Uusi parempi elämä

Varoitus: merkintä sisältää vain nimeksi neuleasiaa, eivätkä kuvat juuri liity aiheisiin.

Elämänlangalla ei tunnetusti liiemmälti harrasteta terveitä elämäntapoja, koska neulominen on hyvä unen ja liikunnan korvike ja kahvi-suklaaruokavalio pitää mielen pirteänä. Lopulta vaaka ja niska kuitenkin ilmoittivat, että on taas aika aloittaa uusi parempi elämä, joten ilmoittauduin Elixian personal trainer -painonhallintaryhmään. Ryhmä kestää 10 viikkoa eli liki koko syksyn, personal trainer on suurin piirtein painonsa arvoinen Noron langoissa ja liikuntakeskuksen jäsenmaksullakin ostaisi melkein puserolangat kuukaudessa, mutta armas aviomies ilahtui liikuntainnostuksestani niin, että lupasi maksaa kaikki kulut. Ensimmäisellä personal trainer -tapaamiskerralla tutustuin vähän niihin keskiaikaisten kidutusvälineiden näköisiin laitteisiin joissa olisi tarkoitus treenata (ei, en ole ikinä ennen käynyt kuntosalilla) ja henkilökohtainen ohjaajani joka muuten vaikutti ihan mukavalta ja selväjärkiseltä oli sitä mieltä, että salilla pitäisi käydä kaksi kertaa viikossa, sen lisäksi kaksi kertaa ohjatuilla tunneilla ja lisäksi vielä vesijuoksemassa ja/tai sauvakävelemässä. En kehdannut kysyä, että missä vaiheessa tässä olisi tarkoitus neuloa.


Välikevennys 1: Kävimme kyläilemässä Puputsin
luona ja Nea ihastui massanappeihin. Puputsi lahjoitti yhden sydännapin, ja kotona Nea ompeli melkein itse napin kangaspalaan ja liimasi pahviin tauluksi.

Minulla, kuten ilmeisesti suurella osalla muutakin 70-lukulaista ikäluokkaa, on valtaisat traumat koululiikunnasta. Eheytyminen on kuitenkin mahdollista, sillä olen yllätyksekseni pitänyt kovasti Elixian ryhmäliikunnoista vaikka olenkin noin kaksi kertaa tyypillisen osallistujan levyinen. Ohjaajat ovat mukavia ja kannustavia, ja tunteja on tarjolla laidasta laitaan. Tähän mennessä on vain pariin otteeseen iskenyt koulujumppatakauma ja paniikkiahdistus, kun surkealla koordinaatiollani en ole pystynyt toteuttamaan liikkeitä joissa pitäisi tehdä käsillä yhtä ja jaloilla toista asiaa ja vielä muistaa hengittääkin. Pilates-ohjaaja lohdutti, että on ihan normaalia olla täysin pihalla kymmenen ensimmäistä tuntia, ja ohjatussa kuntopyöräilyssä yhdeksi syypääksi paljastuivat vääränlaiset kengät jotka saivat jalkaterät särkemään kuin koulun luistelutunneilla ikään.


Välikevennys 2: Jos en liikunnalta ehdi neuloa, niin voin ainakin ensi vuonna luea neulomisesta joka päivä. Posti toi nimittäin uuden kalenterin.

Ruokavalion tarkkailuun olen jo muutamia kuukausia käyttänyt Kalorilaskuri -palvelua. Varsinaiseen painonhallintaosioon en vielä ole päässyt, koska tahdonvoima on hukassa, mutta ainakin olen vähitellen alkanut hahmottaa paremmin kuinka paljon energiaa erilaisissa ruoka-aineissa ja erityisesti rakastamissani herkuissa on. Tuoreita kasviksia pitäisi jaksaa syödä enemmän, kukahan niitä hyviä salaatteja tulisi tekemään meille? Teimme sentään ilmastotalkoiden nimissä alustavan sopimuksen miehen kanssa että yritämme korvata yhden naudanliharuuan viikossa kasvisruualla, jos olisi reipas niin voisi vielä yrittää tehdä jotain kevyttä ja terveellistä. Ongelmaksi muodostuvat lapset, joista varsinkin Nea on ryhtynyt syystä tai toisesta nirsoilemaan kovasti, joskin olen vähän sitä mieltä että ei terve lapsi ruokapöydän ääressä nälkään kuole.


