kirjoitti...

Onnea vielä synttäreistä ja nyt myös Punosten 2. painoksesta! Ihan huippua :)

(Arvontaan mua ei tarvi laskea, johan mulla on yksi kappale tekijöiden omistuskirjoituksella :)

mutsi kirjoitti...

Onnea synttäreistä ja toisesta painoksesta. Kyllä me härän merkeissä syntyneet olemme hyviä.

Woolly kirjoitti...

Myöhästyneet onnittelut syntymäpäiväsankar(e)ille ja etukäteisonnittelut uudelle painokselle!

Punanen kirjoitti...

Onnittelut!
Ja mulla ei oo vielä kirjaa, vaan ahkerasti uusittu kirjaston kirja :D

Anonyymi kirjoitti...

Jovain, synttäri- ja kirjaonnittelut! Jes, hieno homma että uusintapainos on kohta saatavana, mä myöhästyin ensimmäisestä aallosta. Tuo nimikirjoituksilla varustettu kirja olisi Äärimmäisen Upea Asia.

T: Ulla

Helmis kirjoitti...

Onnea oikein monta kertaa!
Vautsi, mitä synttärilankoja :).

san kirjoitti...

Oikein ihanaa syntymäpäivää (vaikkakin myöhässä)!

Anu kirjoitti...

Onnea synttäreitten ja kirjan 2. painoksen johdosta! :)

Mammutti kirjoitti...

Paljon onnea!
Ihanat lahjat.

Kaisa kirjoitti...

Onnea paljon!

Eloveena kirjoitti...

Paljon onnea syntymäpäivien johdosta!
Hyvä homma, että uutta painostakin on tulossa.

ode kirjoitti...

Tuplaonnittelut! :)

Theb kirjoitti...

Onnea synttärien ja kirjan toisen painoksen johdosta!

Eriika kirjoitti...

Onnittelut! Lainasin juuri Punokset puikoille-kirjan kirjastosta ja olen ihan innoissani ohjeista. Todella kiva kirja, varmasti hankin omaan hyllyyn nyt kun toinen painoskin ulossa!

Nunt kirjoitti...

Onnea sekä syntymäpäivän, että uuden painoksen johdosta :)

Ps. Kas kummaa, vihreää lankaa? *köhköh*

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää syntymäpäivää ja onnittelut toisesta painoksesta :) t. Annatalvikki

Katri kirjoitti...

Myöhästyneet synttärionnittelut, onnittelut myös toisen painoksen johdosta!

Villasatu kirjoitti...

Onnea kovasti vieläkin (ja kiitos viimeisestä!)
Jos nyt kävisi niin, että onni potkisi, kirjalle on sijoituspaikka tiedossa... omasta hyllystä se tietty löytyykin jo.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea!
hyvä uutinen että kirjoja saa sitten taas,en omista nimittäin vielä kyseistä kirjaa.
terv.Pirett(ravelry)

Ixu kirjoitti...

Onnea! Sekä sinun vanhenemisestasi että upean kirjan uusintapainoksesta. Mulla toki kirjahyllystä löytyy tuo kirja, mutta jos hyvin kävisi, niin kyllä tekijöiden nimmarein varustettu teos sekaan vielä sopisi :)

Lotta kirjoitti...

Oi jee, suosispa arpaonni nyt väkevästi!

Ja onnea tietysti kauheen paljon vanhenemisen johdosta :). Toinen painos oli jotenki ihan itsestäänselvyys, mutta onnee siitäki.

Samma kirjoitti...

Onnea onnea!

Tosi hienoa, että toinen painos järjestyi.

Pami kirjoitti...

Onnittelen minäkin ja vaikka minulla on Punokset -kirja niin haluan mukaan arvontaan. Olen meinannut kirjan ostaa äidilleni, joten tästähän sen saisi, jos arpaonni suosii... :-)

Annika kirjoitti...

Paljon onnea!

Kirsi kirjoitti...

Onnittelut! Hyvä, että kirjasta tulee toinen painos, sillä kirjahan on täynnä upeita töitä.

Katri kirjoitti...

