maanantai 23. kesäkuuta 2014

Kesäloma!

Elämänlangalla ei ole tapahtunut sitten viime viikon oikeastaan mitään - paitsi, että kesälaitumet kutsuvat. Se tarkoittaa neuleajan lisäksi sitä, että voi valvoa myöhään ja pelata hömppää tietokoneella. Ostin Steamin alennusmyynnistä Papers, please -dystopiapelin, ja olen viettänyt tuntikausia tarkastaen passeja kuvitteellisen itäblokin maan rajalla.

Valkoinen pusero on edelleen kesken: olen neulonut kyllä vähän joka päivä, mutta edistyminen on hidasta. Ehkä sitten ensi viikolla on näytettävääkin, sillä lomailloiksi on luvassa muun muassa roolipeliä, joka on mainiota neuleaikaa.

Näin tuossa männäyönä puserosta painajaistakin: langan väri vaihtui juuri tasan rinnan kohdalla kaikkein näkyvimmässä paikassa luonnonvalkoisesta melkein beigeksi. Tämähän johtuu siitä, että vanhoissa langoissa oikeastikin on värivaihtelua, ja olen sitä jo tekeillä olevassa puserossa tarkastellut, mutta vaikutelma on enemmänkin pätkävärjätty kuin vaakaraitainen. Kovasti yritin heti tämän huomatessani päättää, että kyseessä on design feature eikä virhe, koska harmi olisi jättää hyvät langat käyttämättä. Sitäpaitsi erot ovat sen verran pieniä, ettei niitä esimerkiksi saa minun kamerallani ja taidoillani erityisen hyvin edes valokuvattua. Siispä ei nyt kuvia.

Sain myös nettineuletutuilta runsaasti vinkkejä kauhtuneen langan valkaisemiseksi, joista luultavasti otan käyttöön soodavedessä liotuksen: katsotaan sitten, tuleeko jotain tulosta. Selvästi asia kolkuttelee jossain takaraivossa, kun kerran uniinkin tulee.

Lomatunnelmissa lyhyestä virsi kaunis - seuraavaksi jotain laiskanpulskeaa tekemistä. Katsotaan, mitä Elämänlanka ensi viikolla tuo tullessaan.

2 kommenttia:

Päivikki kirjoitti...

Kiitos Ullaan kirjoittamastasi artikkelista! Se tuli ainakin miulle tarpeeseen.
Mukavaa lomaa!

Kristel kirjoitti...

Itselleni ruutupiirrosohjelmasta on vuosien mittaan tullut tärkeä apuväline paitsi neulesuunnitteluun myös esimerkiksi ihan siihen, että käytän jossain pintaneulekirjaa, jonka ohjeet ovat sanallisessa muodossa. Tavoitteena olisi oppia tuon nimenomaisen ohjelman koodikieli sillä tavalla, että saisin kirjoitettua sanalliset ohjeet suoraan oikeaan muotoon jolloin ohjelma loisi piirroksen. :)