Välikevennys 3: Viimeviikkoinen myssy alkaa näyttää jo vähän enemmän baskerintapaiselta ja vähemmän päätä kiristävältä pipolta.

Merkinnän alussa väitin, että kuvat eivät liity tekstiin. Valehtelin. Yllä vielä vähän todisteita siitä, että kyllä täällä uudesta paremmasta elämästä huolimatta vielä neulotaankin. Myssy ei ole vielä valmis, mutta kyllä tämä tästä, ja pikkuisen sain kaulaliinaakin jatkettua. Ensi viikolla toivottavasti lisää neulontaa, ehkä jopa jotain valmista.

P.S. Vielä ilmoitusluontoisena asiana tutuille, että mikäli joku vielä käyttää yliopiston mailiosoitettani, se lakkaa toimimasta kuunvaihteessa. Viimeistään tässä vaiheessa kannattaa siis ottaa käyttöön iki-osoitteeni.

Jos se ei toiminut, se oli mallitilkku

Vaikka Elämänlangalla kannatetaankin lämpimästi mallitilkkujen neulomista, totuuden nimissä tunnustettakoon että niitä harvoin tulee neulottua sukkien, lapasten ja myssjen kokoisiin pikkutöihin. Tämä kostautuu harvoin, mutta männäviikolla maisterille kävi ns. vanhanaikaisesti, ja neulojan vihollinen Uusixmän kävi vierailulla.

Viimeviikkoisessa kuvassa oli vyyhdinpuilla punasävyistä Shibuiknit Sockia. Siitä on nyt tulossa baskeri. Mopo lähti käsistä heti alkumetreillä, kun lasillisen viiniä juotuani en uskonut ystävien järjen ääntä siitä, ettei mutkikkaiden baijerilaispalmikoiden ruutupiirroksia kannata piirtää keskellä yötä. Mallasin kahden erilaisen kuvion mallikerrat mielestäni saman mittaisiksi, mutta koska luin Überlieferte Strickmuster aus dem Steirischen Ennstal vihkon vähintäänkin omintakeisia alkuperäiskuvioita luovasti huomasin neuloessani etteivät kuvitelmani sovikaan yhteen todellisuuden kanssa.



Neulepinta näytti kuitenkin hyvältä, joten jatkoin reippaasti. Mitäs siitä, vaikka kuviot ovat vähän epäsynkassa? Neulominen oli kuitenkin hauskaa ja työ eteni ripeästi. Takaraivossa nalkutti pieni ääni, että myssy vaikuttaa tiukahkolta ollakseen baskeri ja itseasiassa jopa ollakseen ihan tavallinen aikuisen päähine, mutta onnistuin torjumaan epäilykset mielestäni. Kun kavennukset olivat vain muutaman sentin päässä, oli kuitenkin pakko myöntää totuus.



Tai no, itseasiassa neuloin vielä muutaman kerroksen kiellon päälle, pohdin pelastaisiko kunnon pingotus vielä tilanteen ja nukuin yön yli ennen kuin totesin parhaaksi purkaa koko työ ja aloittaa alusta. Valitettavasti en saanut selvää kuvaa työstä, mutta eiköhän tästä käy tarpeeksi selväksi että tekeillä oli baskerin asemesta tuluskukkaro.

Koska kuviomallikertojen yhteenlaskettu leveys on kokonaista 24 silmukkaa, alkoi langan riittävyys tietysti huolettaa. Tarkistuspunnitus ennen purkamista oli rohkaiseva, jäljellä oli yli puolet langasta. Käytän siis kahta kerää vuorotellen, että sävytetty lanka käyttäytyisi rauhallisemmin.



Tyypillisesti projekti ei enää niin kovasti houkuttanut purkamisen jälkeen, mutta tartuin kuitenkin toimeen. Erityisesti motivoi se, että hattu ei ole tulossa minulle itselleni, ja työstä pitäisi vielä kirjoittaa ohjekin. Piirsin ruutupiirroksen vielä uudemman kerran, suurin piirtein kolmannen tai neljännen, ja aloitin reippaasti uudestaan. Nyt tekeillä oleva aloitus näyttääkin jo huomattavasti enemmän baskerilta, tai ainakaan se ei kiristä päätä. Edistystä ei vielä sunnuntai-iltaan mennessä ollut kuvattavaksi asti, mutta katsellaan.

