Kiitos ja kumarrus

Kultainen kudinpuikko -kisa ratkesi viime viikolla, ja Elämänlangalla on luettu palautetta ja kommentteja nöyränä ja hämillään. Olen kovasti otettu. Kiitos kaikille lukijoille ja äänestäjille! Ottakaa tästä pullaa (kannattaa olla nopea, tuore pulla katoaa Harmoniassa vauhdikkaasti):



Täytyy vielä tunnustaa, että olin itse varmaankin yllättynein siitä, että sain palkinnon kategoriasta Yllättävin blogi. Koska aateluus velvoittaa, yritän tänään yllättää lukijakunnan aivan uudella aihepiirillä.

Paitsi neulomista sekä satunnaista kiroilun säestämää ompelua Elämänlangalla harrastetaan myös jossain määrin ruoanlaittoa ja leipomista. Ruoanlaitosta pidän aidosti, ja siitä saan (lähes) päivittäisiä onnistumisen elämyksiä. Leipominen taas kaikesta päätellen vetoaa minussa siihen samaan masokistiseen juonteeseen kuin ompelukin. Harmoniassa onkin välillä syöty suklaakakkumuru-kermavaahtomössöä kun kakku on valmiina murentunut surulliseksi kasaksi, ja kaikenlaisten kuorrutusten teon jätän mielihyvin kanssa-asujille.

Viime syksynä minua puraisi sämpyläkärpänen, ja leivoinkin useita kertoja oikein maistuvia ruissekoitesämpylöitä. Sitten eräänä kauniina päivänä sämpyläkirous iski. Sekottelin ainekset kuten muinakin päivinä ja jätin liinan alle nousemaan, mutta kauniisti kohonneen sämpylätaikinan sijasta löysin tunnin kuluttua kulhosta vain epämääräisen möykyn joka ei ollut edes kimmoisa, vaan sormella painettu kolo tosiaan jäi koloksi.

En vielä lannistunut, vaan yritin seuraavana päivänä uudelleen. Avasin uuden paketin kuivahiivaa, jos vaikka vanhassa olisi ollut vikaa, ja lisäksi pistin taikinakulhon hyvin peitettynä tiskialtaaseen, jossa oli lämmintä vettä kohoamista vauhdittamassa. Lopputulos oli edelleen plusmiinusnolla.

Tästä sisuuntuneena otin käyttöön kovat otteet ja takavarikoin lasten kylpylämpömittarin keittiöön. (Ensinnäkin Harmonian lapset ovat jo ohittaneet pikkuvauvaiän, ja toisekseen sopivan lämpöisen kylpyveden laskeminen ei näemmä ole laisinkaan niin haastavaa kuin sämpylätaikinan teko.) Kaivoin esiin mittakannun, desilitran mitan, ruokalusikan ja teelusikan. Tieteellisen tarkan toiminnan seurauksena syntyivät

Maisteri Elämänlangan kirouksenkestävät sämpylät:

Tarvitset puoli litraa nestettä (joko maitoa tai vettä), pussin kuivahiivaa tai puoli pakettia tavallista, pari teelusikallista suolaa, pari ruokalusikallista siirappia, noin 6 dl sämpyläjauhoja (mielellään jotain rouheista, täysjyvää tai moniviljaa), puolisen desiä oliiviöljyä ja noin 4 dl ruisjauhoja.

Lisäksi tarvitset kulhon, haarukan, uunipeltejä, leivinpaperia, käsipyyhkeitä, lämpömitarin, desilitranmittoja ja kattilan, vedenkeittimen tai mikroaaltouunin sekä puolitoistavuotiaan avustajan. Jos avustajaa ei ole omasta takaa, sellaisen voi yrittää lainata joltain sopivalta naapurilta tai sukulaiselta.



Lämmitä neste hiivan vaatimaan lämpötilaan (kuivahiivalle noin 42 astetta, tavalliselle hiivalle kädenlämpöistä). Anna avustajan kaataa hiiva nesteeseen. Sekoita haarukalla. Lisää (joko itse tai avustajan kanssa) suola ja siirappi. Jatka haarukalla sekoittamista ja lisää suurin osa sämpyläjauhoista vähitellen. Tässä vaiheessa avustaja voi kaataa taikinaan myös oliiviöljyn.

