Neulekesä

Elämänlangalla jatketaan viime viikkojen kesäisiä neuletunnelmia. Asukaspuiston lisäksi neulepussi on tällä viikolla kulkenut mukana Kaisaniemen puistossa, Mustasaaressa sekä grillaamassa yksien Harmonia-isovanhempien luona.



Säät ovat suosineet, joskin rehellisyyden nimissä todettakoon että alkukesän viileä ja sateinen sää oli hiukkasen enemmän kuumaverisen maisterin mieleen. Olen edelleen kuitenkin ihan ihastunut Rowanin Wool Cottoniin, jota ylläolevassa kuvassakin neulon, sillä vaikka tekeillä on huomattavan suuri pusero, joka on ihan loppumetreillä (kuvassa on tekeillä etukappaleen kauluksen reuna), ei työ hiosta käsiä eikä korvenna sylissä. En olisi ikinä uskonut, että mikään puuvillasekoite on näin kovasti mieluinen! Pääsin myös viikonloppuna kokeilemaan melkein valmista vartalo-osaa päälleni, ja luulenpa että tunikastani tulee oikein sopiva vaikka vartaloa neuloessa uhkasikin iskeä "olen ronsu" -kohtaus. Ompelin kaulusta ja hihoja pitkälle yöhön, mutta järki voitti sitten ja päätin mennä nukkumaan, joten valmiin tunikan kuvia on luvassa vasta ensi viikolla.



Jotain muuta valmista kuitenkin on. Huivi, jonka piteneviä kerroksia manasin viime viikolla valmistui, ja sain sen käyttöön heti samana päivänä kun retkeilimme Kaisaniemen puistoon. Varsinaisia ohjekuvia varten lainasin kuitenkin nuorta neulebloggaajaa, jolla on jo kokemusta huivieni esittelemisestä.

Muutenkin on taas monta rautaa tulessa, ja vaikka kesä on kukkeimmillaan ovat syksyn neuleet jo mielessä. Syksyn Ullaan on ehkä tekeillä jotain pientä, jahka pääsen käsiksi mallitilkkuihin. Muutama viime projekti on jäänyt ihan itselleni, joten Ulla-neuleet menevätkin sitten muille tahoille.

Nyt tosin on aika suunnata lyhyelle neuletauolle, sillä Nea sai eilen kesäpelisetin ja oppi heti lyömään palloa mailalla. Luvassa siis mahdollisesti liikunnallinen viikko. Ensi viikon Elämänlangalla jälleen uusia aiheita.

P.S. Mainostan nyt vielä vähän: Lisäsin tuonne sivupalkkiin linkit pariin myyntiohjeeseen, vaikka suomenkielisiä versioita ei vielä olekaan olemassa kuin White Nightsistä.

EDIT Susanna huomautti, ettei noita ohjeiden lisäkuvia näe kuin Ravelryn kautta. Lisää kuvia voi käydä katsomassa myös Flickristä.

Neiti neljävee

Heinäkuun loppupuoli hyökkäsi taas takavasemmalta, ja yllättäen pieni vauvani täyttää jo neljä vuotta. Virallinen syntymäpäivä on vasta perjantaina, mutta juhlia vietettiin etuajassa jo nyt viikonloppuna. Mieluisina vieraina olivat Tuusulan isovanhemmat sekä entiset Harmonia-asuintoverit vanhempineen, lisävahvistuksena vielä Ronjan kaksi serkkuakin jotka asuvat lähistöllä.



Ronja oli sitä mieltä, että päivänsankarilla kuuluu olla kruunu, ja niinpä Nea sai kivan keltaisen kruunun joka keikkuikin päässä pitkin iltapäivää ja on ollut suosiossa vielä juhlien jälkeenkin. Kuvassa näkyvän muumipelin lisäksi sankari sai esimerkiksi piirrustuspaperia, tarroja ja erilaisia askartelutarpeita, joista onkin ollut suuresti hupia. En olisi arvannutkaan, miten monta tuntia kuviollinen teippirulla jaksaa huvittaa! Ensimmäinen ajatukseni oli, että Nea tuhlaa lahjansa kun teippaa värillisen paperin toisensa perään täyteen vaaleanpunaisia kukallisia teipinpätkiä, mutta sitten totesin että eiköhän luovuus kehity yhtälailla tai paremminkin tällaisessa omaehtoisessa touhussa kuin ohjatussa askartelussa.