Onnea ja iloa ja kauniita neulomispäiviä.
Terveisiä täältä parvekkeen nurkasta lepotuolista.
Kevät on ihana aika tehdä mustasta langasta pisihuivia. Valoisaa! Aurinkoa!

Terveisin
Katri

kramox kirjoitti...

Paljon onnea kaikesta kivasta, synttäreistä ja uudesta painoksesta! :)
miekin tahon arvontaan mukaan.

MeRzU kirjoitti...

Synttärionnittelut & extrasuperhyper-onnittelut uudesta painoksesta!

Maj kirjoitti...

Myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut!

Kirjaa ei ole vielä minullakaan, mutta jospa sitten seuraavasta painoksesta, jos ei arpaonni osu kohdalle.

Shamina kirjoitti...

Onneksi olkoon!

laurau kirjoitti...

Synttärionnittelut, ja tosi kiva että ottavat uuden painoksen!

Nimmariversio mulla onkin jo, ja äidillä kans. :)

Villa Lankala kirjoitti...

Onnea synttäreiden ja uuden painoksen johdosta!

Anonyymi kirjoitti...

Paljon Onnea sekä synttäreistä että 2. painoksesta.
T.Heli

pikkumyy kirjoitti...

Onnea! Mikäli arvonnassa ei tärppää, niin täytyy kipinkapin sitten käydä kirjakaupassa, että tuon saisi itselleen. Viimeksi jäi saamatta.

TeSa kirjoitti...

Onnea sinulle ja arvontaa osallistumisonnittelut minulle.

Johanna kirjoitti...

MÄ olenkin ihmetellyt kun punokset kirjaa ei löydy enää adlibriksestä eikä muualtakaan, kun olisin halunnut äidilleni ostaa. Nyt se on mahdollista ja toki myös osallistun arvontaan. Onneksi olkoon synttärisi johdosta!!

T. Johanna
http://www.kukka71nen.vuodatus.net/

Anonyymi kirjoitti...

Minä kanssa mukana!

Olen uudelleen neulontaa aloitteleva rähmäkäpälä. Jotenkin pienen lapsen kanssa neulominen ei ole onnistunut tässä huushollissa. Nyt kun lapsi on jo isompi, niin alkaa taas syyhyttää sormia.

Lempivärini on sammalenvihreä, ja melko usein täällä on tosi herkullisia kuvia sykähdyttävän näköisistä langoista, joissa on nimenomaan ko. sävy. En ole kuitenkaan uskaltautunut nettikauppojen saloja tutkimaan, ettei sinne joudu viimeisetkin varat.

Onnea vaan vanhenemisesta ja kirjan suuresta suosiosta!

-Tyyskä-

delenda kirjoitti...

Onnea vain! Synttärit nyt on joka vuosi mutta kirjan toinen painos voi olla vain kerran! :D En osallistu arvontaan kun oma kappale on jo tekijöiden ja mallien nimikirjoituksilla ;)

Stricker kirjoitti...

Hurjan paljon onnea synttärin johdosta! Ja tietenkin hienoa, että uusi painos tulee myös. Mullakaan ei kirjaa vielä ole, mutta ehdottomasti hankintalistalla.

Haka kirjoitti...

Onnea onnea synttärisankarille ja hienoille kirjauutisille!

Irina kirjoitti...

Paljon Onnea!
Mukava kuulla uusintapainoksesta. Itse en kirjaa vielä omista,mutta kirjastosta lainattu on ollut ahkerassa käytössä.
Hyvää kesän alkua!

kaisa kirjoitti...

Tuplaonnittelut!

Heidi kirjoitti...

Onnittelut! :) Ja mukaan arvontaan, kun palkinto on noin hieno!

muoriska kirjoitti...

Onnea täältäkin käsin. Meilläkin oli äitienpäivänä tuplajuhlan tuntua.. kuopus 4v, ja tietenkin äiti, joka juhli työn merkeissä ( työvuoro iski..)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea synttärien ja uuden painoksen johdosta!
-Nonna-

Marja kirjoitti...

Paljon onnea ikinuorelle Maisterille!