Nyt jatkan neulomista hartiavoimin. Jahka baskeri valmistuu, Ullaan tekeillä oleva palmikkokaulaliina tuntuukin varmasti taas oikein mukavalta projektilta. Ensi viikolla Elämänlankaa sitten toivottavasti taas myönteisemmissä merkeissä.

Sää suosii neulojaa

Sää viileni lopulta kunnolla, ja onnellinen neuloja sai kaivaa kaapista villapuserot. Sormikkaat kuluvat reippaasti lasten käsissä, ja maisteri itse sai vetää viimein päähänsä kesällä neulotun kaulurin.



Harmillisesti viileneminen kyllä myös hankaloittaa parvekkeen neulestudion käyttöä. Pikapuoliin täytynee keksiä joku muu paikka vyyhdinpuille ja kerijälle. Myös kuvausvalon heikkenemisen alkaa vähitellen huomata, joskin nyt muutamana päivänä on aurinko paistanut. Pimeä tulee kuitenkin ilta illalta aikaisemmin, joten vähitellen alkavat blogin kuvituksessa varmaankin ankeammat ajat.

Syksyn tullen palmikot ovat huudelleet aina vain kovempaa, ei silti ettäkö ne koskaan olisivat minulle täysin vaiti. Pitsineuleprojektit ovat ryömineet koloihinsa, ja sen sijaan puikoilla on parikin uutta palmikollista projektia.



Tämä kaulaliina on tulossa Ullaan, lankana edelleen se sama sininen Visjögarn josta viimeviikkoinen kaulurikin syntyi. Olinkin unohtanut kaulaliinan neulomisen perusteet, eli "neulo kunnes tylsistyt niin, että aivosi valuvat ulos korvista". Tähän mennessä olen saanut tehtyä noin 40 senttiä, eli tylsistymisaikaa on vielä runsaasti. Onneksi Ullan deadline on vasta kuukauden päästä. Viikonloppuna piti ottaa vapaata ja neuloa välillä ihan muuta, katsotaan mitä siitä tulee. Toivottavasti baskeri, tuosta ylemmän kuvan punaruskeasta Shibuiknit Sockista. Vähän uhkasi olla alkuvaikeuksia kun en uskonut kaveria joka huomautti ettei viinilasillisen jälkeen kannata piirtää mutkikkaita ruutupiirroksia, mutta nyt olen taas raiteilla.

Nyt aloittelemaan reippaasti uutta neuleviikkoa. Ensi viikolla taas sitten uutta Elämänlankaa.

Syksyisiä sävyjä

Elämänlangalla neulotaan kuin viimeistä päivää, ja valmiita töitä ilmaantuu kuin sieniä sateella



Teemun kaulurista tuli hyvä. Lanka siis Tinttamarellin Pirren ystävällisesti lahjoittamaa Visjö-lankaa. Ohje on menossa tarjolle Ullaan, ja kaveriksi on tulossa muitakin asusteita koska lankaa oli paketissa ruhtinaalliset neljä vyyhtiä. Tällä kertaa puikoilla on palmikkokaulaliina kaulurin vaihtoehdoksi, ja pipoakin olen piirrustellut.



Joelin sormikkaatkin valmistuivat, joskin olen sitä mieltä että a) pojasta tulee konserttipianisti ja b) lapsilla on ihan liikaa sormia. Taisin neuloa yhteensä 13 sormea näihin sormikkaisiin, kun jouduin pidentämään ensimmäisestä kolme keskimmäistä sormea sopimaan meidän musikaaliselle lupauksellemme. Toinen vaihtoehto on tietysti, että lapsi on apinain sukua. Tämänkin teorian tueksi olisi ihan riittämiin todisteita, kun koko ajan näyttää olevan pakko kiivetä jonnekin joko isosiskon perässä tai sitten ihan oma-aloitteisesti. Epäilen, että huomaan joku päivä näiden kasvattaneen tarttumavarpaat ja pitkät hännät.



