maanantai 6. heinäkuuta 2009

Känkkäränkkä

Elämänlangalla asuu nykyään känkkäränkkä. Ei tosin maisteri itse, ainakaan enimmäkseen (paras tosin olla kysymättä asiasta neulojan mieheltä), vaan Joel. Herra kaksjapuolvee saa taas vaihteeksi hervottomia tahtoraivareita, tai sitten muutenvaanraivareita, tai jotain. Mielessä kävi jo tehdä päivälliseksi lapsiviillokkia, mutta olen nyt yrittänyt muistutella itselleni että on loistava asia jos lapset kehittävät itselleen voimakastahtoisen ja määrätietoisen persoonan.

Neiti kohta viisvee harrastaa vähän erilaista "mutkumähaluu-uu-uuun" -känkkäränkkäämistä, enkä ymmärrä mistä lapsi on saanut päähänsä että huutaminen ja/tai kerjääminen auttaisi asiaa jos on sanottu että päiväuniaikaa ei voi korvata Muumeja katselemalla tai että ruuaksi ei voi saada pullaa. Nykyään käytössä on myös strategia, jossa kiellettyä asiaa käydään kärttämässä vuorotellen kummaltakin vanhemmalta, ja mahdollisuuksien mukaan myös esimerkiksi mummulta. Eilen illalla nukkumaanmenoa yritettii myös viivyttää ovelalla "mutkumähaluu-uu-uuun vielä neuloa!" -strategialla.

Koska neulominen on rentouttava ja rauhoittava harrastus, on moista tikuttamista harrastettu reipasotteisesti känkkäränkän torjumiseksi omasta mielestä. Erityisen rauhoittavia ovat sileät mallitilkut, joita olen harrastanut parin uuden lankatuttavuuden kanssa. Erityisen iloinen yllätystuttavuus oli muuten Garnstudio/Dropsin Merino Extra fine joka toi mieleen esimerkiksi jo lakkautetun Jaeger-merkin merinovillat. Olen myöskin tutkinut kesän aikana useita erilaisia puuvilloja ja pellavia, ja himoitsen salaa Rowanin Lenpur Linen -lankaa vaikken tietä mitä siitä muka tekisin. Tiskirätitys on sentään onneksi vähän väistynyt, ja koska sileät mallitilkut näyttävät tylsiltä kuvassa saatte sen sijaan ihastella viikolla valmistuneita toisia Kai-Mei -sukkia.



Kävin rentoutumassa neulomisen merkeissä myös neuleyhdistys Ullan 5-vuotisjuhlissa. Mukana oli parikymmentä jäsentä perustajajäsenistä aivan uusiin tulokkaisiin, ja hauskaa oli. Itse neuloin yllättäen sukkia, ihan itselleni vaikka väri onkin minulle epätyypillinen violetti. Lanka on Indigo Moonin merinosukkalankaa, ja malli on Ann Buddin Celebrate Spring Socks. Tämä on jo seitsemäs parini 52 Pair Plunge -tempaukseen eli olen loistavasti aikataulussa ja kerännyt jopa hitusen etumatkaa niitä viikkoja varten kun sukat kyllästyttävät.



Sukkien rauhoittava vaikutus on sekin hetkellisesti koetuksella. Kesäyön hullutuksen puitteissa aloitin Joelille sukat idealla "kyllähän minä nyt sievät palmikkosukat osaan improvisoida!". Ensimmäisen sukan ollessa loppusuoralla näyttää kyllä vähän siltä, että kompastuin omaan näppäryyteeni, mutta katsellaan josko ensi viikolla olisi näytettävää. Harvemmin tulee esiteltyä niitä vähemmän onnistuneita neulesuunnitelmia!

Nyt on näemmä aika aloitella taas yksi päivä pikkuisten palosireenien seurassa. Ehkäpä ulkoilusää on tänään suosiollinen? Känkkäränkkä nimittäin ei tunnu juuri viihtyvän ulkosalla, vaan lähinnä sisätiloissa. Ensi viikolla luultavasti lisää sukkaista Elämänlankaa, koska alaraajat ovat nyt näemmä neuleissani kovasti pinnalla.

6 kommenttia:

Mette aka mettuska kirjoitti...

Jaksuja, täälläkin känkkäröidään voimakastahtoisesti säännöllisesti tuon melkein 4-vuotiaan toimesta. Kauniita sukat!

reamaria kirjoitti...

Minä olen huomannut, että känkkäränkkä kyllä viihtyy ulkonakin, jos pitäisi esimerkiksi ylittää vilkas tie, tai kävellä kaupungilla. Sen sijaan leikkipuistoja känkkäränkkä tuntuu pelkäävän. Erityisen mukavaa on se, että myös lapsi on tajunnut, että oikeasti leikkipuistossa on niin kivaa, ettei sieltä kannata karata, jolloin oikeasti voi neuloa eikä jatkuvasti tarvitse pelätä silmukoiden tippuvan, kun joutuu juoksemaan kilpaa autojen kanssa lapsen perään kadulle.

Nina kirjoitti...

Ah, tämä kohta-viis-vee-känkkäränkkä on tuttuakin tutumpaa. Meillä sitä harrastetaan hyvinkin usein. Lisää siihen 7-vuotiaan kiukuttelua (mä haluuuuun pelata pleikalla) ja 1-vuotiaan oman tahdon (ja ÄÄNEN) löytäminen, niin johan on hulinaa aamusta iltaan. Ihania, rakkaita pieniä lapsia..

Jaksuja sinnekinpäin. :)

tuijam kirjoitti...

Ei taida olla ikää missä ei känkkis iske ja omaa tahtoa julistetaan niin että koko maailma kuulee. Meillä ovat nyt molemmat - ennen niin kuuliaiset- likat oikeita junttieinareita. Eivät tottele, katsopas eilenkin;

likat katsomaan Barbie DVD:tä, hieman suolakaloja ja 3 sipsiä kummallekin laseihin. Lisää ei oteta, joo joo. Ulos ei mennä, joo joo. Me vanhemmat mentiin päikkäreille.
Pian mukulat seisovat molemmin puolin sänkyä. Isompi:"äiti, toi meni ja otti lisää herkkuja" , Pienempi:"niin säkin söit" johon Isompi:"mutkun sä pakotit."
Äiti:"selvä, ensviikon karkkipäivä paloi, menkää!"

Oikeesti. Ja voiko joku pakottaa syömään herkkuja??!

Markka kirjoitti...

Mulla on vähän samanlaisia pakkomielteitä pellavan suhteen...Lenpur Linen on haaveissa, mutta mä haaveilen sen lisäksi myös hampusta! (kuulostaa epäilyttävältä)

Elsebeth Lavoldin Hempathy, oi Hempathy. Joku päivä vielä...

Mohariina kirjoitti...

Lapsista aiheutuvan harmin määrä on vakio, toisilla se ajoittuu uhmaikään ja toisiin myöhemmin. Meillä tytöllä oli uhmaikää noin puoli vuotta ennen kuin se täytti kolme vuotta. Aina pienellä kauhulla odotin päivän kiukkuannosta, onko se puolen vai kahden tunnin pituinen. Tytöllä sitten ei tuntunutkaan olevan mitään murrosikää. Pojalla ei ollut uhmaikää, mutta nyt kiukkua ja asennetta riittää murrosikäisenä.

Voimia tuon uhmaikäisen kanssa jaksamiseen, nuku hyvät yöunet ja pysy johdonmukaisesti omassa kannassasi.