maanantai 16. marraskuuta 2009

Sukkapulma

Elämänlangalla kehkeytyi kesän mittaan sukkapulma. Olen tyypillisesti käyttänyt enimmäkseen satunnaisia Lindexin tai vastaavan nilkkasukkia, mutta muutaman viime kuukauden aikana moiset ovat alkaneet mennä rikki isonvarpaan kohdalta ihan vähäisen käytön jälkeen. Olen yrittänyt pitää varpaankynnet siisteinä, mutta silti sukat kuluvat.

Lopulta päädyin siihen, että käytän nykyään kenkäsukkinakin lähes yksinomaan käsinneulottuja villasukkia. Jumppasukkina kaupan sukat toimivat edelleen, mutta muuten jalkaan menevät itse neulotut lämmittimet. Monta kertaa olen ihmetellyt ihmisiä jotka vannovat kotitekoisten sukkien nimiin ihan kengissäkin liikkeellä ollessa, mutta nyt olen käännynnäinen. Villasukat ovat mukavat ja lämpimät, eivätkä ainakaan tähän mennessä ole osoittaneet oireita hajota välittömästi kun otan ne käytön.



Tästä on seurannut toinen pulma. Olen aina kuvitellut, että minulla on paljon villasukkia. Nyt huomaan kuitenkin olleeni väärässä. Päivittäisessä käytössä sukat likaantuvat nopeammin, ja koko ajan saa olla pesemässä. Taloudessamme ollaankin päästy testaamaan darwinistista vain vahvat elävät -ideologiaa käsinneulotuilla villasukilla ja pyykkikoneen käsinpesuohjelmalla. Tähän mennessä tulokset ovat olleet rohkaisevia, sillä vain pari paria on päätynyt roskiin. Joka tapauksessa on kuitenkin selvä, että tarvitsen paljon uusia villasukkia.



Kätevästi yhtäaikaa tämän havainnon kanssa olen kehittänyt uuden paheen ja koukuttunu Wollmeiseen. Onneksi verkkokauppaa päivitetään harvoin ja langat menevät tyypillisesti heti päivityksen jälkeen, joten en ole vielä joutunut velkavankeuteen addiktioineni. Wollmeisen Twin -sukkalankasekoite on uusi suosikkini, mutta eiköhän jostain ilmesty vähitellen uusi lankaihastus pelastamaan tilanteen.

Vähän asian vierestä voisin muuten valittaa sukkahousuista. Minähän en tunnetusti niitä käytä, koska sukkahousut ovat epämukava ja hankala asuste. Lisäksi niitä ei tunnu minun hyvinmuodostuneelle takapuolelleni sopivia normaaleista kaupoista löytyvän. Muutama viikko sitten ostin kokeeksi verkkokaupasta parit sopivan kokoiset, mutta molemmat hajosivat ensimmäisellä käyttökerralla. Eikä kyse siis ollut mistään 15 denierin huituloista vaan paksuista housuista. Kukahan neuloisi minulle sukkahousujen asemesta villasukkahousut? Hameita kuitenkin olisi talvisaikaankin mukava joskus käyttää, enkä ole ihan niin trendikäs että kehtaisin käyttää leggingsejä lyhyen hameen kanssa.

Nyt palaan takaisin ihan housuttoman sukankutimeni kimppuun, en tosin tällä kertaa neulomaan itselleni vaan joululahjaksi. Ensi viikolla taas sitten taas uutta Elämänlankaa.

10 kommenttia:

Punanen kirjoitti...

Kyllä ne legginsit on ihan hyvät, kunhan pistää vaan tarpeeks pitkät villasukat niiden päälle :D eli polvisukat tai ylipolvensukat

reamaria kirjoitti...

tarkista kengät, nimittäin mulla alkoi yksissä kengissä aina hajoamaan sukat juuri isovarpaan kynnen kohdilta, ja tutkimuksen jälkeen tämän todettiin olevan kenkien vika. Kengät olivat älyttömän mukavat, eikä hankaamisongelmaa huomannut kävellessä ollenkaan, mutta niin vain tekivät, ja kun olivat ensin hanganneet rikki kenkien vuoren, niin alta paljastuva karheampi pinta oli hyvin tehokas sukkiensyöjä.

Villasukka kirjoitti...

Miä olen jo vuoden käyttänyt liki ainoastaan villasukkia - siksi niitä pitäisi neuloa kiivaasti lisää. Mulla on tosi antiikkinen pesukone, joten ne jotka voi heitän ihan tavallisen pyykin mukaan neljäänkymppiin ja loput pesen käsin (=kuumaa vettä altaaseen + pesuainetta, heitetään sukat sekaan, unohdetaan puoleksi vuorokaudeksi (ainakin) ja huuhdellaan).

Susanna kirjoitti...

villasukat on ihan parhaita. Eikä palele varpaat vähän fiinimmissäkään saappaissa. Ja kyllä legginsit on ihan ykkösvaruste! Niitähän saa ohuempanakin! Legginsit + polvisukat niin lämpövaikutus on sama ku olis toppahousut. great!

Inka kirjoitti...

Minä olen suosinut leggingsejä ja säärystimiä. Olenkohan jämähtänyt 80-luvulle...

Taija K kirjoitti...

Minä myös käytän tavallisia nilkkasukkia enää jumpassa. Pesen villasukkia normaalipesussa, mutta ohjelmalla, joka kestää vain 15 minuuttia. Villapesu ainakin meidän koneessa jättää vaatteet litisevän märiksi, ja kyllä villasukan pitää kestää pieni linkous, jos sen pitää kengässä käyttöäkin kestää. Sitä mieltä minä olen ;o)

Ilse kirjoitti...

Eih,

ei kai tämä sukkahousuverkkokauppa ollut se mun suosittelemani? Ikävää jos ne eivät kestäneet normaalikäyttöä :( Miten ne muuten rikkoutuivat, jalkaterästä vai jostain muualta?

Ja minäkin tarkistaisin ensimmäiseksi kengät, ne voivat salakavalasti hangata jostain kummallisesta kohdasta.

Violet kirjoitti...

Itse olen harkinnut tätä: osta miesten pitkät kalsarit ja katko ne niin lyhyiksi, etteivät näy hameen alta :p Olin juuri miehen mukana Dressmannissa ja myyjä kehui kalsareiden olevan 100% merinoa.

Tuazophia kirjoitti...

Minä pidän tyynesti legginsejä ja villasukkia. Silloin saa sukat ihanasti pois jalasta heti kotiin tultua. :D Huomasin vaan juuri lempisukkieni alkaneen hiutua, joten pitänee tarttua neulaan ja parsia ne ennen hajoamista! Kerrankin...

hanna_h kirjoitti...

Mä käytän kaupan sukkia myös vain jumpassa, muulloin villasukkia. Pitäis vaan jaksaa neuloa niitä itsellekin useammin :]