Kädentaidot ovat nelivuotiaalla selvästi muutenkin pinnalla. Neulomiseen ei hienomotoriikka vielä riitä, mutta ompeleminen kiinnostaa tällä hetkellä kovasti. Aivan yllättäen ja opastamatta Nea esimerkiksi alkoi siististi ommella viime vuonna ostettujen ompelukuvien ääriviivoja, kun on tähän mennessä pujotellut lankaa satunnaisesti. Läheisessä asukaspuistossa on askarreltu mm. kuvioita taikataikinasta sekä kaulakoru pilttipurkin kannesta ja napeista, ja kotona muovihelmet ja muovailuvaha ovat myös kovassa käytössä.



Syntymäpäiväkakku on tietysti oleellinen osa juhlaa. Kun Nea täytti kaksi, askartelin autokakun kääretortuista ja suuresta määrästä kermavaahtoa, ja ilmeisesti viimevuotinen muumitalokakku ei ollut niin mieluinen, sillä tänä vuonna Nea alkoi puhua autokakusta jo viikkoja ennen juhlaa.



Itse pyrimme antamaan muutakin kuin tavaraa, joten Nean ensimmäisen oman keittokirjan mukana tuli lupaus, että sunnuntaina laittaisimme kirjasta mitä tahansa sankari itse haluaakin. Äiti pääsikin sitten jatkamaan kondiittoriharjoituksia, sillä valinta osui murotaikinapikkuleipiin. Nea osallistui reippaasti koko leipomisprosessiin kauppareissusta aina keksien syömiseen asti, ja kokkaamme varmasti keittokirjasta pian taas yhdessä. Toisena lahjana lupasimme, että Nea saa valita jomman kumman vanhemmista mukaansa Linnanmäelle, mutta päivänsankari toivoikin, että lähdetään koko perheen voimin joku päivä.



Jotta ei totuus näin neuleblogista unohtuisi, tässä vielä vuoden virallinen Nea-neulekuva. Selvästi onnistunein lapsineule pitkään aikaan on Nealle neulomani Hulivilin hellemekko, sillä vaikka helteitä ei juuri ole näkynyt on mekko ollut käytössä koko kesän, sään salliessa sellaisenaan mutta useammin puseron ja housujen päälle vetäistynä. Pesun jälkeen pellavasekoite on kuulemma "rapea", mutta pienen arastelun jälkeen se kelpaa jälleen (eikä sitä sitten saakaan taas päiväkausiin ottaa pois). Lapsille neulomisessa on riskinsä, mutta tällainen mieluisaksi osoittautunut työ ilahduttaa taas äitiäkin.

Ensi viikolla Elämänlangalla palaillaan toivottavasti aikuisten neuleisiin, sillä kilometrihuivin reunus edistyy taas ja viimeviikkoisen neuletunikan vartalo-osa on tekeillä. Katsotaan tuleeko taas purkamista, vai saako maisteri syksyksi päällepantavaa.

Hullun hommaa

Kuluneella viikolla olen taas vaihteeksi huomannut, kuinka neuleiden suunnitteleminen on hullun hommaa. Se syö sekä ajan, rahat että aivokapasiteetin, niska on jumissa ja ruutupaperia kuluu kiloittain vaikken edes osaa piirtää. Yksinkertaisesta kaulurista tuli kiva, mutta huovutusmallitilkut huopuvat liikaa ja jo pari viikkoa sitten mainitun pitsihuivin kerrokset pitenevät edelleen ja Kidsilk Hazea riittää ja riittää. Vasta myöhään eilen illalla älysin, että neulominen olisi helpompaa, jos vaihtaisin työhön Knitpicks -pyöröt pisimmällä kaapelilla joka paketista löytyy.



