maanantai 23. toukokuuta 2011

Julkkistelua

Viikonloppuna jatkui suuri Pitsit puikoille -promootiokiertue, eli olimme Langankuluttajan kanssa tavattavissa Oulunkylässä Lankamaailma Nordiassa kirjapinon kanssa. Ilahduttavasti meitä katsomassa kävi niin tuttuja kuin uusiakin tuttavuuksia ja pääsimme esittelemään vielä jäljellä olevia kirjan neuleita: neuleet menevät vähitellen malleille, kun saamme tavattua kaikki.



Tämän jälkeen julkiset esiintymiset onkin sitten hoidettu, sen suurempaa maakuntakiertuetta ei tällä budjetilla ole luvassa. Sitten kun meistä tulee oikein kuuluisia, olisi tietysti hienoa käydä tekemässä oikein kunnon kirjakiertue, mutta näin neulekirjojen kustantamobudjetilla tämä ei ehkä ole todennäköistä. Hirveän hauskaa oli kyllä tavata taas monia tuttuja kasvoja, niin kirjan malleja kuin miiteistä tuttuja neulojiakin. Lisäksi tapasin ensimmäistä kertaa Mielityn ja ihmettelimme että kuinka on mahdollista, ettemme ole missään aiemmin törmänneet. Luultavasti täytyy tavata toistekin, sillä hän lupasi tilata Lankamaailmaan puikkoja sellaisessa koossa kuin kaipailin, ja minä puolestani unohdin viedä mukanani lankamaailman promokappaleen joka tietysti täytyy toimittaa paikalle.



Kun nimmaroi kirjoja lankakaupassa, täytyy tietysti myös vähän tutkia kaupan tarjontaa. Varsinkin kun langoista sai mukavan alennusprosentin kaiken muun lisäksi. Oma hyökkäys kohdistui nyt täsmäiskuna sukkalankahyllyyn, koska edustamisen ohessa ei ehtinyt aivan hirveän paneutuneesti tutkia läpi koko valtaisan lankakaupan valikoimaa. Trekking Hand Art on värinimeltään Galapagos ja lisäksi tarttui sitten mukaan ihan vain vihreää bambusekotteista Pro Naturaa sekä kaksi Zauberballia uusiin raitasukkaprojekteihin. Näistä kelpaa neuloa, ja tarkoituksena olisi yrittää saada aikaiseksi lisää sukkia ihan minulle itselleni!

Vielä siis kirjanjälkeistunnelmissa uuteen viikkoon. Seuraavaksi kuitenkin työpaikan suuntaan! Ensi viikolla lisää Elämänlankaa.

2 kommenttia:

- Virpi - kirjoitti...

Onnea vain uuden julkaisun johdosta. Odotellaan sitä rikastumista ja maakuntakierrosta. Onneksi kirjaa saa myös täältä. Mukavaa kesän alkua!

Katju kirjoitti...

Mun kirja tuli tänään postista. Ihania malleja, het polttelee saada Tuomi puikoille, on sit just mun tyylinen.