Sinulla on ihana ystäväpiiri, ainakin lahjoista päätellen ;D

Anonyymi kirjoitti...

Meilläkin pienessä kirjastossa kirjaanne on lainattu ja ihasteltu kovasti.

Onnea onnea vaan.

Ping-viini

Silmukatti kirjoitti...

Onnittelut!
Nyt on kyllä pakko kokeilla onneaan, sillä vieläkään omaa kappaletta ei punoksista ole omassa hyllyssä. Kirjastosta olen sen kyllä lainannut jo niin monesti etten enää kehtaa..

Tess kirjoitti...

Paljon onnea sekä synttäreiden että uuden painoksen johdosta!

Osallistun minäkin arvontaan, kun omaa kirjaa ei vielä hyllystä löydy :)

Mikaela kirjoitti...

Onnea!! Kirja näyttää aivan ihanalta, sopisi minun kokoelmaan ;) Hyvää päivänjatkoa!

Anonyymi kirjoitti...

Paljon onnea synttärien ja uusintapainoksen johdosta!!

Katja

Miimu kirjoitti...

Myöhästyneet onnittelut, melkein samana päivänä juhlineelta.

Onnitelut myös 2. painoksen johdosta.

Sire kirjoitti...

Paljon onnea sinulle ja blogille ja toisesta painoksestakin! Harmi kun en päässyt bileisiisi.

asarum kirjoitti...

Onnea sekä syntymäpäivän että uuden painoksen johdosta! <3

aura kirjoitti...

Moninkertaiset onnittelut!

(Minäkään en arvontaan osallistu, yhdellä kappaleella pärjään vallan mainiosti)

heini kirjoitti...

Onnea sekä synttäreistä, että toisesta painoksesta täältäkin!

Kati N. kirjoitti...

Myöhästyneet synttärionnittelut! Ihania lankoja olit saanut. Jotenkin voisi villisti arvata, että vihreä on lempivärisi. ;)

Onnea myös toisesta painoksesta.

Anonyymi kirjoitti...

Paljon onnea synttärisankarille! On ollut todella hauskaa ja mielenkiintoista seurata sivujasi.
Tuija R

Anonyymi kirjoitti...

ihanaa, onnea! Olispa kiva voittaa tuo kirja! :)

Teija

Tiuku kirjoitti...

Onnea! Kirjaston kirjaa on selailtu ahkerasti, oma kappale löytäisi kyllä hyllystäni paikkansa jos onni potkaisee! :)

Heini L kirjoitti...

Onnet vielä jälkikäteen sekä Maisterille, uusintapainokselle että Elämänlangalle!

Kirjaa olen tutkaillut siskoni varastoissa jonkin kerran, ja palmikot miellyttävät silmää todella paljon :) Hyvin suunniteltuja siis!

Hyvää loppukevättä ja alkavaa kesää :)

Tuazophia kirjoitti...

Onnea kaikin puolin!

Kata kirjoitti...

Maisterille suuret synttärionnittelut, ja jättipaljon onnea uuden painoksen johdosta myös!!!

Aurinkoista alkukesää...:)

Elli kirjoitti...

Onnea paljon :)

Rosalee kirjoitti...

Onnittelut!

AnniP kirjoitti...

Onnea!

merja kirjoitti...

Paljon onnea Punosten uudesta painoksesta sekä synttärionnittelut myös!

berlinBat kirjoitti...

Hurjasti onnentoivotuksia 2. painoksesta ja myöhästyneesti onnea synttäreillekin!

tiina kirjoitti...

Tuplaonnittelut täältäkin!

Soffi kirjoitti...

Onnea onnea! Ja tosi hienoa, että toinen painos tulee, todellakin tuosta hinnasta johtuen lykkäsin itse ostopäätöstä niin pitkään, että sitten olikin jo myöhäistä, ja kyllä on harmittanut!

teisa kirjoitti...

Onnea!!!

Katja kirjoitti...

Paljon onnea!

Eila kirjoitti...

Onnea!
Kirjan olen lainannut kirjastosta mutta olisi ihanaa saada ikioma!

Rannae kirjoitti...