Viikon mittaan olen vaihteeksi neulesuunnitellut myös ihan vaatetta itselleni, 3/4 -hihaista puseroa Rowanin Wool Cottonista jota ostin kilon verran Little Knitsin alekorista. Olen aloittanut hihasta, ensinnäkin siksi että hihaan tulee hauskin neulottava yksityiskohta ja toisekseen siksi että ei tarvitsisi purkaa niin paljon jos neuletiheys olisikin pielessä. Tähän mennessä olisin kyllä hihaan menneillä silmukoilla neulonut jo ihan hyvän matkan vartalokappaletta, sillä prosessia kuvaa parhaiten Teletappien tyyliin huudahdus "Uudestaan!".

Neuloin reunuspalmikon, poimin silmukat, tein lisäykerroksen ja neuloin kyynärpäähän asti. Halusin hihansuusta hieman pussittavan, ja totesin että yksi lisäyskerros sai aikaan liian kapean hihan. Uudestaan! Neuloin ensimmäisen lisäyskerroksen jälkeen toisen samanlaisen ja neuloin kyynärpäähän asti. Totesin, että halusin pussittavan hihan, en säkkiä. Yritin pelastaa tilanteen neulomalla kavennuskerroksen ja huomasin neuloneeni pallon. Uudestaan!



Kun sitten vihdoin ja viimein löysin sopivan leveyden hihalle, alkoikin seuraavaksi koitokseksi hihapyöriön laskeminen. Arvaattekin jo varmaan? Uudestaan! Kaikenkaikkiaan olen varmasti neulonut jo ainakin kahden hihan verran tähän yhteen. Haluankin nyt esittää vastalauseeni sille, että ihmiset ovat muodoltaan kaarevia eivätkä kulmikkaita, sillä kaarten laskeminen on paljon vaikeampaa kuin suorien. Projektin tässä vaiheessa voin kuitenkin myönteisenä havaintona todeta, että Wool Cotton kestää loistavasti purkamista ja uudelleenneulomista, lanka ei mene miksikään eikä neulepinta kärsi.

Aina välillä olen pohtinut sitä, olisiko Suomen oloissa mahdollista saada neuleiden suunnittelusta ammattia, mutta aika heikoltahan tuo näyttää. Ravelrykaupasta on hupia kun seuraan ihmisten jonoja ja ohjeiden latausmääriä, mutta kun laitan kirjanpitooni myös materiaalikulut, saldo onkin äkkiä punaisen puolella. Koska Paypal-tilillä on kuitenkin muutama kymppi, heittäydyin hurjaksi ja ostin kuun loppupuoliskoksi ohjemainospaikan Ravelrystä sillä logiikalla, että jos raha ei vielä ole omalla pankkitilillä, sitä ei ole olemassa. En tiedä maksaako tuo investointi itsensä takaisin, mutta yrittänyttä ei laiteta. Mainos alkaa pyöriä keskiviikkona, ja sitten saankin alkaa jännittää kuinka kävi.

Nyt kuitenkin huolehtimaan taas varsinaisesta työstäni eli perheenäidin tehtävistä. Lapset olivat viikonlopun mummolassa, ja tyypillisellä tuurilla kuopusparka onnistui vilustumaan. Siispä hoivaamaan potilasta (ja ehkä neulomaan vähän toistakin hihaa). Ensi viikolla sitten uutta Elämänlankaa.

Postimies soittaa aina kahdesti

Muutossa harmitti ihan huomattavasti se, että oma ihana lähipostinkantaja meni vaihtoon. Onneksi myös täällä Perkkaalla tuntuu postinkantaja soittavan ovikelloa jos paketti ei mahdu luukusta, ja neuleinspiraatiota kannetaan kotiovelle asti. Viime viikolla saapui paketti jossa yhden vähän epäonnistuneemman ostoksen lisäksi oli kaksi erinomaisen ilahduttavaa uutta kirjatuttavuutta.

