Poika kyllä tietää, kuinka vyyhdinpuita käytetään, mutta käytännön toteutus on vielä hieman hakusessa. Onneksi saan kaulaliinan valmiiksi ilman tuota viimeistä vyyhtiä, sillä muuten voisi päästä itku. Niin, ja onneksi tuo ei ollut esimerkiksi pitsineulepaksuista mohairia, sillä villassa on sentään toiveita saada sotku auki. Että sori vaan, Pirre, voi olla että yksi lähettämistäsi vyyhdistä jää käyttämättä. Ellei tuo irtoa ilman väkivaltaa, voi nimittäin käydä niin että pääsevät sakset töihin. Tällaista se neulesuunnittelijan elämä lapsiperheessä on.
Näihin kuviin ja tunnelmiin onkin hyvä jättää lukijat odottamaan ensi viikon Elämänlankaa. Ainakaan tästä ei päässe alemmas?
5 kommenttia:
Voi, alemmas pääsee aina! Voimia. Ai sou nou.
Pasmat sekaisin sanonta sopinee tähän paikkaan. Sellaista se on elämä joskus. Kovasti paljon tsemppiä:)
Niin, aina voi olla asiat pahemmin, jos yhtään lohduttaapi =D!
ounou. :(
Voi mikä sotku... Otan osaa.
Tuli tässä mieleen, että onko tuohon joku erityinen syy, että toi kerintäteline on pystyssä? Kun mä olen kotona jo oppinut että se laitetaan vaakatasoon, johonkin tuolin selkänojaan kiinni. Silleen siihen on mun mielestä helpompi laittaa vyyhti kun se pysyy vaikka teline ei olis kireälläkään.
Lähetä kommentti