Kun taikina on haarukalla sekoittamiseen liian paksua ja on aika sotkea kädet, usuta avustaja leikkimään jääkaappimagneeteilla. Lisää loput sämpyläjauhot sekä osa ruisjauhosta ja vaivaa taikina kiinteäksi ja tasaiseksi. Pese tässä välissä äkkiä kädet ja pelasta avustaja, joka on kiivennyt seisomaan keittiöjakkaralle ylettyäkseen korkeammalla oleviin magneetteihin. Jatka vaivaamista, ja lisää loputkin ruisjauhot. Kun taikinassa on ohjeen mukainen määrä jauhoa, se on vielä pehmeää ja tarttuu kulhoon. Nypi mahdollisimman suuri osa taikinasta käsistäsi, ennen kun vaihdat avustajan kaapista löytämän lasikulhon muoviseen vaikeammin hajotettavaan astiaan. Ripottele taikinan päälle niin paljon jauhoa, että saat käännettyä massan ilman että se tarttuu käsiisi. Älä vaivaa uusia jauhoja mukaan taikinaan, vaan taputtele ne kevyesti taikinan pintaan. Jatka varovaista jauhon ripottelua ja kääntele taikinaa kunnes siitä tulee pehmeä ja takertumaton pallo. Mitä vähemmällä jauholla saat taikinan tällaiseen tilaan, sen parempia ja ilmavampia sämpylöistä tulee.

Pese taas pikaisesti kädet ja hae epäilyttävän hiljaa itsekseen olohuoneessa leikkivä avustaja takaisin keittiöön. Laita tiskialtaaseen pari senttiä lämmintä vettä, nosta taikinakulho altaaseen ja peitä hyvin. Käy kartoittamassa ja siivoamassa olohuoneelle aiheutuneet tuhot. Katsele avustajan kanssa läpi sama kuvakirja kolmetoista ja puoli kertaa, tai kunnes taikina on kohonnut hyvin.

Jauhota työtaso. Tarkista, että avustajalla on päällään helposti pestävät vaatteet. Nosta avustaja seisomaan tuolille. Muotoile taikinasta pitkä tanko, ja leikkaa se noin 16-20 palaseen. Pyörittele avustajan kanssa palaset sämpylöiksi. Älä anna avustajan syödä yli sämpylän verran taikinaa, sillä ruistaikinasta tulee mahanpuruja. Nosta sämpylät leivinpaperille uunipell(e)ille, peitä hyvin ja anna kohota vielä sen aikaa kun uuni lämpenee.

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Käy viiden minuutin päästä säätämässä lämpötila takaisin 300 asteesta, jota avustaja pitäisi uunin oikeana lämpötilana. Hätistä avustaja olohuoneeseen, nosta tuoli oviaukon tukkeeksi ja heitä nopeasti pelti uuniin ennen kuin este on ohitettu. Paista sämpylöitä noin vähän yli 15 mutta alle 20 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea. Toista avustajan häätö keittiöstä, ota pelti pois uunista ja jätä sämpylät liinalla peitettyinä jäähtymään. Syö ja nauti.



Ensi viikolla Elämänlangalla palataan taas tiukasti neuleaiheiseen asiaan, kun lankahamsterikisa on käynnistynyt ja neuleolympialaisetkin jo lähestyvät. Siihen asti näkemiin.

Meemintai

On kuulemma taas meemin aika. Näin minulle väittivät ainakin Topperi ja Pirre.

Tällä kertaa haasteessa pyydettiin vastaajaa pohtimaan omia omituisia tapojaan. Jonkinlaisen tematiikan säilymiseksi pohdin tällä kertaa jossain määrin neuleaiheisia omituisuuksiani. (Ei silti, että minulla muka olisi mitään kummallisia tapoja, tottumuksia tai taipumuksia. Olen ihan normaali. Kaikki muut vain ovat outoja.) Neuleteemasta johtuen ette siis saa tietää, kuinka laulan itsekseni bussipysäkillä linja-autoa odotellessa, sytyttelen pakonomaisesti valoja koska minulle tulee hämärässä pää kipeäksi tai kuinka olen laihdutuskuurista johtuen siirtynyt käyttämään kahvissa makeutusainetta sokerin asemesta mutta juon silti edelleen kahvin kermalla.