Onnea syntymäpäivän ja uusintapainoksen johdosta. :)

wilmiina kirjoitti...

Onnea! Onnea!

Kirjastosta olen lainaillu ihanaa kirjaa, ja tekisi mieli saada omaksi :)

RiikkaS kirjoitti...

Uusintapainos, hienoa! Ja myöhäiset (tai todella todella etukäteiset ensi vuotta ajatellen) synttärionnittelut.

Meeri kirjoitti...

En halua osallistua arvontaan sattuneesta syystä, mutta tulin vielä onnittelemaan synttäreitten johdosta. Ja myös erittäin hyvin menneistä uusintapainosneuvotteluista. Hyvä me!

mintol kirjoitti...

Paljon onnea!

Anonyymi kirjoitti...

Myöhäiset syntymäpäiväonnittelut, onnea myös 2. painokselle. Terveisin,
Hanna

Saara kirjoitti...

Onnea kovasti niin synttäreistä kuin uusintapainoksestakin! Ehkä uskallan nyt ostaa sen omaankin hyllyyni :)

tuijam kirjoitti...

onnittelut! Ihania vihreitä lahjoja olet saanut, viitannee siihen että olet Ikivihreä ;-)

Teija kirjoitti...

Onnea ja menestystä (jatkossakin :) ) !

Lankaa ja koirankarvoja kirjoitti...

Onnea kovasti, joko on uusi kirja suunnitteilla :)

Marlai kirjoitti...

Onnea paljon! Oli kirjastosta tuo kirja lainassa, se on aivan ihana..(nyt paljon arpaonnea tänne, kiitos!)

Miia-Rebekka kirjoitti...

Paljon onnea niin synttäreiden kuin uuden painoksenkin johdosta :)

Meri kirjoitti...

Upea kirja! Syystäkin toinen painos tarvitaan. Onnittelut myös syntkän johdosta !

Hisk It kirjoitti...

Tuplasti onnea!

Mielettömän hieno asia edelleen jo se, että saatiin suomenkielinen ja taidokkaita malleja tarjoava kirja. Minäkin myöhästyin ensimmäisestä aallosta (sehän vietiin käsistä), mutta hieno juttu että kirjan hankkimiseen kohta taas tarjoutuu tilaisuus. :)

vattumato kirjoitti...

HÄPI PÖÖTTEI TUU JUU, HÄPI PÖÖTTEI TUU JUU, HÄPI PÖÖTTEI DIÖ KRISTEL, HÄPI PÖÖTTEI TUU JUU!!!!

Onnea myös kirjan uudesta painoksesta! Hieno juttu=oD

JossuP kirjoitti...

Paljon, paljon onnea, niin synttäreiden kuin tietty uudelle painokselle!
Juu, kyllähän toki nimmareilla varustettu kappale ois nasta =)!

Sini kirjoitti...

Onnea, onnea :). Kateellisena kattelin noita sun lahjoja. Huoh. Noh, mun synttärit on lokakuussa ni tässähän on kuukausitolkulla aikaa antaa 'pikkuvihjeitä' toivotuista langoista ja kirjoista =D.

Marja kirjoitti...

Onnittelut vaan! Tuo kirja on ollut usein varattuna kirjastosta (varsinkin kun sen haluaa just silloin), joten en ole onnistunut sitä sieltä saamaan. Jospa nyt onni suosisi ja saisin tuon omakseni ;). Ainahan saa ainakin haaveilla.....

Skroik kirjoitti...

Hienoa! Tuota kirjaa ei voi koskaan olla tarpeeksi montaa kappaletta. ;)

Annash kirjoitti...

Paljon onnea sekä synttäreistä että kirjan kakkospainoksesta.

Anonyymi kirjoitti...

Paljon onnea kirjan menestyksestä! t. Janna

Lape kirjoitti...

Paljon onnea!!! Ihania lahjoja olet saanut :)

Kaisa kirjoitti...

Moninkertaiset onnittelut!

Jaana kirjoitti...

Onnea, onnea!!
Syytä juhlimiseen ainakin on :))

Anonyymi kirjoitti...

