maanantai 14. toukokuuta 2007

Villapuseroni ja minä

Ihan alkuun täytyy todeta, että viimeviikkoisen kirjauutisen saama vastaanotto on suorastaan mykistävä. Langankuluttaja ja minä kiitämme kovasti ja kumarramme kaikille onnittelijoille! Elämänlangalla varmaan nähdään kirjakuulumisia myös tuonnempana kun on uutta näytettävää lukijoille. Nyt kuitenkin takaisin normaaliin päiväjärjestykseen.

Jokunen viikko takaperin kommenteissa Katjuska kyseli kuinka monta villapuseroa minulla yhteensä on ja mikä niistä on mieluisin. Näinkin tärkeä aihe neulojan elämässä ansaitsee aivan oman merkintänsä Elämänlangalle.



Asiahan on niin, että alunperin neuloin pelkkiä paitoja. Ensimmäinen vapaa-ajalla neulottu neule jonka muistan tehneeni valmiiksi asti oli Barbienuken ainaoikeinpusero ihan omalla mallilla veljen luokkakaverin pikkusiskolle. Ensimmäinen dokumentoitu ihan ihmisen pidettävä paita jonka neuloin ja viimeistelin omin käsin on tällä hetkellä käytössä jo kolmannella lapsella. Kukaan ei ollut kertonut minulle, että puuvillaintarsia on vaikeaa, joskin isä taisi kommentoida hieman epäuskoisesti ettei tuollaisesta projektista taida valmista tulla. Ilman tätä projekti ehkä olisi jäänytkin kesken ja suuri neuleinnostus jäänyt syttymättä, mutta teini-ikäisen uhmalla paahdoin työn loppuun saakka. Paidasta tuli sievä (joskin hieman lyhyt ja leveä, koska en vielä ollut kuullutkaan mallitilkuista) ja neulepinnasta siistiä ja tasaista.

Yliopiston alkuaikoina halusin villapaidan. Kiersin kaupasta toiseen, mutta villaiset puserot maksoivat monta sataa markkaa. Tästä sisuuntuneena totesin, että osaan kyllä itsekin ja ostin paksua luonnonvalkoista lankaa, liekö ollut tuohon aikaan Novitan Faunaa tai Naturaa, ja etsin käsityölehdestä mallin ja neuloin jotain ihan muuta. Niin alkoi pitkä soveltamishistoria ja patologinen kykenemättömyys noudattaa ohjeita. Samoihin aikoihin opin myös kantapään kautta mitä merkitsee poikaystävän puserokirous sekä rahoitin kasvavaa neuleriippuvuuttani tekemällä kavereille tilaustöinä puseroita.

Tämän historian huomioon ottaen ajattelin että saisin koottua puseroista melkoisen keon kuvattavaksi. Arkistojen tarkastelu kuitenkin osoitti, että sinä aikana kun olen valokuvannut ja dokumentoinut töitäni, en ole saanut aikaiseksi itselleni kymmentäkään neulepaitaa, ja näistäkin varmaan puolet lojuvat purkupinossa kierrätystä odottamassa.

Vanhemmat puserot taas ovat jo järjestään joutuneet neuleiden hautausmaalle. Minusta näyttää nimittäin siltä, että mieluisin pusero on aina se, jonka olen viimeksi tehnyt, ja se kuluukin sitten riekaleiksi. Tällä hetkellä suurimmassa suosiossa on musta Eirinn, joka alkaa olla jo niin nypyillä että hyvä kun siinä kehtaa ulkona kulkea. Väristä ja kunnosta johtuen en kuvannutkaan tällä hetkellä eniten käytettyä puseroa vaan sen, josta tällä hetkellä tunnen eniten tekijänylpeyttä: olympianeulepusero. (Koska harvemmin teen kirjoneuleita, en oikein vieläkään ole päässyt yli siitä polleudesta jota koin neulottuani moisen taidonnäytteen ihan omasta päästä ja vieläpä parissa viikossa. Käytän paitaa aika vähän, mutta se on jatkuvasti eteisen hyllyssä ihasteltavana...)



