maanantai 11. huhtikuuta 2011

Kirjauutisia!

Elämänlangalla on viikonloppuna - valitettavasti migreenikohtauksen lomassa - ihasteltu tulevan Pitsit puikoille -kirjan taittovedoksia. Se näyttää hienolta! Siitä tulee ihan oikea kirja! Vaikka kuvittelisi toisen kerran tuntuvan vähemmän taianomaiselta, olen ihastellut uutta kirjaa kerran toisensa jälkeen ja esitellyt taittovedosta läppärin näytöltä niin kyläileville vanhemmille kuin ystävillekin.

Onneksemme, vaikka kustannusalan uudet tuulet fuusioivat entisen kustantamomme BTJ:n Avain -kustantamon kanssa ja uusi kirja ilmestyy Avaimen kustantamana, sama taittaja pysyi kuitenkin matkassa mukana. BTJ:n ja nyt Avaimen Tarja Kettunen on velho ja uudesta kirjasta on tulossa kaunis ja värikäs. Taitosta näkee, että taittaja ymmärtää neuleita ja neuleohjeita!

Olemme lupautuneet toimittamaan oikovedoksista kommentoidun version torstaihin mennessä, jonka jälkeen kirja meneekin sitten kiireellä painoon: meillä on näillä näkymin julkaisutilaisuus Hobboksissa 7.5. eli äitienpäivää edeltävänä lauantaina. Aikataulusta ei vielä ole tietoa, mutta kerron lisää heti kun tiedän. Sen verran kuitenkin voisin sanoa, että Hobboksiin ei automaattisesti ole tulossa suurta erää kirjaa, joten mikäli haluaa ostaa kirjan sieltä nimmaroitavaksi, kannattaa soittaa kauppaan ja kysyä saako tehdä ennakkovarauksen!

Näissä tunnelmissa siis tällä viikolla. Nyt alan tunnustella, onko olo migreenin jäljiltä jo inhimillistynyt työntekokuntoon, vai onko tämäkin päivä vielä pakkolomapäivä. Ensi viikolla sitten lisää Elämänlankaa!

5 kommenttia:

ritvis kirjoitti...

Taidan varata tuon kirjan itselleni äitienpäivälahjaksi :)

hanna_h kirjoitti...

<3

Kaisa kirjoitti...

Ei, se ei tunnu yhtään vähemmän taianomaiselta, vaikka sen olisi tehnyt kymmenen kertaa... :) HIENOA!!

Anonyymi kirjoitti...

I came looking for the book!! Please add how we can get the book to the project pages on Ravelry. Every one of them is so beautiful!!

Kristel kirjoitti...

Sassysean, all the book patterns have been added to the Ravelry database so they should be linkable there. :)