maanantai 9. huhtikuuta 2007

Neuloja matkustaa

Hyvää päivää, neulova kansa. Tämän päivän Elämänlanka-lähetys tulee poikkeuksellisesti suoraan Seinäjoelta, jossa maisteri Elämänlanka on perheineen viettämässä pääsiäislomaa herra Elämänlangan vanhempien hoivissa.

Maisteri Elämänlanka on ottanut reissun täysin neuleloman kannalta. Tosin miehen vaihvihkaiset katseet tavaroita pakatessa pistivät miettimään onko tämä nyt mennyt hieman hulluuden puolelle.



Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, sanotaan. Ylä- ja alapuolella on esimerkit tästä. Ylläolevassa laukussa on maisterin vajaan viikon vaatteet, toilettitarpeet, Joelin vaatteet, Nean saappaat ja kurahousut. Allaolevassa laukussa taas on vain osa matkalle otetuista neuletarpeista. (Kiri-huivi ja matkasukkalangat eivät mahtuneet laukkuun vaan tulivat reppuun mukaan automatkalle.)



Viime viikolla esitteillä oli kasoittain vihreitä lankoja, ja pohdinnassa oli mitkä vihreät villapuserotarpeet ottaisin Project Spectrumin hengessä neulottavaksi. Arvaako kukaan, kuinka kävi?

Juuri niin. Laukkuun meni kirjavaa sukkalankaa, Nean vaaleansiniset puseronkappaleet, sekalaisia mallitilkkuiltavia lankoja sekä pussillinen hehkuvan punaoranssia merino-alpakka-silkkisekoitetta, jonka tilasin jo tammikuussa mutta joka löysi tiensä meille Espooseen vasta viime viikolla. Tätä olenkin sitten neulonut aivan hurmioituneena ohjeen kauniista yksityiskohdista. Kumma kyllä mies ei kaikesta ihanuudestaan huolimatta osaa täysin arvostaa, kun heiluttelen hänen silmiensä edessä keskeneräistä neuletta ja selitän suu vaahdossa, miten kauniit palmikot ja ihana lyhennetyin kerroksin neulottu muotoilu kappaleessa on.



Nyt voisikin olla hyvä arvausleikin paikka: kuka tunnistaa, mikä kuvassa on tekeillä? Lisäpisteitä sille, joka arvaa kuinka pitkälle neule eteni pääsiäisviikonlopun aikana ennen paluuta Espooseen. Olisiko tässä nyt ex tempore -blogiarvonnan paikka? Elämänlangalla ei olekaan koskaan moista aikaisemmin ollut. Sanotaan, että kaikkien ennen seuraavaa Elämänlankaa vastanneiden kesken arvotaan joku pieni yllätys.

No, myönnettäköön nyt, että tuli sitä jotain vihreääkin otettua mukaan ja aloitettua:



Kuvassa Six Sox Knitalong -listan huhti-toukokuun ohje Horcrux Sock, jonka varsi ja kantalappu neuloutuivat kuin itsestään torstaina automatkalla sekä Seinäjoen neuletapaamisessa, jossa kävin vierailemassa. Tätä sukkaa on neulottu myös pihalla vaunuja keinutellessa, ja tarkoitus olisi saada sukka valmiiksi ja pari aloitettua sopivasti huomista paluumatkaa varten.

Nyt maisteri Elämänlanka poistuu nauttimaan viimeisestä kokonaisesta neulevapaapäivästä ennen paluuta Espooseen ja arkeen. Ensi viikolla jälleen uutta Elämänlankaa!

38 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Palmikosta tulee kaarroke neuletakin reunaan. Neule ei edistynyt matkan aikana yhtään, tosin hiplasit sitä useasti. Sen sijaan neuloin sukkia ja sait melkein koottua Nean puseron.

muoriska kirjoitti...

Voi itku.. mutta sitä mieltä minäkin olen kuten Tiina että joku kaarroke tuosta oranssista on tulossa.. pääntielle kyllä..
Se edistyi kyllä ja sait periaatteessa valmiiksikin , mutta jouduit purkamaan.
Sukat eteni, ja vähiten taisi Nean pusero edetä.

Tuazophia kirjoitti...