Nyt kuitenkin itse asiaan:

1. Lakkautettu


Arkistojen aarteita: Rowanin Linen Drapea ja Corkia sekä Jaegerin Silkiä. Kaikkien valmistus on lakkautettu.

Taikasana. Lakkautettu lankamerkki tai poistuva väri aiheuttaa minussa pakonomaisen hamsterireaktion. Vaikka järki sanoo, että uusia ihania lankoja ja värejä tulee markkinoille sitä mukaa kuin vanhoja poistuu, on minun silti lähes mahdotonta olla ostamatta näitä poistuvia ihanuuksia varastoon.

2. Sileä neule

Sileä neule on tappavan tylsää. Pelkkä oikea neulo pyörönä on suorastaan murhaa ja kidutusta kun ei ole edes nurjia kerroksia vähän herättämässä monotoniasta. Tästä syystä neulon äärimmäisen harvoin vaatteita pyöröneuleena, sukkia ja käsineitä lukuunottamatta. Sukkiinkin haluan yleensä pitsiä tai palmikkoa piristykseksi. Tämä vastenmielisyyteni pelkkään sileään neuleeseen ylittää jopa sen inhon, jota tunnen saumojen ompelua kohtaan.

3. Pyöröpuikot

Huolimatta siitä, etten mielellään neulo vaatteita suljettuna neuleena, en sukkapuikkoja lukuunottamatta käytä laisinkaan suoria puikkoja. Tämä periytyy varmaan kotoa, sillä myös äiti neuloo lähinnä pyöröpuikoilla. Lapsena opettelin neulomisen alkeet suorilla puikoilla, mutta en usko että enää osaisin.

4. Takki

Omistan yhden. En käytä. Olen vuosikausia kulkenut läpi talven erilaisissa villaneuleissa, käyttänyt huiveja ja kerrospukeutunut. Tähän ei edes ole mitään syvällistä periaatteellista syytä, ei ole vain tullut hankittua juurikaan takkeja. Villatakkiahan ei sitten lasketa takiksi, eihän?

5. Aina ja joka paikassa

Neuloa voi aina ja kaikkialla. Lainatakseni yhtä roolipeliporukoista tuttua kaveriani, "Mä en ole tainnut nähdä sua koskaan ilman neuletta." Omissa häissäni en tainnut neuloa, enkä Nean ristiäisissä.

Ja vielä bonuksena:

6. Sosiaalisuus


Kuvassa Mirjalta saamani ihanat vaihtolapaset. Lanka on Maijaa, eli yhtä omista lemppareistani juurikin sukka- tai lapaslangaksi.

Neuloja on sosiaalinen eläin. Minun on lähes pakko osallistua kaikenlaisiin rientoihin. Viimeksi ilmoittauduin neuleolympialaisiin. Tekeillä on myös lapaset lapasvaihtoon, omani sain jo.

Eiköhän tässä ole taas riittämiin Elämänlankaa yhdelle kertaa. En haasta ketään mukaan meemiin, mutta toki tähän saa vastata ken haluaa.

Lisää höpötyksiä luvassa taas ensi viikolla.

Suutarin lapsen kengät

Muutama viikko takaperin tuli tarkasteltua Nean neulevaatetilannetta. Siihen nähden, miten paljon aikaa vietän puikot näpeissäni, lapsiparan neulevaatevalikoima paljastui aikamoisen abysmaaliseksi. Sukkapareja löytyi yksi sopiva, villatakit oli jo kierrätetty pienemmille, haalari oli jäänyt lyhyeksi, lapaset kuluneet nypyille ja ainoa kunnon villapusero olisi sopinut hyvin lähinnä metrin mittaiselle kuulantyöntäjälle. Vain päähineissä oli valinnanvaraa, koska viimevuotinen tupsumyssy mahtui vielä, ja syksyllä tuli neulottua molemmille Harmonian tytöille kypärämyssyt. Lisäksi, mikäli joku vielä muistaa viimeistelyviikot, on listalla ja keskeneräisenä ollut pitkään useita erilaisia lapsen vaatteita. Eihän siinä siis auttanut äidin muu kuin ottaa puikot kauniiseen käteen ja korjata tilanne.



