maanantai 4. syyskuuta 2006

Neulojan mies

Harmonian suuri tasasynttärijuhlavuosi jatkui lauantaina, kun myös maisteri Elämänlangan armas aviomieskin saavutti kunnioitettavan kolmenkymmenen vuoden iän. Tämän kunniaksi Elämänlangalla tutustutaan tänään Neulojan mieheen. Elämänlanka ei takaa, että tuntomerkit täsmäisivät kaikkiin Neulojan miehiin, mutta Harmoniassa asustavaan yksilöön kylläkin.



Neulojan mies pitää väreistä. Vaatevarastossa on luonnonvalkoista ja tummansinistä, mutta myös esimerkiksi iloisen oranssia. Neulojan miehen voi ottaa mukaan lankakauppaan, ja mies osaa sanoa paitsi mikä väri olisi hänestä hyvä, myös valita värin Neulojan puseroon.

Neulojan mies koodaa atk-toistaitoiselle Neulojalle pienen sievän scriptin, joka muuntaa valokuvat oikeaan kokoon ja toisen, joka siirtää kuvat oikeaan paikkaan joko kotiserverille tai toisaalle. Neulojan mies käyttää tuntikausia siihen, että viilaa vaimonsa tarvitseman neuleystävä-ilmoittautumislomakkeen käyttökuntoon ja auttaa muutenkin atk-ongelmissa kärsivällisesti.



Neulojan mies on sopivan kokoinen. Jos miehelle pitää tehdä villasukat, ne voi tehdä oman jalan mallin mukaan, ja jopa tilattu slipoveri Kotiväestä alle 3-millisillä puikoilla valmistuu hetkessä.

Neulojan mies ei hermostu, jos Neuloja könyää petiin vasta pikkutunneilla kun neuleen viimeistely veikin pari tuntia pidempään kuin oli tarkoitus. Hän ymmärtää, että avoin lankashoppailulahjakortti on juuri oikea lahja Neulojalle, ja hieroo kiltisti neulomisen jämäyttämiä hartioita.

Neulojan mies poseeraa kiltisti blogikuvia varten, jos pyydetään. Neulojan miehen mielestä ei ole hassua miettiä outoja kuvakulmia neulekuville, ja hän lähtee mielellään kävelylle lähimetsään kameran kanssa kun uusi neule valmistuu, tai ottaa kymmeniä kuvia liikkuvasta taaperosta, että uudesta puserosta saataisiin edes yksi Ulla-kelpoinen kuva.



Neulojan mies ymmärtää Neulojan hullut neuleaivoitukset ja päähänpistot. Hän ei enää ihmettele sukka- tai lapasvaihtoja eikä kodin kautta kulkevia salaperäisiä paketteja. Hän ei kysy, kuinka monta pitsihuivia ihminen oikein voi tarvita, eikä kummastele vaimon neuleblogiharrastusta. Neulojan mies ottaa kiltisti lapsen hoitoonsa neuletapaamisen ajaksi, kunhan vain sitten itse pääsee steppitreeneihinsä ajallaan.

Neulojan mies on ennen kaikkea kärsivällinen. Hän suhtautuu ymmärtäväisesti Neulojan välillä käsistä riistäytyvään lankahulluuteen, eikä hermostu siitä, että neuletöitä voi olla kesken toista kymmentä. Toisaalta Neulojan mies on myös kannustava, esimerkiksi silloin kun lankadieetin aika koittaa.

Tällä esittelyllä maisteri Elämänlanka haluaa toivottaa Neulojan miehelle onnea seuraavallekin kolmellekymmenelle vuodelle. Lisäksi näin ennakkoon lupaan, että en ota neuletta mukaan myöhemmin tällä viikolla oleville hääpäivätreffeille, en edes sukkaa elokuvan katsomisen ajaksi.

Ensi viikolla Elämänlangalla palataan taas arkeen ja muihin aiheisiin. Neulomisiin.

8 kommenttia:

Arteeni kirjoitti...

Ihana mies <3

Omani on lähes yhtä ihana (neuleharrastajan näkökulmasta). Lahjakorttia ei ole vielä näkynyt ja välillä mm. vyyhdin pitämisestä voi seurata pientä purnausta tai leikkimielistä jupinaa, muutoin vastaa hyvin kuvauksiasi. Kunnon mies taitaa olla aika tärkeä edellytys laajamittaiselle neulontaharrastukselle ;-)

Kirsi kirjoitti...

Täälläkin silmät kostuivat:) Niin kauniisti ja rakkaudella.

Elina kirjoitti...

Yhdyn edellisiin, ihanasti kirjoitit!

Onnea neulojan miehelle syntymäpäivän johdosta. :)

Tiina kirjoitti...

Mitä kaikkee miehen tulee olla? :D Onnittelut neuleblogimiehelle! :)

muoriska kirjoitti...

Ihana kertomus, niin se omakin taitaa olla samanlainen..
Onnittelut kuiten ikääntymisen johdosta herralle ja teille molemmille hääpäivän johdosta.

Carita kirjoitti...

Onnea Neulojan miehelle!
Ja hyvää hääpäivää teille molemmille:)

Villasukka kirjoitti...

Ihana mies! Olisikohan sillä kaksoiveljeä tai kloonia jossain.... t. miehetön neuloja :)

Kati E kirjoitti...

Mä pyydän mitä nöyrimmin anteeksi, mutta luin, että strippitreeneihin. *tirsk*