maanantai 26. syyskuuta 2005

Kierrätys kannattaa

Yleisön pyynnöstä palaamme tänään parin viikon takaiseen viestiin, jossa siivosin lankavarastoani. Meira pyysi kommenteissa, että esittelisin vielä lankakierrätyksen tulokset, ja muutama muukin on ollut utelias. Saamanne siis pitää.



Ensimmäisessä kuvassa esitteillä syntisiä nautintoja. Lasissa on iso latte hasselpähkinäsiirapilla ja tuolla kermavaahtokasan alla piileskelee pähkinäbrownie. En sentään räjäyttänyt dieettiäni täysin: onhan latte sentään tehty rasvattomaan maitoon! Näillä lahjuksilla varastosta irtosi 7 kerää vihreää Butterfly-lankaa.



Tarkkaavainen lukija muistaa, että yllä mainittua Butterfly-lankaa oli alunperin kymmenen kerää. Kolme kerää päätti erota tovereistaan ja matkustaa Tampereelle. Mukaansa ne ottivat hyllystä vielä kierrätyksen ulkopuolelta yksinäisen kerän Regia Silkiä. Vastineeksi sain nämä kaksi vyyhteä kauniin sinistä ohutta Pirkka-lankaa. Luulen, että näiden kätköissä asustelee jonkinlainen kolmiohuivi. Toinen Flower Basket Shawl, kenties? Tosin tämä sininen näyttäisi sekä äidille että kanssa-asujalle sopivalta sävyltä, joten voisi hyvinkin olla, etten saisi pitää huivia itse.



Vaaleankeltaisten mohairlankojen saaja oli kaikista vaikein valita, ja sain houkuttelevia tarjouksia. Tarjolla olisi ollut esimerkiksi villa-angorasekoitetta... Lopulta kuitenkin hieman arkisempi puuvillalanka veti tällä kertaa pidemmän korren. Nämä kerät riittävät mainiosti sievään puseroon Nealle, ja lisäksi mohairlangat hakenut Katju viihdytti minua suuresti runollaan kierrätysviestin kommenteissa.



Oikeita arkistojen aarteita ja erityisen ilahduttavaa kierrätyksen antia: pistin postiin vanhat Cottonellat, käytetyt Samokset ja ison pussin Tahitia, ja sain vastineeksi paketin vanhoja käsityölehtiä. Kuvassa päällimmäisenä näkyvä yksilö oli erityisen ihana: neule- ja virkkausohjelehti vuodelta 1954. Lehtiä on tämän erikseen mainitun vintage-kappaleen lisäksi niin 1960, -70, -80 kuin -90 -luvuiltakin. Kaikista lehdistä saa ideoita ja inspiraatiota, ja yllättävän monesta löytyi ihan toteutettaviakin ohjeita. Myönnettäköön, että 80-luku ei niin puhuttele, mutta 70-luvun lehdissä oli monia juuri tälläkin hetkellä trendikkäitä malleja ja värejä.



Nämä langat olette kenties nähneet aikaisemmin toisaalla. Neljä kerää Linen Drapea olivat alunperin Nannan blogissaan ilmoittamia kierrätyslankoja, enkä minä voinut vastustaa kiusausta. Nanna sai vastineeksi kolme ja puoli kerää ruskeasävyistä Jaegerin Luxury Tweediä, joten nyt nekin langanloput ovat siirtyneet varastostani muille metsästysmaille.

Entä kuinka kävi kolmen Nalle Colori-kerän sekä sekalaisen kokoelman Kotiväkeä? Nallet matkasivat Derealle, joka lupasi lahjoittaa suunnilleen postikulujen verran rahaa Punaiselle ristille tai muulle sopivaksi katsomalleen hyväntekeväisyyskohteelle. Kotiväet taas lähetin Pörrölle vähän niin kuin osana Ihan itse -foorumin moderaattoreiden Ilahduta Pörröä -projektia.

Kaiken kaikkiaan kierrätys oli kannaltani menestys. Kaikki tarjolla olevat langat löysivät uuden kodin (ja itseasiassa kiertoon lähti vähän sellaisiakin lankoja joita en ollut älynnyt listata), sain hauskoja vaihtotarjouksia ja hyvää mieltä. Onnistuin myös tavoitteessani vähentää varastoni absoluuttista lankamäärää, joskin pitkin lattioita ajelehtineet varastolangat täyttivät hyllyyn jääneet aukot pikaisesti.

Ihan kaikille halukkaille kierrätyslankoja ei riittänyt. Älkää kuitenkaan vaipuko epätoivoon, sillä uutta kierrätettävää saattaa täältä Elämänlangan suunnalta ilmaantua esimerkiksi kevätsiivouksen tietämillä. Varautukaa kuitenkin siihen, että kevätsiivous saatetaan yleisen laiskuuden vuoksi siirtää syksyyn. Ettei kenenkään tarvitsisi odotellessaan pidätellä hengitystään ja siihen surkeasti menehtyä, voivat langanhimoiset kurkistella muita blogeja. Esimerkiksi Knit-a-holicilla saattaa edelleen olla kierrätyslankoja kaupan, ja myös lankakomerossa oli männäviikolla lankaa tarjolla. Tuoreimpana kierrättäjänä olin havaitsevinani Zeskan.

Elämänlangan huvitukset olivat tältä viikolta tässä. Ensi viikolla sitten uusi yritys.

P.S. Draamaa kaipaaville tiedoksi, että hame valmistui kohtalaisen vähällä taistelulla, mutta housun kaavat odottavat vielä uutta energianpuuskaa. Runoutta ei siis ole näillä näkymin hetkeen luvassa.

1 kommentti:

MysteryKnitter kirjoitti...

Take your time, Kristel. Have no rush. The skirt can wait. One battle at a time.