maanantai 2. kesäkuuta 2008

Ikuisuus

Joskus ikuisuusprojekti tuntuu toiveikkaammalta, kun ei ole laskenut, kuinka paljon vielä on tehtävää. Tänään en oikein osaa päättää lisääkö tieto tuskaa vai kasvattaako se luonnetta.



Neulontapaikkani vieressä on laatikko, jossa suurin ikuisuusprojektini asustaa. Olen näyttänyt tästä projektista kuvia aiemminkin. Tämä on nimittäin oma torkkupeittoni, jota varten aloin neuloa tilkkuja kun neulesuunnitteluplääh iski pahana, eikä aivokapasiteetti tuntunut riittävän edes perussukkiin. Arvioin joskus, että työhön menisi suurin piirtein 200-250 tilkkua. Tänään kuitenkin menin laskemaan tilanteen tarkemmin. Katsoin tulosta ja laskin toisenkin kerran. Peittoni syö tilkkuja yhteensä 357, mikäli pysyn aiemmassa suunnitelmassani.



Ajattelin koostaa tilkkupeittoni tällaisista yhdeksän tilkun blokeista. Kuten kuvasta näkyy, blokkeja on valmiina neljä. Jokaisessa on keskustilkkuna samanvärinen vaaleanvihreästä Lanettista neulottu lappunen, ja ympäröivät tilkut taas neulon kaikenvärisistä sukkalanganpaksuisista nyssäköistä. Blokkien ympärille tulee vielä reunus ja ristikko tummanvihreistä tilkuista. Ja tosiaan, koska kuvasta puuttuu mittakaava-apu, yksi blokki on noin 31-33 senttiä kanttiinsa, yksittäinen tilkku suurin piirtein 11x11 cm, vähän langasta riippuen.



Tässä on yhteiskuvassa kaikki tällä hetkellä valmiina olevat irtotilkut. Etualan yksilöt ovat tulossa blokkeihin, ja kuten kuvasta näkyy niitä on jo ommeltujen lisäksi valmiina 35 kappaletta. Näitä kaikenkirjavia lappusia pitää vielä siis urakoida reilut 60. Blokkien keskustilkut poseeraavat kuvassa keskellä. Ne olen tehnyt kaikki, niitä tarvitaan yhteensä 20. Lanka uhkasi välissä loppua, mutta Tui lähetti kerän josta tuli täsmälleen tarvittava määrä lisälappusia. Taka-alalla pinossa lepäilevät ne 36 tummanvihreää tilkkua jotka olen saanut neulottua. Näiden tilanne on yllättävin, sillä tummanvihreää sukkalankaa pitäisi saada kulutettua vielä reilun 140 tilkun verran.

Elämänlangalla ei siis tarvitse huolestua tilkkuprojektin loppumisesta vielä ihan lähiaikoina. Pääteltävästä langanpäiden määrästä minua ei tarvitse muistuttaa. Toteanpa nyt kuitenkin, että ihan jokaisessa tilkussa ei ole vain kahta langanpäätä. Nyt poistunkin jatkamaan tilkkuprojektiani, tai kenties vaihteeksi neulomaan mallitilkkuja. Neulesuunnitteluplääh on nimittäin vähitellen osoittanut vähenemisen merkkejä, eikä Ullan deadlineen ole enää kahta viikkoakaan. Ensi viikolla jälleen uutta Elämänlankaa, mahdollisesti jopa neuleaiheista.

8 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Siinä se nuoruus kuluu ja ikää karttuu, kun tilkkuja tekee. :-D Muistuipa mieleeni oma tilkkupeitteen teko (ompelemalla tosin) vuosikymmenten takaa, joten tilanteesi tuntuu tutulta. Minulla taisi mennä tilkkujen kokamiseen ja ompelemiseen 5-10 vuotta, mutta valmista tuli lopulta.

Hyvää alkanutta viikkoa!

Tupuna kirjoitti...

Iso työ tuossa on, mutta kaunis siitä tulee:)
Kiva keksintö, että laitat keskustilkun aina samanvärisestä,,,

Susanna kirjoitti...

uh huh. Tuo seuraavaan sellomiittiin tilkkuja niin mä voin päätellä lankoja, kun en kuitenkaan neulo :D.

Ainoliisa kirjoitti...

Hmm... eläkkeellähän sitä vasta torkkupeittoa tarvitsee... Ja kokeneena neulojana tiedät varmasti, että ne langanpäät kannattaa sitten päätellä samantien...

makepeace75 kirjoitti...

Huhhei.. Tuosta tulee mieleen oma muinainen virkkausprojektini. (Ja Hyvin Suuri Syy siihen, miksi en enää virkkaa.) Väänsin varmaan pari vuotta kalalangasta pylpyröitä, joista halusin kasata paidan. Moneen otteeseen meni hermo ja loppui kestävyys. Valmiit palatkin makasivat kaapissa muistaakseni vuoden, kunnes raivon vallassa survoin tekeleen kasaan. Sitä tuli jopa käytettyä -itseasiassa niin paljon, että siihen tuli totaalikyllästyminen. Taisin nakata se roskiin, kun muutin kotoa..

Satu H kirjoitti...

munkin peittoprojekti etenee hitaasti mutta varamsti...96 palaa (ainakin) tartten ja valmiina on about 32 tai jotain sinnepäin...ehkä se vielä joskus valmistuu.. :)

Brifinn kirjoitti...

Olen huomannut miten ikuisuus toistuu valitettavan usein virkatessa. Tuntuu kuin koko ajan toistasi ääretöntä 'kahdeksikkoa'...suorastaan huvittavaa! Kaikki päättyy kasiin!

http://8isak.blogspot.com/2008/04/kasi-retn.html

MysteryKnitter kirjoitti...

Onpa sinulla iso projekti siellä. Ota nyt rauhallisesti. Ei sen pidä heti huomenna olla valmis.