Minulle villapuserot ovat mitä suurimmassa määrin käyttötavaraa: en käytä takkia laisinkaan, vaan kuljen syksystä kevääseen villapaita ulkovaatteenani. Senhetkinen lempipusero on siis päivittäisessä käytössä ja saa kärsiä esimerkiksi raskaan repun raahaamisesta ja lasten kanssa pitkin maastoa könyämisestä. Puseroita venytetään ylettymään kantoliinan yli ja niitä käytetään istinalustoina kun haluan paistatella auringonpaisteessa mutta alla olisi kylmä kivi tai märkä penkki. Yhdistettynä siihen, että kuitenkin mieluummin neulon ja käytän pehmeää kuin karkeaa villaa, tulos on vaatteelle melko tuhoisa.

Kuriositeettina kerrottakoon vielä, että ne puserot joita vanhojen villapuseroiden hautausmaalle joutuneista eniten kaipaan ovat olleet ehtaa Novitaa: seiskaveikkapalmikkoneule, jota käytin kunnes valkoista keinokuitua paistoi enemmän kuin alkuperäistä tummanvihreää väriä sekä pehmoinen, paksu ja lämpöinen pusero maxi- ja kid mohaireista. Toistaiseksi mikään pusero ei ole ollut näiden menneiden veroinen, rauha heidän muistolleen! Täydellisen ihana villapusero onkin vielä hakusessa, ellei vielä keskeneräisestä oranssista Eriksestä tule sellaista.

Tässä tämän viikon Elämänlanka. Ensi viikolla taas uusia kujeita.

8 kommenttia:

Pikkumyy kirjoitti...

Huh, kuulostapa hurjalta tällaisen korvissa, jolla on jokin kirous villapaitoja kohtaan, koska ne eivät koskaan valmiina näytä siltä kuin pitäisi... Aurinkoista viikkoa!

Meeri kirjoitti...

Hihii! Minäkin hiplasin ja ihastelin kirjoneulepaitaa eteisessä kenkiä laittaessani jalkaan :)

Villapallo kirjoitti...

Kyllä karkeaa villaakin kannattaa käyttää juuri ulkoiluneuleissa joita käytetään takin korvikkeena. Hyvä esimerkki on tämä:
Saaga-neule

Alafoss Lopi on lämmintä ja karkeaa!

LiisaP kirjoitti...

odottelen innolla sitä kirjan julkaisua. On ihanaa, että olette uskaltaneet tehdä tollaisen projektin. Onnea!

Johanna kirjoitti...

Oma suosikkini on kanssa Novitan 7-veikasta Novitan ohjeella tehty palmikkoneule :)

Kirpe kirjoitti...

Kateeksi käy tuo, että pystyt neulomaan noin paljon. Itsellä kun kädet ovat niin rantut, että pitää tarkkaan säännöstellä ja hurjapäiset neulontasessiolipsahdukset kostautuvat todella hurjina oireina käsissä.. Juu, juu, jumppaan. Ei auta. Upeita ovat nuo neuleesi :)

Paula kirjoitti...

Muhun kolahti tuo kuvailusi siitä, miten käytät neuleita "kaikkeen mahdolliseen" ja pukeudut niihin takin sijasta talvellakin! Neuleet ovat elämää varten. Kiitos, tulipa hyvä mieli. :)

-päivi- kirjoitti...

Jotenkin aina niin innostavaa lukea sinun neulomisesta - vaikka ne puikot eivät vieläkään pysy omissa kätösissäni. Jotenkin tuolla lankahamsteri blogissa seikkailtuani tuli taas mieleen että minä varmaan tarvisen jonkun kangashamsteri - yllykkeen olla ostamasta metritolkulla kangasta.. eikä minulla ole edes ompelukonetta tällähetkellä....

mukavia neulomishetkiä !