maanantai 25. joulukuuta 2006

Joulurauhaa

Elämänlangalla on vietetty viime pariviikkoinen jokseenkin tautisissa tunnelmissa kun kaikkien flunssien isoäiti kaatoi petiin vuoronperään jokaisen Harmonian asukkaan, viimeisimpänä uhrinaan itse maisteri Elämänlangan, joka kävi perjantaina kuittaamassa antibioottikuurin uudelleen tulehtuneeseen korvaan. Myös jälkikasvu on sairastanut, joten terveyskeskuskierros jatkunee ensi viikolla ellei vauvan yskä hellitä.

Tästä huolimatta joulu saapui myös Espooseen, ja Harmoniaan saapui vieraaksi kahdet vanhemmat sekä kaksi sisarusta perheineen. Joulusiivous sujui ilman suurempaa stressiä (eikä meillä ollutkaan siinä määrin siistiä ja tahratonta kuin monessa muussa perheessä), yläkerrasta käytiin lainaamassa lisää huonekaluja kun oma istuma- ja pöytätila loppui kesken, ruokaa oli tyypilliseen nyyttäritapaan liikaa ja lahjoja toki valtaisa kasa josta suurin osa lapsille. Maisteri itse ei saanut tällä kertaa neuleaiheisia lahjoja, mutta maisterin äiti kyllä nauroi omalle tee-se-itse -joululahjapaketilleen josta löytyi kaksi kerää Regia Silkiä ja bambusukkapuikot.

Koska kaikki joulukuvat ovat vielä erinäisissä kameroissa pitkin pääkaupunkiseutua ja valtaosalla lukijoista lienee mielessään omat jouluisen lämpöiset kuvansa, Elämänlanka toivottaa lukijoille joulurauhaa yhdellä maisterin lempiraamatunlauseista:

"mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra." (Luuk. 2:10-11)

Rauhallisia joulunpyhiä itse kullekin, ja sujuvia silmukoita alkavalle vuodelle!

4 kommenttia:

pohjis kirjoitti...

Hyvää joulua! :)

kangaskasa kirjoitti...

Joulupäivänä toivottelen sinulle rentouttavia ja mukavia joulunpyhiä!

seijap kirjoitti...

Hyvää joulua sinulle ja koko perheellesi

MysteryKnitter kirjoitti...

Jaa'a...Mikähän mun työt sais ufoutumaan? Ehkä se, että B kiilaa A:n edelle tai A tylsistyttää, joten otetaan B tai C, koska se on kivempi tehdä. Ja sit A jää lojumaan pitkäksi aikaa tietylle tasolle. Siis vaikka siten, että vain hihat ovat valmiina.