maanantai 16. toukokuuta 2011

Juhlatunnelmissa

Elämänlangalla vietetään selvästi juhlaviikkoja. Äitienpäiväviikonlopun kirjajulkkareiden jälkeen tulivat sopivasti syntymäpäivät, joita juhlistettiin viikonloppuna. Varsinainen merkkipäivä oli tiistaina, jolloin töistä kotiutuessa odotti kimppu keltaisia ruusuja ja sacherkakku ja raskaana velvollisuutena oli vielä kuohuviiniäkin otettava lasillinen. Kestin tämän kaiken kuin nainen.

En varsinaisesti odottanut lahjoja, mutta joitain ihanuuksia kotiin kuitenkin ystävien myötä rantautui. Kuvan musta viuhka tuli suoraan Espanjasta, jossa eräs ystävä kävi juuri reilun viikon lomalla. Viuhka tulikin heti tarpeeseen, sillä lauantaina kävi onnittelijoita sen verran, että jossain vaiheessa oli tupa täynnä ja melko lämmin. Lisäksi tuli vyyhti bambusukkalankaa, ilmeisesti Lai-la-lai Yarnzilta, Zephyrin silkkivillaista pitsilankaa sekä aivan ihanan pehmeää vaaleanvihreää Malabrigo Lace -pitsilankaa ja puinen huivineula.



Suurin lahjayllätys tuli kuitenkin parinkymmenen ystävän porukalta, joka oli juoninut keräyksen kierosti selkäni takana. Sain pullon shampanjaa, kolmen kerran lahjakortin osteopaatille, kaksi lahjakorttia tunnin mittaiseen klassiseen hierontaan sekä vielä lahjakortin puolentoista tunnin mittaiseen lumi-lumi -hierontaan. Viimeksi mainitusta ei ole hajuakaan mitä siihen liittyy, mutta kuulemma ainakin hierontaa jonkinlaisella suklaaöljyllä. Voisin suhteellisen turvallisesti olettaa, että jos asiaan liittyy jollakin tavalla suklaa, se on minun juttuni. Osteopaatti ainakin tulee tarpeeseen, sillä pitkästä aikaa iskias on vähän yrittänyt oireilla ja sille lienee hyvä tehdä jotain saman tien eikä vasta sitten kun jalka menee alta. Kerrassaan ihania ihmisiä ovat nuo minun ystäväni!

Tällä viikolla juhlallisuudet jatkuvat vielä lauantaina Lankamaailma Nordiassa, jossa käymme Lankankuluttajan kanssa esittelemässä uutta kirjaa. Sieltä siis on vielä mahdollisuus käydä hakemassa nimmarit kirjaan jos haluaa! Nordian sivuilla luvataan, että sekä Pitsejä että myös Punoksia on tapahtuman ajan myynnissä kaupassa, eli jos vanha kirja puuttuu hyllystä myös sen saa nyt hankittua. Sen suurempaa kirjakiertuetta ei ole suunnitteilla, mutta hirveän hauskaa on päästä tällä kertaa myös lankakauppaan kirjaesittelemään!


Tämän viikon kirjakuvassa Tyrni-jakku. Tällaisen haluan itselleni! Joskin voisin kysyä, että kuka hullun on suunnitellut neuleen, jossa on molemminpuolista pitsiä ja joka neulotaan tasona? Kannattaa muuten huomata tässä Pörrön tekemä rintaneula, aivan mahtavia koruja ja nappeja saimme taas!

Muistuttelen vielä myös, että mikäli kirjaa ei halua ostaa omaan hyllyyn niin kannattaa rohkeasti tehdä aineistopyyntö omaan lähikirjastoon. Jos olisin kunnon markkinanainen kehottaisin tietysti kaikkia ostamaan oman kappaleen, mutta tiedän paremmin kuin hyvin ettei talous aina kestä kolmenkympin kirjaostosta. Lisäksi kirjastotoiminta noin yleensä on kannatettavaa.

Nyt kuitenkin arkisen aherruksen kimppuun: kuopus palautettiin mummolasta räkätautisena, tämä tosin taitaa olla vanhan pöpön pitkittymistä eikä kokonaan uutta tautia. Lapsi on nukkunut nyt 14 tuntia putkeen, taitaa jäädä tänään päiväunet väliin. Ensi viikolla katsotaan josko Elämänlangalla päästäisiin kirjatunnelmista jo sitten johonkin muuhun aiheeseen.

1 kommentti:

-Hanna- kirjoitti...

Myöhästyneet synttärionnittelut!