Pienestä on hyvä aloittaa, ja niinpä kaivoin esiin 2,5-milliset puikot sekä valkoista ja vanhaa roosaa alpakkaa lapasia varten. Näinkin pieni työ uhkasi jo jäädä ikuisuusprojektiksi, kun sain joululomalla tehtyä puolitoista lapasta ja kyllästyin sitten kirjoneuleeseen. Valitettava tosiasia on, että minä en ole Ilu, joten kirjoneulejälki ei erityisemmin vakuuta. Lisäksi voin näin meidän kesken kertoa, että toisen lapasen kärkikavennukset on tehty vuoroin yhteen, vuoroin toiseen suuntaan kallistuviksi, ja peukaloista tuli hieman liian kapeat. Koska lapsi kuitenkin piti uusista käsineistään, voimme kenties jättää nämä pikku harmin aiheet huomiotta. Puolitoistavuotias on siitä kiitollinen neulelahjan vastaanottaja, että pehmeän paketin arvostuksen näkee heti: kun tyttö viime viikolla sai lapaset valmiina käsiinsä, niillä leikittiin tyytyväisesti puoli iltaa, eikä seuraavalla ulkoilullakaan ollut yritystä heittää jatkuvasti asusteita rattaista kävelytielle.



Jossain vaiheessa viime viikolla, kun mies puki jälkikasvua ja hyppäsi taas tottuneesti haalaria napittaessaan vatsan kohdalta puuttuvan napin yli, hän varovasti sitten tiedusteli, että mitä sille puikoilla olevalle isommalle haalarille kuuluu. Todettakoon nyt tässä välissä, että on oikeasti hauskaa että elämänkumppani jaksaa olla neulomisharrastuksestani niin kiinnostunut että tietää, mitä on puikoilla... Joskus kuitenkin voisi olla mukavaa, jos tietyt tekeleet unohtuisivat. Reippaasti rohkaistuin kuitenkin tämän pienen patistuksen jälkeen kaivamaan Nean haalarin kappaleet käsityökorista siitä huolimatta, että olin unohtanut neuloa rintapieleen intarsiaruusun niin kuin oli alunperin aikomus. Lopputuloksesta tulikin sitten yllättävän sievä, kun vaatteen suunnittelu tapahtui lähinnä Stetson & Sleeve -metodilla. Taapertajakin vaikuttaa vaatteeseen tyytyväiseltä, eikä itseasiassa olisi halunnut ensimmäisellä valmiin haalarin sovituksella antaa ottaa sitä pois päältä laisinkaan.

Seuraavaksi työn alla onkin sitten uusi villapusero, sellainen jossa on oikein pikkuinen istutuskavennus kädenteillä, ihan siltä varalta ettei Nea aio lähikuukausina alkaa harrastaa kehonrakennusta. Työ etenee hyvin, mutta itsekkyys alkaa hiipiä esiin. Mieli tekisi aloittaa jotain uutta ihan minulle itselleni. Mieluiten jotain suurta ja kaunista, kuten jälleen yksi shaali.



Ehkä on kuitenkin parasta aloittaa pienesti. Täytyyhän lapasvaihtoa varten tehdä koetilkku, vai mitä?

Itsehillinnän vaikea taito

Hyvää huomenta, hyvä yleisö, ja tervetuloa seuraamaan vuoden 2006 ensimmäistä suurta tahtojen taistelua. Kehän vasemmassa kulmassa punaisessa asussa maisteri Elämänlanka, tunnettu raskaan sarjan lanka-addikti, joka viimeksi viime viikolla kärsi kirvelevän tappion ottelussaan Soukan Menita Outletia vastaan. Oikeassa kulmassa taas keltaisessaColourway -lankakauppa.


Tässä kuvassa ulkoilevat Drops Alpaca -langat, jotka ovat peräisin maisteri Elämänlangan edellisestä, hävitystä ottelusta lankakauppaa vastaan.

Gongi soi, ja Colourway iskee välittömästi. Alennusmyynti! Vastustaja horjuu, mutta maisteri Elämänlanka kestää ja iskee pöytään Lankahamsterit! Colourway on kuitenkin sitkeä ja ahdistaa maisteri Elämänlangan kehän nurkkaan: hamsterikisa alkaa vasta helmikuussa.

Antaako maisteri Elämänlanka periksi? Loppuuko ottelu näin lyhyeen? Käsi tavoittelee jo luottokorttia, kunnes Espoon kaupunki pelastaa: lapsen kotihoidon tuen kuntalisästä ei vuoden vaihtumisesta huolimatta ole kuulunut kirjettä Kelasta, joten tulot putoavat tällä tietoa tästä kuusta lähtien reilusti.