Neuleesta tulee kaulus ja sait sitä etenemään 2 cm. :)

Tuulia kirjoitti...

oisko joku eris taikka sen tyyppinen palmikkohuppari? :) Kaunista on tulossa :)

Mukavaa pääsiäisen jatkoa!

villaa ylle kirjoitti...

Teetkö jakkumallisen Eriksen? Olet varmaan kohta jo hihojen kohdalla. Ja sukatkin ovat valmiit kun tulette kotiin. Ihanan näköistä tuo oranssi lanka.

vattumato kirjoitti...

Eris tuli minunkin mieleen ensimmäisenä. Ja jotta en matkisi niin sanotaan, että ihan pusero;o) Kaula-aukko on varmasti jo valmis ja vähän sen ylikin

Villasatu kirjoitti...

Huppu vois olla tai siten olkapäältä lähtevä hiha (umpivilli arvaus)

pohjis kirjoitti...

Niin se voisi olla Eris, sen kaulusksen-kohta tai sitten helma. (olen lukenut vanhempia postauksia ;)
Tai sitten se voisi olla Knittyn Samus, sen reuna (tai hihan reuna) vaikkei palmikkokuvio samanlaiselta näytäkkään...
Ja tuo reuna (?) kappale tulee kyllä valmiiksi! :)

verano kirjoitti...

Erishän se siinä ja mä veikkaan, et paita/takki alkaa olla valmis. Ja jos ei ole, niin tästä tulee paineita ;)

Minna kirjoitti...

Kyseessä on selvästikin muotoiltu kyynärpääsuoja ja veikkaan, että se ei edistynyt matkan aikana yhtään!

Lea kirjoitti...

Selkäni takaa kuvia katsova poikaystävänikin oli tunnistavinaan Eriksen kauluksen (vaikkei edes tiennyt että kuvasta piti mitään arvata).

Kaarina_tku kirjoitti...

Kyllä tuo erikseltä näyttää. Ja kun tuo on niin mieluisa luulisin , että etumus on valmis. Kun olet neulonut niitä sukkiakin.

Tui kirjoitti...

Eristä veikkaan minäkin ja ainakin kaulukseen saakka olet päässyt loman aikana.

Jonna kirjoitti...

Puseroa minä olisin myös veikannut, tosin mallia en kyllä tiedä.

Uskoisin, että se on edistynyt reissussa hieman. Sukat ja muut hommat ovat vieneet voiton.

nekkis kirjoitti...

Mulla ei ole aavistustakaan mikä neule se olisi, varmasti joku takki/paita kuitenkin. Mikä tahansa noista ihanista palmikkoneuleista mitä nyt on, Mariah ja Eris ja Ro.. no mikä se yks nyt on. Kuitenkin ;) Ja tottakai siitä on 75% tehty.

Ria kirjoitti...

Eris siitä on tulossa kaulusta pukkaa ja varmaan on jo pidemmällä kuin mun oma, eli se on alakaarrokkeeseen juuttuneena :) jospa saisin jonkun inspiksen tehdä sen loppuun asti.

hanna_h kirjoitti...

Eiköhän tuo Eris ole? Ja veikkaan että sait ko. palmikko-osan valmiiksi :)

Meeri kirjoitti...

Kyllähän minä tiedän mikä tuo oikeasti on, mutta se voisi olla takin etukappale, helmasta aloitettuna. Eli tuo etulieve, oikeaan etukappaleeseen. Ja sen sait valmiiksi ja seuraavana on silmukoiden nostelu, ja kavennusten miettiminen.

.... Hmmm... siitä tulisi aika hauska takki.. pitääpä tutustua erisin kaulukseen tarkemmin, siitähän voisi saada tuollaisen muotoiltua...

Sire kirjoitti...

Erishän se siinä. Omalla pöydällä lojuu kaulus myös odottamassa pieniä kiinalaisia sitä jatkamaan. Veikkaan, että saat kauluksen valmiiksi ja poimittua silmukat sen reunasta ja neulottua paitaa kainaloihin saakka. Sukasta matkalla pääset kantapäähän saakka.

seijap kirjoitti...

Nyt olisi kiusaus googlettaa eris, kun huomaan että en tiedä mistä kommenteissa puhutaan.
Veikkaan kuitenkin, että jonkinlainen bolero on tulossa. Ei voi olla, siinähän on kuitenkin resoria alussa. Vastaan kuitenkin bolero.
Molemmat etukappaleet sait valmiiksi.

