maanantai 19. toukokuuta 2008

Kuinka tehdään neuloja hulluksi

Kuluneella viikolla maailma on tehnyt parhaansa saadakseen maisteri Elämänlangan viimeisetkin silmukat putoamaan.

Kaikki alkoi viattomasti lankatilauksella. Kauniin väristä sukkalankaa ei ollut Get Knittedin valikoimissa tilaushetkellä kuin ohjepakkauksessa. Se toimitettiin perille niin tiukasti suljetussa purkissa, että avaamista sai pohdiskella monta päivää. (Lanka on ihanaa, joskaan en tiedä koska ehdin neuloa kaikki varaston hurmaavat sukkalangat.) Lopulta armas aviomies ilmeisesti säälistä avasi purkin minulle hajottamatta sitä. Tämä oli kuitenkin lähinnä hupaisa "vastoinkäyminen", ja minun oli tarkoitus lähinnä huvittaa blogin lukijoita neulojan lankaongelmalla.



Pahempaa oli edessä viikon keskivaiheilla. Keskiviikoksi oli kutsuttu neulojia istumaan iltaa. Keittiön katosta puuttui vielä lamppu, ja Teemu oli laittamassa sitä paikoilleen kun hän totesi että kaikissa johdoissa on virtaa vaikka virta oli katkaisijasta muka suljettu. Huoltomies tuli ihmettelemään samaa olettaen, että kyseessä olisi virhekytkentä, mutta kävi ilmi että jotain on oikeasti vinossa ja ainakin keittiön sähkötyöt on tehty vähintäänkin eksoottisesti. Tänään on luvassa uusi tarkastus ajan kanssa, pitäkää peukkuja että korjaus onnistuu helpommin kuin purkamalla keittiön kuivakaapit.

Viimeistään päässä alkoi napsahdella kuitenkin siinä vaiheessa kun keskiviikkona aikoessani keittää pöytää lainaan tuoneelle äidilleni kupin kahvia havaitsin pakastimen sulaneen. Pakkasessa oli litroittain viinimarjamehua, ja jälki oli sen mukaista. Myös jääkaappi oli pahasti lämpenemään päin ja hetken oli epävarmaa menisivätkö kaikki illan tarjottavat suiden sijasta roskiin. Onneksi asunnon varastotiloihin kuuluu myös koppi alakerran kylmäkellarissa! Kaapin vika oli mystismaagista laatua sillä sähkö kulki kyllä, ja pakkanen palasi Teemun irrotettua (ihan ehjän) sulakkeen ja laitettua sen takaisin paikoilleen. Paras teoria tähän mennessä on, että huoltomies onnistui lamppua tutkiessaan tekemään epähuomiossa jotain jääkaappipakastimen sähköille.



Muutamaa tuntia ennen vieraiden saapumista keittiö siis lainehti tummanpunaista mehua ja koko pakastimen sisältö meni roskiin. Lisäksi vielä eräs vieraisille tulijoista havaitsi, että kutsussa oli aivan väärä puhelinnumero, koska olin ajatuksissani sekoittanut oman ja mieheni numeron ja kirjoittanut kutsuun näiden yhdistelmän. Tässä vaiheessa teki mieli peruuttaa koko kutsut, mutta onneksi maltoin kuitenkin mieleni. Yhdessä neulominen oli hauskaa ja terapeuttista, eikä maailma enää näyttänyt illan jälkeen laisinkaan niin synkeältä.

Nyt siirryn jännittämään sähkömiehen saapumista ja tuomiota keittiömme tilasta. Odotellessani saatan neuloa jotain mielenterveyttä edistävää, kuten esimerkiksi taas yhtä peittotilkkua. Ensi viikolla Elämänlankaa toivottavasti vähemmän koppiin kypsistä tunnelmista.

9 kommenttia:

kaisa kirjoitti...

Hyi kun mä katoin, että tuossa alimmassa kuvassa on jättiläismäinen hämähäkki. Terveisin "Hämähäkkikammoinen"

verano kirjoitti...

Ai teille sattui pakastinongelmakin.. Tämä ei varmaan yhtään lohduta, mutta oman parin vuoden takaisen pakastinongelmani aikoihin olisin kyllä ollut tyytyväinen, jos en olisi itse aiheuttanut ongelmaa epähuomiossa vetäisemällä omin pikku kätösin pakastimen johtoa irti pistokkeesta.. :D

Onneksi neuleilta oli kuitenkin mukava :) Toivottavasti sähköongelmat selviävät pienillä korjauksilla.

Tuazophia kirjoitti...

Minä ymmärrän, että kylmälaitteiden toimimattomuus on kerta kaikkiaan... ARGH! Olen juuri kirjoittamassa blogiini ilouutista kaikille: meillä on toimiva jääkaappi. Sitä osaa arvostaa ihmeellisiä asioita, kun on vähän aikaa ollut ilman. ;)

Tupuna kirjoitti...

No onpas ongelmia kerrakseen:(
Se on, kun niitä alkaa sattumaan.

Taija kirjoitti...

Kuulostaa stressaavalta viikolta. Toivotaan, että teidän keittiön sähköongelmat ratkeavat.

Meillä oli joku edellinen tee-se-itse-sähkömies vetänyt keittiön sähköt semmoisella kalustesähköjohdolla ja kaikki katkasivat toimivat miten kuten. Oikea sähkömies tarkisti sähköt ja sanoi, että liesi oli toiminut Pyhällä Hengellä, ainakaan olemassa olleilla kytkennöillä sen ei pitäisi toimia lainkaan. Paras oli "liitos", paksun teippikerroksen alla oli yhdisttetty kaksi eri paksuista johtoa päät vastakkain... Itse en edes neuleeseen tekisi niin tökeröä liitosta ;)

satumh kirjoitti...

ai hitsi sentään mitä kaikkea tymeää. :( toivottavasti asiat korjaantuu pian.

Ziina kirjoitti...

kotivakuutus saattaa korvata pilalle menneet pakasteet, kysykää asiasta sieltä.

Anonyymi kirjoitti...

Ohoh! Olipa tarinaa kerrakseen, niinhän se kuitenkin on ongelmat tahtovat vähintäänkin tuplaantua, kuin niitä yhden kerran ilmenee. Parempaa jatkoa toivotellen; JossuP

MysteryKnitter kirjoitti...

No voi kauhistuksen kananjalat, millaista menoa! Toivottavasti sähköpulma selviää.