Vihreät Silky Woolit pelastivat tilanteen, kun maisteri Elämänlanka jo horjui.

Colourway nokittaa Summer Tweedillä: puuvilla-raakasilkkisekoite, jossa maisteri Elämänlangan heikkoutta, silkkiä, on peräti 70%. Tarjousväreissä on erityisen viehättävä tummanvihreä sävy Legend, sekä hyvänä kakkosena ruskeankeltainen Gold. Taikasana "lakkautettu" suisti maisteri Elämänlangan tasapainosta ja oli jo lähellä aiheuttaa tappion, kun laaja lankavarasto pelasti tilanteen. Lankahyllyn päällä odottaa kilo kauniin vihreää Elsebeth Lavoldin Silky Woolia neulojaansa!

Nerokkaasta vastaiskusta huolimatta Colourway teki vielä viimeisen ovelan yrityksen: Summer Tweed on puuvillasekoitetta, kun taas Silky Wool on nimensä mukaisesti villasekoite. Maisteri Elämänlangan mielessä kajastelee jo silkkipuuvillasta neulottu kesäneule, ja käsi lähestyy taas luottokorttia. Viime hetkellä lankavarasto koituu kuitenkin taas pelastukseksi. Varastosta löytyy myös Jaegerin Trinityä, silkki-puuvilla-polyamidisekoitetta! Maisteri Elämänlanka ryhdistäytyy jälleen ja tyrmää vastustajan sulkemalla selaimesta lankakaupan ikkunan.


Trinityt muistuttivat olemassaolostaan, kun sortuminen oli jo lähellä.

Gongi kumahtaa viimeisen kerran, ja tahtojen taistelu päättyy niukasti maisteri Elämänlangan eduksi! Jännittävä ottelu, hyvät naiset ja herrat! Eikä tässä vielä kaikki: Ottelusarjamme jatkuu pian, sillä haastajia riittää. Esimerkiksi seuraavilla lankakaupoilla on alennuskorit ja kova halu selättää vastustaja: Up Country! Celticove! Kangaroo! Ja vielä viimeisenä vaan ei vähäisimpänä, Get knitted! Pysykää kanavalla! Lisää maisteri Elämänlangan hurjia seikkailuja taas ensi maanantaina!

Neulevuosikatsaus

Minulla ei ole ollut tapana tehdä uudenvuodenlupauksia, joten en huvita teitä väittämillä joita ei kukaan usko. (Oletan, että takarivi kieriskelisi lattialla vatsaansa pidellen jos väittäisin harkitsevani lankaostoksiani paremmin tai keskittyväni vain yhteen neuletyöhön kerrallaan.) Vuoden vaihtumisen kunniaksi Elämänlangalla luodaan sen sijaan tänään katsaus vuoden neuletuotantoon, kuten moni muukin on jo ehtinyt tehdä. Laskin tekemäni neuletyöt niin hyvin kuin osasin, vaikka en mene vannomaan etteikö joku yksittäinen pikkutyö ole päässyt unohtumaan koska ei ole tullut dokumentoiduksi neulesivuille. Tältä saldo kuitenkin näyttää:



Vuoden häviäjä oli selvästi kategoria päähineet, sillä laskujeni mukaan olen koko vuoden aikana tehnyt vain kaksi kypärämyssyä ja yhden huovutetun hatun. Olenkohan nyt varmasti muistanut kaikki?

Sukkia syntyi vuoden aikana ainakin 20 ja puoli paria, joista itselle kokonaista kahdeksat. Kun vielä olen saanut lahjaksi ainakin kaksi tai kolme paria käsinneulottuja sukkia, herää kysymys miksi en millään löydä villasukkia kun sellaisia kaipaan, ja lapsenkin ainoa sukkapari tuntuu olevan hukassa. Epäilen, että vaatekaapissani asuu villasukkiin erikoistuneita jättiläiskoita, jotka ahmaisevat sukkaparin yhtenä suupalana. Pesukonetta en nyt voi syyttää, sillä osa sukista on neulottu käsinpestävistä langoista, eikä taloudessa sitäpaitsi ajelehdi suurta määrää parittomia villasukkia niin kuin olettaisi jos sukkia syövä pesukone olisi katoamisten takana.