Lämpimät onnittelut! :)
t. Kata

koi kirjoitti...

Oot ihana <3

Saijja kirjoitti...

PÖÖ! :o)

Markka kirjoitti...

Minä minä minä minä!
Mulle mulle mulle mulle!

Onnea kaikista kemuiluista ja kemuilujen aiheista.
Ja langasta. Varsinkin langasta.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea! Toista painosta jäädään odottelemaan innolla. :)

-knittintin-

nekkis kirjoitti...

jee mulle kirja! ja onnea vielä, kerro sitten mitä hamstrasit menitasta :)

Maaria kirjoitti...

Onnittelut minultakin! Kehtaan osallistua arvontaan, vaikken muuten juuri kommentoikaan, kun ehdin ajatella ensin: "uusi painos, jee, nyt kyllä ostan sen". Ja niin ostankin, ellei onnetar potkaise.

Pauliina kirjoitti...

Onnea syntymäpäivän ja menestyksen johdosta! Osallistun mielelläni arvontaan.

Taija kirjoitti...

Onnea kaikkien asioiden johdosta!

Kate kirjoitti...

Onnea uudesta painoksesta! Niin ja synttäreistä.

Matleena kirjoitti...

Onnea, onnea vaan! :) Sekä synttärin että uusintapainoksen johdosta!

Pirjo kirjoitti...

Onnea myös minulta ja hyvää kesää!

Hups3 kirjoitti...

Onnittelut!
Meillä myös aina silloin tällöin vietetään synttäreitä äitienpäivänä, sillä nuorin lapsista on näitä toukokuun alkupuolen "lapsosia". Tänä vuonna se osui kuitenkin viikolle eikä sunnuntaihin.
Arvontaankin on ihan kiva osallistua...

Aino kirjoitti...

Onnea syntymäpäiväsankarille ja menestyskirjailijalle sekä kiitokset kivasta blogista - kommentoin ensi kertaa vaikka vierailen täällä joka viikko. :)

valokki kirjoitti...

Onnee, kukkii, kakkuu! Ja lankaa! :D

Mari kirjoitti...

Paljon onnea sekä synttäreiden että uusintapainoksen johdosta!

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut synttärisankarille. Seurailen blogiasi säännöllisesti. Kirjasi olisi mukava yllätys.
t.Virpi

.k kirjoitti...

Onneaponnea!

Muriska kirjoitti...

HEP, kommentti! olen mukana :D pusuja ja haleja ja onnea ja menestystä :D

Jossu75 kirjoitti...

Onnea!

Päivi kirjoitti...

Onnea, onnea. Oma kappale kirjasta jo on, mutta omistuskirjoituksin varustettuna olisi aika huippu.

Niina kirjoitti...

Isot Onnentoivotukset jälkikäteen!!
Ihanuita lankoja oletkin saanut, vieläpä kauniissa väreissä!
Aurinkoista toukokuun jatkoa!

Jaana J kirjoitti...

Onnea ihan miljuunasti!

Koukuttaja kirjoitti...

Onnea minunkin puolestani! Lankalahjat ovat aina yhtä ihania, mutta itselläni ei valitettavasti lähipiirissä juurikaan ole neulovia lahjojia. Punokset on seuraavana kirjahankintalistallani, joten kokeilen onneani tässäkin :)

Anni kirjoitti...

Oikein hyvää syntymäpäivää!

kio kirjoitti...

paljon onnea! tuo on kyllä hieno kirja!

Maartsi kirjoitti...

Täällä on jo 125 yrittäjää, mutta siltikin tungen mukaan. ;)

hanhan kirjoitti...

Onnittelut!
Ei ole mikään ihme, että 1. painos on loppuunmyyty, on Punokset niin upea kirja!

Merja kirjoitti...

Onnea uudelle painokselle. Jään jännällä odottamaan potkaiseeko onni tänne Englantiin asti.

Quickstep kirjoitti...

Onnea kaikista syistä juhlaan.
Lähdenkin tästä odottelemaan kirjakaupan oven taakse. Ellei sitten onni nappaa tässä arvonnassa.

MaaritH kirjoitti...

Onnittelut molemmista!