Oli mikä tahansa, niin kaunista on tulossa.

Pilvi kirjoitti...

No siitähän tulee ihan selvästi bumerangin kuljetuslaukku kesäksi. Bumerangi kulkee kätevästi pussukassaan puistoon, jossa sitä voi sitten heitellä päivän (välillä syödään hyviä eväitä, täytettyjä patonkeja ja suklaamuffinseja ainakin...) ja illalla taas bumerangi kassiin ja takas kotiin.

Unknown kirjoitti...

Eris? Saat kauluksen valmiiksi?

zeska kirjoitti...

Eris se on ja veikkaanma että olet raglaneissa kiivaan yöllisen neulerupeaman seurauksena :)

maikku kirjoitti...

Siitähän tulee tietenkin bumerangien säilytyskotelo, eikös? Olen aika varma tästä veikkauksesta. Toinen puolikas on näemmä kuvassa eli eiköhän tuo nyt valmis jo ole.

Oikeasti ei aavistustakaan, mutta piti tulla ölisemään, kun on niin nättiä lankaa ja kaunis neule.

maikku kirjoitti...

Darn, nyt vasta luin muut veikkaukset enkä ollutkaan kovin originelli. Toisaalta tämä vain vahvistaa epäilyjäni... ;)

Carita kirjoitti...

Kauniinvärinen Eris tuloillaan, ehdit varmaan tekemään kainaloihin asti!

Lape kirjoitti...

Eris tuli minunkin mieleen. Sanotaan vaikka että kaulusosa valmistui ja ehkä hieman etuosaakin ja vihreä sukka :)

Sari (saristitching) kirjoitti...

Puseron kaulus varmaankin ja valmiina on etukappale

villamokka kirjoitti...

Siis sehän on melkein valmis bumerangi, erikoisvalmisteisesta aussi-aboriginaalilangasta. Jäykistyy kastellessa, jää sopivan jämäkäksi ja käteenkäyväksi.
Sait varmaan valmiiksi.

Katjuska kirjoitti...

Neuletakkia veikkaan ja työ eteni 50 g verran.

Stricker kirjoitti...

Kyllä minäkin veikkaan Eristä ja kyllä sen pitäisi olla edistynyt, varsinkin jos oli kaunis terassineulomissää ja isovanhemmat viihdyttivät lapsia. Hyvä kun muistutit uudesta sukkaohjeesta, pitääkin heti mennä se printtaamaan.

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Puseron kaulukselta tuo näyttää. Etenemisestä en osaa sanoa muuta kuin toivottavasti menee suunnitelmien mukaan.. ;oDD
Todella kaunista!!

Lappis kirjoitti...

Eris. On se.
Mietin koko päivän että mikä, kun se oli Roguen tyylinen mutta ei ihan se. Nyt vasta sytytti.

Olet varmaan saanut siitä tuon kaarrokkeen valmiiksi ja jumittunut silmukoiden poimimiseen siitä. Vai poimitaanko ne tuosta kaarrokkeesta? Siltä ainakin näyttäisi.

JaanaM kirjoitti...

Ei harmainta aavistustakaan, myönnän. Mutta muuthan tuon ovat jo arvanneet/tunnistaneet.
Sehän valmistui varmaan pyhien aikana viimeistelyä vaille valmiiksi.
Pian näemmekin siitä kuvan valmiina, eikö?

Ponitäti kirjoitti...

Enpä olis tiennyt, mutta muoto viittasi johonkin kaulukseen... Veikkaan että se edistyi muutaman sentin, mutta muita töitäsi sait tehtyä enemmän.

Sanna kirjoitti...

Eris taitaa olla tulossa ja lienee nyt jo lähes valmis. Teit ne sukat ja aloitit toisetkin sekä neuloit myös Nean puseroa hyvään alkuun.

Totoro kirjoitti...

Veikataan vaikka että sait Erisin kaulusosan valmiiksi, mutta sitten koit mallitilkkuherätyksen. Eka vihreä sukka on myös valmiina.

Denim Blues kirjoitti...

En osaa arvata mitä tulee mutta jotain nättiä kuitenkin ja sehän on itsas jo valmiskin ! Bravo ! :)