Erilaisia käsineitä 11 (ja puoli) paria, enimmäkseen lasten lapasia. Olen koko syksyn suunnitellut itselleni sormikkaita, mutta tälle projektille ei tapahtunut mitään ennen joulua. Välipäivien Seinäjoenreissulla sentään löytyi lankaa, nyt vain odotellaan aikaa ja inspiraatiota. Epäilen kyllä, että minun pitää ensin tehdä veljen kihlatun tilaamat kynsikkäät sekä lapasvaihtoparille matkalla olevat lapaset ennen kuin pääsen lämmittämään omia käsiäni. Ehkä sormet eivät palele, jos neuloo tarpeeksi vauhdikkaasti?



Yllättäen erilaisia huiveja ja kaulaliinoja kertyi listalle vain 13 (ellen sitten ole torjunut osaa mielestäni). Kuvittelin, etten koko vuonna ole muuta tehnytkään kuin huiveja, mutta eihän tämä tilanne niin paha olekaan. Lisäksi huiveista on jäänyt itselleni vaivaiset 5, joten voinkin tästä hyvällä omallatunnolla mennä aloittamaan jonkun uuden pitsiluomuksen, esimerkiksi sen Heirloom Knittingistä tilaamani shaalin.

Isoja neuleita kertyi yllättävän vähän: Kaksi Punahilkka -ponchoa sekä niiden lisäksi erilaisia paitoja ja takkeja 6 kappaletta. Aika heikko esitys, varsinkin kun niistä puseroista ja takeista vain kaksi oli aikuisen kokoa. Loput menivätkin sitten erinäisille vauvoille ja taaperoille, eli on melkoisen kyseenalaista kuinka isoista töistä sitten lopulta onkaan kyse. Ensi vuonna tässä on selvästi parantamisen varaa. Pitäisikö sittenkin tehdä uudenvuodenlupaus ja luvata että neulon tänä vuonna enemmän puseroita ja neuletakkeja itselleni?



Ylläoleviin ryhmiin kuulumattomia neuleitakin tuli tehtyä pari: hassu huovutettu laukku, vauvan makuupussi ja pikkuvauvan pitsipeitto sekä pienet hihattimet.

Näiden laskelmien mukaan puikoilta olisi vuoden aikana päässyt 59 erilaista valmista neuletyötä (mikäli yksinäinen lapsen sukka ja lapanen kadonneiden tilalle lasketaan yhdeksi "pariksi"), eli vähän yli yksi valmis työ viikossa. Huimaa! Pistää miettimään, että mitähän kaikkea saisinkin aikaiseksi kurinalaisella "korkeintaan kolme työtä kesken kerralla" -toiminnalla. Vai kävisikö kenties sitten niin, että kyllästyisin tykkänään ja ryhtyisinkin harrastamaan lasinpuhallusta? Laskujeni mukaan omaan käyttöön tuli valmiista töistä alle 20 eli noin kolmannes, loput menivät lapselle, lahjoiksi tai oravannahkakauppaan, ja jokunen harva ihan myyntiin. Minä ja muut -suhdekin oli siis ihan kohtuullinen: saan näemmä nauttia omista töistäni, mutta myös muille tulee tehtyä. Myös omasta tai mallista -suhde on paranemaan päin: noin puolet tekemistäni töistä olivat omaa designiä, tai toisin sanoen hihasta ja hatusta. Ensi vuonna voisin pyrkiä siihen, että myös isoista töistä suurin osa olisi omalla mallilla tehtyjä.

Erilaisten neuletekniikkojen suhteen vuosi on ollut hyvä, ja tuntuu siltä että olen oppinut hirveästi uutta. Olen hahmottanut paremmin lyhennettyjen kerrosten käytön, oppinut tekemään sukan kärjestä alkaen ja opetellut miten tehdään konttineuletta. Alkaneen vuoden tavoitteeksi voisin ottaa jatko-opiskelun neulonnan alalla, ja katsoa saisinko lopulta tutustuttua esimerkiksi monenlaisiin uusiin ja ihmeellisiin tapoihin luoda ja päätellä silmukat.

Näiden laskelmien ja pohdintojen myötä Elämänlangalta toivotetaan kaikille lukijoille hyvää alkanutta neulevuotta. Ensi viikolla jälleen lisää Elämänlankaa!