Sitten viimein niitä otsikossa luvattuja syksyn sävyjä, sillä pitkään työn alla olleeet Fall Fantasy -sukkani ovat valmistuneet. Sillä aikaa kun väänsin omaa pariani, reipas testineulojani Hanna teki löysästi neulottavaan kokoon peräti kaksi malliparia, vihreän ja oranssin. Nuo minun neulomani kirjavat sukat siis suurin piirtein jäävät lattialle pystyyn kun otan ne pois jalastani. Pitäisiköhän järjestää jonkinlaisia rentoutumiskoulutuksia meille tiukkiksille? Melkein mitä tahansa muuta neuloessani saan ottaa käyttöön hippusen pienemmät puikot kuin ohjeessa, mutta sukissa käsialani muuttuu tiukaksi kuin mikä.

Nyt aloittelemaan viikkoa reippaalla aamukävelyllä, ja sitten taas neuleiden kimppuun. Olen lupaillut itselleni, että jahka nämä Ullaan tulossa olevat neuleet vähitellen alkavat muotoiltua, saan sitten aloitella itselleni kellerväntweediä hupparia. Viime päivinä on myös mielen perukoilla kummitellut kovasti kummallinen ajatus jostain liivistä tai sliparista itselleni, vaikken kuollaksenikaan keksi missä sellaista käyttäisin. Katsotaan, mitä ensi viikon Elämänlanka tuo tullessaan.

Asustautumista

Koska säät ovat ihan oikeasti kylmenneet ja syyskuukin pääsi alkamaan, residentti mies teki pitkän ja vaarallisen matkan kellarikomeroon metsästämään talviasustepusseja. Kaikenlaista myssyä ja huivia kotiutuikin taas tänne yläkertaan, ja talvikengät pitäisi taas inventoida. Muistaakseni olen jo noin kolmena edellisenä talvena todennut, että olemassaolevat kengät ovat täysin irtipoikkipuhkirikki ja pitäisi ostaa uudet joihin ei tulisi loska ihan suoraan läpi.

Talviasusteita tutkiessa käytiin seuraavanlainen keskustelu, joka saattaa järkyttää vannoutuneita neulojia:

Mies: Huomasin, että missään noista pusseista ei ollut sormikkaita Joelille.
Minä: Ei Joelilla ole. Meinaatko, että sille jo saisi sormikkaat käteen.
Mies: Toki. Ostetaanko sille? Vai haluatko ehkä neuloa?
Minä: *hetken tyrmistynyt hiljaisuus* Kaupan lastensormikkaat ovat aina täyttä muovia.
Mies: Kai sellaisiakin voi käyttää?

Kuten arvata saattaa, noin viisi muuta projektia meni telakalle saman tien, kaivoin hyllystä mustaa Marks&Kattensin Karusellia (koska ainoa kirkasvärinen ohut merinovilla oli limenvihreä, ja Nealla on jo sen väriset sormikkaat) ja aloin neuloa.



Tästä syystä Elämänlangalla ei valitettavasti ole tarjolla tällä viikolla kovin inspiroivia neulekuvia, sillä tekeillä olevaa oranssinkirjavaa sukkaa on esitelty jo kahdesti, eikä valmiista parista ole vielä tietoa kun sormikkaat kiilasivat edelle. Reissuneuleena taas on kulkenut tummansininen kauluri, ja vaikka Visjögarn onkin harvinaisen hyvin käyttäytyvää sinistä lankaa, kovin kuvauksellista se ei ole (vaikka nalle kovasti yrittikin auttaa). En vielä tiedä, kuinka aion ottaa siitä neuloutuvista asusteista Ulla-kelpoisia kuvia, mutta eiköhän tuo jotenkin onnistu. Onneksi aikaa on vielä melkein kaksi kuukautta. Kathmandu Tweedistä on sentään syntynyt mallitilkku, mutta valitettavasti sileä suorakaidekaan ei taida pelastaa viikon kuvallista antia. Tätä menoa en uskalla luvata ensi viikoksikaan kiintoisia palmikoita.

Suonette anteeksi, poistun nyt tikuttelemaan tummansinistä ja mustaa, jotta voisin hyvällä omallatunnolla taas palata omempien värieni pariin. Ensi viikolla ehkä sitten värikkäämpää Elämänlankaa?