Tiitta kirjoitti...

Paljon onnea synttärinä ja toisesta painoksesta!

Judiuni kirjoitti...

Hyvää syntymäpäivää!

merjah kirjoitti...

Paljon Onnea, sinulle, blogille ja kirjalle :)

Minäkin olen kirjastosta lainannut, jospa nyt onni potkaisisi.

Adel kirjoitti...

Onnea sekä vanhenemisen että uuden painoksen myötä! Toivottavasti onni suosii arvonnassa, sillä kirjaston kirja on ollut muuutamaan kertaan lainassa...

Rea Björkgren kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Rea Björkgren kirjoitti...

(Onnistunpa säätämään. Siis onnitella piti. Ja näköjään vaihtaa sukunimi bloggeriin)

Distant Knitter kirjoitti...

Huh, onpa paljon kommentteja!

Onnittelut ikääntymisestä sinulle ja blogillesi, sekä äitiydestä ja ennen kaikkea neulesuunnittelijuudesta!

Kiitos mainioista malleista!

Tiia kirjoitti...

Onnea!
Ja kiitos hienosta blogista jota olen seuraillut jo vuosia!

Tiia

Suopursu kirjoitti...

Paljon onnea sekä synttäreistä että toisesta painoksesta!

Topperi kirjoitti...

Otan osaa vanhenemisen johdosta;)

ullapulla kirjoitti...

Onnea mahottomasti sekä uusintapainoksen sekä syntymäpäivän ansiosta!

Mari kirjoitti...

LÄmpimät syntymäpäivä halaukset ja onnea uuden painoksen ansiosta :))

Hapero kirjoitti...

Onnittelut Syntymäpäivän johdosta ja uuden painoksen johdosta myös!

P.S. Salasana pyytää kirjoittamaan pustur. Onkos se niinku pussausvuoro?

KirsiJ kirjoitti...

Onnea kaikista hienoista tapahtuneista jutuista!
Jos ei osallistu, ei voi voittaakaan :o)

Milla kirjoitti...

Onnea sekä syntymäpäivän että uuden painoksen johdosta!

Arteeni (Sia) kirjoitti...

Onnea synttärin ja uuden painoksen johdosta!

Katja kirjoitti...

Onnea! Tuo kirja on upea. Juuri lainasin sen kirjastosta ja harmittelen, ettei ole omaa, kun tuosta löytyisi niin hyviä tekniikkavinkkejä.

Pipsaelina kirjoitti...

Onnea!
Täältä talosta löytyy myös yksi, jonka synttärit monesti osuvat äitienpäivään. Tänä vuonna kumminkin vasta seuraavaan päivään.

Nea kirjoitti...

Onnea kaikkien iloisten asioiden johdosta!

Näppi kirjoitti...

Tuplasti onnea
En koskaan voita mitään, mutta yritän kyllä aina. Tuo kirja tekijöiden nimmareilla ois kyllä ehottomasti upea asia.
Ei mulla kirjaa oo, mutta aura-huivista on kuvia blogissani. :)

Suvi kirjoitti...

Onnea maisterille! Kivoja lankoja olet saanut lahjaksi. :) Tuo teidän kirja on myös hieno, ei olekaan vielä kirjahyllyssä omana, kirjastosta lainattuna olen ihaillut. :)

Sari kirjoitti...

Onnea synttärin ja uuden painoksen johdosta. Olen mielelläni mukana arvonnassa.

siiri kirjoitti...

Oo. Toivottavasti uusintapainos tietää myös vähän lisää palkkiota.

mayasiba kirjoitti...

Onnea maisterille, blogille ja kirjan johdosta! Blogisi on ollut ja kauemman aikaa maanantaiden piristys vaikken olekaan varmasti koskaan mitaan kommentoinut. Ihania nuo vihreat langat!

Vilijaana kirjoitti...

Onnea täältäkin! Hienoa jos saan tuon kirjan joko arvonnassa tai heinäkuussa kaupasta! :)

ColibriDreams kirjoitti...

Onneksi olkoon! Ihanan näköisiä lankoja. Ja tietysti isot onnittelut myös kirjan uudesta painoksesta, hieno juttu!