Lisa R. Myersin, Laura Grutzeckin ja Carol Sulcoskin kirja Knit So Fine osui ja upposi jo ennen kuin sain oman kappaleeni, sillä kuvaukset kuulostivat niin houkuttelevilta. Koko kirja on nimittäin omistettu ohuille langoille. Olen itse viime vuosina ajautunut aina vain kevyempien ja ohkaisempien lankojen kannattajaksi, ja neulon nykyään aniharvoin seiskaveikanpaksuista tai sitä tukevampaa. Muutenkaan minuun ei uppoa paksua lankaa paksuilla puikoilla helposti ja nopeasti -ohjemaailma, varsinkin kun olen itse sen verran iso ihminen että paksut neuleet saavat helposti aikaan elefanttiefektin, ja sen verran kuumaverinen etten voi käyttää niitä huippulämpimiä vaatteita kuin pakkasilla.



Knit so Fine koostuu neljästä tai oikeastaan viidestä osasta: Alussa on pitkä puolustuspuhe ohuille langoille, ja ohjeet on jaettu neljään ryhmään helpommasta haastavampaan. Minulle alun perustelut ohuille langoille olivat jo ennestään tuttuja, mutta kirjoittajien jutustelevaa sävyä oli hauska lukea. (Minusta on mukava lukea neulekirjoja, vaikka en niiden ohjeista neuloisikaan.) Ohjeissa oli kaikkein myönteisintä se, että keskityttiin suuriin töihin, eli kyseessä ei todellakaan ole sukka- ja huivikirja. Puseroissa ja muissa suuremmissa neuleissa kokoja oli neljästä jopa seitsemään, tosin tietysti pieniin ja keskikokoisiin kokoihin painottuen. Pienin löytämäni koko oli noin 70 sentin rinnanympärys, suurin peräti 128 cm. Jos neuloisin enemmän ohjeista (ja olisin laihempi) toteuttaisin varmasti ainakin pari kirjan ohjeista, sillä monissa vaatteissa oli juuri sellaista yksinkertaista kauneutta josta pidän.



Toinen hankintani, Michele Rose Ornen Inspired to Knit on nimensä mukaisesti inspiraatiokirja. Tässä kirjassa ohjeet on jaoteltu vuodenaikojen mukaan, ja ohjeita on suurin piirtein saman verran kuin yllä esitellyssä eli parisenkymmentä. Tyylillisesti kirjan neuleet ovat koristeellisempia ja niissä on paljon enemmän yksityiskohtia, sillä kirjoittajan tarkoitus on esitellä neulesuunnitteluprosessia ja antaa vinkkejä neuleiden muokkaamiseen. Jokaisen neuleen yhteydessä on pieni "Designer notes" -kappale jossa kerrotaan vähän vaatteen syntyprosessista. Tässä kirjassa ei ollut niinkään neuleita, joita haluaisin toteuttaa itselleni, mutta monenlaiset yksityiskohdat kutittelivat neulesuunnitteluhermoa.

Kaikenkaikkiaan siis hyvinkin onnistuneita ostoksia. Tällä viikolla odotellaankin sitten josko postimies soittaisi taas ovikelloa, ja toisi - kuinkas muutenkaan - lankaa. Sitä odotellessa mukavaa kesäviikkoa. Ensi viikolla taas uutta Elämänlankaa.

P.S. Uusin Ulla on ilmestynyt, ja on näin kesän kunniaksi näemmä täynnä erilaisia sukkaohjeita. Itse olen syyllinen yhteen, ja sitten pariin lasten ohjeeseen. Käykääpä selaamassa lehti, ja muistakaa käydä kiittämässä tekijöitä jotka ovat taas tehneet kovan urakan että uusin Ulla saatiin meidän iloksemme.