maanantai 19. helmikuuta 2007

Historia toistaa itseään

Muistatteko, kun viime vuonna kesäkuussa neuloin kuumeisesti sinistä neuletakkia, manasin neulonnan mustaa aukkoa, ja vannoin, etten enää koskaan anna Ullan deadlinen yllättää takavasemmalta? Historia kuitenkin toistaa itseään, ja huomasin taas neulovani kuin pieni eläin helmikuun kahdeksannentoista päivän lähestyessä vääjäämättä.



Amatöörineulesuunnittelijan työpaikka on koti, ja täällä työtä haittaavat melkoisessa määrin alle metrin mittaiset kovaääniset henkilöt. Ylläolevassa kuvassa neulesuunnittelija työn touhussa. Kuulosuojaimet paransivat ratkaisevasti elämänlaatua, vaikka kokonaisuus ei esteettisesti kenties olekaan kaikkein viehättävin mahdollinen. Huomatkaa maisterin äidin ompelema imetyspaita sekä tyylikkäästi vauvankuolatahraiset verkkarit. Todettakoon, että lähinnä metrin mittainen henkilö on sentään suosiollisesti alkanut antaa äidin neuloa samalla kun luetaan iltasatua ja odotetaan unen tuloa, joten senkin ajan voi nyt käyttää hyödyksi.

Alkuperäinen kunnianhimoinen suunnitelma oli neuloa lapsen pusero kolmessa koossa ja värissä Ullaa varten. Tavoitteesta oli kuitenkin tingittävä hieman, kun deadlinea edeltävänä yönä ensimmäisestäkin puserosta oli vielä saumat ompelematta, kello oli melkein kolme ja yösyötölle herännyt vauva kuvitteli että oli seurustelu- eikä nukkuaika. Sunnuntai-iltana juuri ennen deadlinen umpeutumista puseroiden tilanne oli tämä:



Tarkkasilmäinen lukija saattaa havaita, että kuvassa ei ole kolmea valmista lapsen puseroa. Itseasiassa kuvassa on yksi (1) valmis pusero, joka sekään ei olisi ehtinyt valmiiksi ilman kaikkien yli metrin mittaisten kanssa-asujien suosiollista avustusta alle metrin mittaisten suhteen. Valmiin puseron lisäksi koossa on kaksi takakappaletta, kaksi hihaa ja yhden etukappaleen alku. Siitä huolimatta, että minulle esitettiin eksoottisia ehdotuksia siitä, millaisen paidan tällä kokoonpanolla voisi saada aikaiseksi, ajattelin silti yrittää väkertää kaikki kolme kappaletta lähipäivinä kuvauskuntoon. Hyvällä onnella saan vielä ennen Ullan ilmestymistä otettua lisää valokuvia.

Vihreästä paidasta saa sentään grammoja lankahamsterikisaan, ja vaaleansinisen puseron neulominen sopii Project Spectrumin henkeen. Hempeän violettiin paitaan en ole vielä keksinyt mitenkään erityisen loistavia motivaatiotekijöitä, lukuunottamatta kenties ajatusta käytännönsosiologisesta sukupuolihahmotustestistä kun pääsen pukemaan puseron Joelin päälle ja esittelemään poikaa tädeille avoimessa päiväkerhossa. Kuinkahan monta "suloinen tyttövauva" -kommenttia mahtaa tulla?

Nyt maisteri Elämänlanka poistuu juomaan vielä vähän kahvia ja neulomaan lisää helmineuletta, tällä kertaa sitä hempeänlilaa. Jos kädet ja pää selviävät tästä hajoamatta, lupaan palkita itseni seuraavaksi pitsineuleella.

6 kommenttia:

Tui kirjoitti...

Mainio kuva. :D

Marjut kirjoitti...

Ja meillä Ullassa on sulle ihan omat deadlinet. :)

Elina kirjoitti...

Oih miten nätti puseromalli! Jos meillä olisi lähimaastossa sopivasti alle metrin mittaista väkeä, niin tuollainen pääsisi luultavasti puikoille aika pian Ullan ilmestyttyä.

Mutta mietihän, hempeänlila pitsineule se vasta sukupuolihahmotustestiä olisikin! :D

makepeace75 kirjoitti...

Kuulosuojaimet ovat kuulemma sangen kätevät lapsiperheessä. :D Jaksuja vaan maisterille, kyllä se kunnian kukko sieltä vielä kiekaisee. :o)

Sari kirjoitti...

Heheii, tota taktiikkaa mä käytin aikoinaan yo-kokeiden alla. :D Meluntuottaja tosin oli jo silloinkin yli metrin, äidillä kun on niin kuuluva ääni, että puhelinkeskustelut kuuluu kolmen suljetun oven takaakin.

Lotta kirjoitti...

Kuulosuojaimet ovat mainio idea! :D Tosi söpöjä paitoja on tulossa. Mulla tosin saattaa jäädä malli kokeilematta, kun 2-v ei suostu pistämään päälleen mitään äidin neulomaa. :´( byääh... no saanpa makua siitä, mitä luultavasti on edessä n. 12 vuoden päästä tai aikaisemminkin esikon kanssa.