maanantai 11. marraskuuta 2013

Julkkarit!

Hän on pian täällä! Puserot puikoille on painossa ja tulee kustantajalta kirjakauppoihin viikolla 48 eli jo parin viikon päästä, hyvissä ajoin jouluostoksia ajatellen siis.

Taiton on jälleen tehnyt mainio graafikko Tarja Kettunen, joten ulkoasu on tuttu kirjoista Punokset puikoille ja Pitsit puikoille. Viimeiset viilaukset on minulle yksi kirjan teon rasittavimpia vaiheita, mutta toisaalta on ihan älyttömän palkitsevaa nähdä, kuinka epämääräisestä massasta materiaalia kehkeytyy ihan oikea kirja. 


Julkkareista on jo ehditty kysellä. Tarkoitus on tosiaan tällekin kirjalle pitää pienimuotoiset julkaisujuhlallisuudet, johon tuodaan näytille kirjan neuleita katseltaviksi. Lankakauppa Villavyyhdin Jenni on luvannut, että saamme lainata hänen putiikkiaan keskiviikkona 4.12. kello 16-18. Villavyyhti sijaitsee Helsingin Vallilassa osoitteessa Kangasalantie 4, lähellä raitiovaunujen 7A/B ja 8 pysäkkejä. Kaupan kotisivuilta löytyy lisätietoja! Perinteiseen tapaan mallit saavat hakea omat neuleensa itselleen julkaisujuhlallisuuksista, joten neuleet ovat luultavasti paremmin nähtävillä alku- kuin loppuvaiheessa.

Mikäli joku on ennen julkkareita ehtinyt jo ostaa kirjan, nimmaroimme Villavyyhdissä mieluusti myös muualta tulleita kappaleita. Koska Jenni ystävällisesti luovuttaa tilat käyttöömme, olemme toki oikein iloisia mikäli ostatte kirjan (ja ehkä vähän lankaakin) julkkareista. Kaupan sähköpostiosoitteeseen villavyyhti@villavyyhti.fi kannattaa pistää ennakkoon postia jos aikoo ostaa kirjan Jenniltä, niin hän tietää millainen kappalemäärä hänen kannattaa kustantajalta tilata paikalle.

Näissä onnistuneen kirjailijattaren tunnelmissa tänään Elämänlangalla! Ensi viikolla luultatavasti sitten paluu lasten sukkiin ja ribbikaulaliinoihin.


7 kommenttia:

Katju kirjoitti...

Kyllähän tämäkin täytyy saada täydentämään P... Puikoille sarjaa.

Inkeri kirjoitti...

Onneksi olkoon, urakka on valmis.

Pia Nore kirjoitti...

Wau! Onnittelut uudesta teoksesta:-)

Mci kirjoitti...

Onneksi olkoon! Etenkin tuo halterneck alhaalla vasemmalla sykähdyttää!

Pilvikirsikka kirjoitti...

Vautsi! En ikuna neulo ohjeiden mukaan mitään. Ihan omasta päästä teen kaikki, mutta tuon kirjasi hankin takuulla heti kun maalikylälle pääsen. Täällä on puseroiden tarve loputon ja niitä tykkäämme neuloa, niin mie kuin teinitkin. Onko tuossa lasten neuleita vai pelkästään aikuisten?

Pilvikirsikka kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Kristel kirjoitti...

Pilvikirsikka, aikuisten neuleita. Yksi pikkubolero oli sen mallinen, että se sarjoittui luontevasti kouluikäiselle, mutta muuten malleina on täysikasvuisia.