maanantai 20. marraskuuta 2006

Tautista menoa

Elämänlangalla piti tänään olla Maartsin innoittamana lankavarastoesittely. Toisin kuitenkin kävi: maisteri Elämänlanka vietti käytännössä koko järkevän päivänvalon ajan eli parhaan valokuvausajan Puolarmetsän sairaalan päivystyksessä jonottamassa vuoroaan julkiseen terveydenhoitoon. Flunssakausi näkyi ja kuului, kun odotustiloissa oli useampi kymmenen ihmistä joista suurin osa köhi tai aivasteli. Yksin ei sentään tarvinnut odottaa, kun kanssa-asuja tuli samaa matkaa kuittaamaan pari päivää flunssasairaslomaa.

Vaikka aivan näin pitkään odotukseen ei oltukaan varauduttu, oli maisterilla onneksi laukussa matkaneule. Yhdestä Lyyra-sukasta valmistui varsi, ja uudesta parista sain aloitettua ensimmäisen sukan kärjen, kunnes hartiat ilmoittivat, ettei työsopimus kata huonossa asennossa kovalla sohvalla kantoliinan kanssa neulomista. (Joel käyttäytyi koko monituntisen rupeaman loistavasti, nukkui kantoliinassa, antoi äidin neuloa sekä tuijottaa MTV3:n sunnuntai-iltapäivän tarjontaa odotustilan telkkarista ja kitisi vain siinä vaiheessa kun oli nälkä.)



Entä mikä maisterin sitten vei päivystykseen? Ilmeisesti pelastin lääkärin päivän, niin huvittuneelta hän näytti kun kysyi "Mistä sinä aikuinen ihminen olet korvatulehduksen saanut?" Niin, sitä sietää kysyä. Yksi Harmonia-lapsista poti viime viikon silmä- ja korvatulehduksia, mutta näistä korvatulehdus ei yleensä ole se tarttuvampi tauti.

Onneksi vaivan pitäisi hoitua samoilla lääkkeillä: apteekissa kävi ilmi, että korvaan oli määrätty täsmälleen samoja tippoja, joita viime viikko tiputeltiin hyvin vastahakoisen taaperon silmiin koko Harmonian aikuisväestön voimin. Apteekin täti vakuutti, että ei tarvitse välittää siitä, että joka puolella pakkausta lukee "silmätippoja", vaan huoletta tiputella ainetta korvaankin. Saa pitää peukkuja, että kuuri auttaa, eikä tarvitsisi hakea niitä antibiootteja joista lääkäri vielä varuiksi kirjoitti reseptin jos korva ei tipoilla tokene. Lisäbonuksena pääsin vielä nieluviljelyyn, mutta luultavasti mitään pöpöjä ei löydy kun kurkkukipu on jo päivän verran ollut hellittämään päin, ja sain käskyn käydä viikolla labrassa tarkistuttamassa mahdolliset tulehdusarvot jos pari viikkoa jatkunut pieni kuumeilu ei lakkaa.



Maisteri Elämänlanka poistuu nyt jatkamaan sairastamista ja kuuntelemaan tulehtuneen korvan soimista. Kuvallinen lankavarastoesittely sitten ensi viikolla, mikäli sellainen lukijakuntaa kiinnostaa.

11 kommenttia:

KirsiÄr kirjoitti...

Paranemisiin. Minullakin oli jokunen vuosi sitten korvatulehdus, ja lääkäristä se oli kovin ihmeellistä. Ilmeisesti todellakin nuorekkaiden tauti ;)

Carita kirjoitti...

Paranemista! Minullakin oli reilusti yli kakskymppisenä ensimmäinen korvatulehdus;)

Elina kirjoitti...

Paranemisia! Minulla oli korvatulehduskierre viimeksi vauvana, mutta nyt vuoden sisällä olen taas sairastanut sen kahdesti. Lienee ikinuoruuden merkki. :D

Meeri kirjoitti...

Miks meitä sinun lankavarastot kiinnostaisi muka? Outoja kyselet :D

Parantelehan itseäsi rauhassa!

Tiina kirjoitti...

Samaisia tippoja on käytetty meidän perheessä useasti lasten korvatulehdusten taltutukseen, erityisesti silloin kun heillä oli putket korvissa estämässä jatkuvia korvatulehduksia.

Sainpa kerran eräässä arvauskeskuksessa itse neuvoa lääkärille mitä lääkkeitä meille tulisi määrätä ja hän oli aivan ihmeissään että miksi korvaan pitäisi silmätippoja laittaa... huoh.

Anonyymi kirjoitti...

oman lankavaraston ihailemisen jälkeen parasta on ihailla muiden lankavarastoja...

paranemisiin!

Anonyymi kirjoitti...

Paranemisen tuulahdus sinulle!

Anonyymi kirjoitti...

Hauskaa, että haasteeseeni uskalletaan tarttua! Eteen voi tulla kaikenlaisia ylläreitä. Itsekin varastoa siivotessa huokailin, että minulla on tätäkin lankaa vielä ja toisaalta hihkuin, että minulla on tätäkin lankaa vielä. :)

Anonyymi kirjoitti...

Itselläni oli ensimmäinen korvatulehdus 31 -vuotiaana. Korva jouduttiin jopa puhkaisemaan (tai mikä se termi nyt onkaan). Jopa korvan putkittamista ehdoteltiin. Onneksi meni kuitenkin ohi.

Anonyymi kirjoitti...

Mammapalstalla aikoinaan herätti hämmennystä, kun jonkun pienoinen poikapotilas oli saanut alapään tulehdukseen silmätippoja lääkkeeksi. Eikä se ollut vitsi, vaan varsin monitehoisia tippoja ovat :).
Paranemista !

MysteryKnitter kirjoitti...

I don't know if you are spice allergic, but if not, try ginger. I don't know if it helps you, but it helps me. But don't put the whole spoonful. Just dip the tip of the spoon in ginger and stir the tea or hot chocolate with the same spoon right away.