Anni kirjoitti...

Synttärionnea! Toinen painos on hieno juttu!

Marika kirjoitti...

Hyvä juttu että saatte toisen painoksen ! Onnea siitä. Utunan langat ovat aivan ihania.

Nna kirjoitti...

Hyvää syntymäpäivää näin jälkikäteen.

Elina kirjoitti...

Onnea, onnea! Molemmista syistä. :)

Satu H kirjoitti...

onnea, onnea, onnea!!! :)

Hansu kirjoitti...

Onnea! Uutta painosta onkin tullut etsittyä..

nelikko kirjoitti...

Lämpimät onnittelut synttärien johdosta! Himoitsemani kirja puuttuu vielä hyllystä... :)
-Paula

Virve kirjoitti...

Onnea sekä synttärien että kirjan tiimoilta! Mä koskaan mitään voita, mutta yrittänyttä ei laiteta.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea myoskin!

T Kirsti

TiinaV kirjoitti...

Onnittelut synttäreiden sekä blogisynttäreiden johdosta! Kylläpä oli osuvasti valittu lahja, kelpaa vanheta vuodella!
Onnittelut myös uusintapainoksen johdosta, joko pian saadaan uusi (pitsi)neulekirja? Vai vieläkö toivut onnettomuudesta?

Riikka kirjoitti...

Uusintapainoksesta pitänee hankkia itselle omaksi tuo kirja, jos arvonnassa ei onnista ;)

Anonyymi kirjoitti...

Paljon onnea ja iloa synttärien johdosta ja kirjan menestys on hyvä, huomaan kun kirjastossa en saa sitä käsiini. Ihanaa kevättä.

Salomea kirjoitti...

Onnea onnea ja iloa synttäri ja lisäpainoksen johdosta.

Niina kirjoitti...

ONNEA!

Osallistun se minäkin arvontaan, kirja on hyvä :)

Karoliina kirjoitti...

Myöhästyneet onnittelut sekä synttäreiden, että uuden painoksen ansiosta!

Jaana kirjoitti...

Isot onnittelut molempien asioiden johdosta! Huippuarvonta, pakkopakkopakko osallistua. Kiitos myös upeasta huiviohjeesta ja KAL:sta, on ollut hienoa osallistua!

saris kirjoitti...

Kyllä synttärit on sitten mukavia. Ja uusintapainoskin. Onnittelut kummastakin.

sinikka kirjoitti...

Paljon onnea! Ihania lankoja, mullakin taitaa olla tuo vihreä -kausi menossa!

Kikka kirjoitti...

Karttuvi vuosia
karttuvi niitä.
Vaan viisas nainen ei
välitä siitä.
Hän taidolla peittää
pienen rypyn
on valmis tekemään
rohkean hypyn.
Ja muoti jos sellaista vaatii,
vaateparren hän uusiksi laatii
ja nuortunut on hän taas.
Ei vanhoja naisia lie koko maas.

Paljon hyviä vuosia.

Onnea uudesta painoksesta!

-miu- kirjoitti...

Onnea!

Ripsu kirjoitti...

Onnittelut kaikista hienoista hetkistä!

Elsa Xenia kirjoitti...

Onnittelut! Osallistun arvontaan, sekä kiitoksia hienosta blogista.

Hanna M kirjoitti...

Onnea neljä vuotiaalle blogille!
Aika on mennyt tosi nopeesti näiden hauskojen blogikirjoitusten parissa!

Onnea myös syntymäpäivän ja äitienpäivän johdosta vielä näin jälkikäteen.

Hienoa kuulla, että kirjasta tulee toinen painos, kirjan voi laittaa taas aviomiehelle toivottujen lahjojen listaan. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Isot onnittelut synttäreistä ja uusintapainoksesta, aivan ihania lankoja olet saanut. Pitää itsenikin käydä noita lankoja kurkkimassa utunalla.
Onnitellen Lea

leeloo kirjoitti...

Onnea!

ja ompas kiva että tulee lisää kirjoja,mäkin jäin kaipaamaan omaa=)