maanantai 10. huhtikuuta 2006

Prosessi ja projekti

Taannoinen neuleenaloituslama sekä sitä seurannut uusien töiden räjähdysmäinen lisääntyminen johtivat minut pohtimaan neulomistani sekä prosessin että projektin eli neulomisen ilon ja valmiin neuleen kannalta.

Jotkut neulojat ovat hyvin leimallisesti joko prosessi- tai projektineulojia: yksi etsii aina uusia ja uudenlaisia haastavia ohjeita joita on hauska tehdä, toinen taas neuloo vaikka kilometrin verran sileää neuletta mustalla langalla ja 2-millisillä puikoilla saadakseen juuri sellaisen puseron kuin itse haluaa.



Itse havaitsen itsessäni sekä prosessi- että projektineulojan piirteitä. Kun aloitan uusia neuleprojekteja, haen yleensä sekä kiinnostavaa toteutusta että sellaista lopputulosta, jota haluan tosiaan käyttää. Tällainen onnistunut yhdistelmä on Eris: Suuri määrä sileää neuletta on mielestäni tylsää, mutta Eriksessä on paljon yksityiskohtia jotka pitävät mielenkiintoa yllä. (Kuvassa näkyy esimerkkinä poikittain neulottu kädentien reunus sekä osa kauluksen palmikkokuviosta.) Lisäksi lopputuloksena on erinomaisen kaunis villatakki.

Satunnaisesti tosin käy niinkin, että neule, jonka olen aloittanut vain koska prosessi kiinnostaa onkin päätynyt paljon aktiivisempaan käyttöön kuin työtä tehdessäni kuvittelin. Esimerkiksi olympianeulepuseroni aloitin yksinomaan haasteena itselleni, nähdäkseni pystynkö tosiaan neuloa parissa viikossa itselleni kirjoneulepuseron. Kirjoneule ei ole laisinkaan leipälajini, ja omat lempineuleeni ovat yleensä palmikkokuvioisia, mutta yllättäen olympiapusero on ollut käytössä todella paljon.



Oma prosessineulelukunsa onkin sitten pakkomielteisen neulonnan oireryhmä, jonka tunnistaa siitä, että aina on oltava joku neuletyö mukana laukussa. Nämä laukkutyöt ovat yleensä pieniä ja helppoja, mieluiten sellaisia joiden tekeminen sujuu ilman ohjetta, ja sopivat myös seurusteluneuleeksi vaikkapa kahvilassa.

Tällä hetkellä minulla kulkee mukana laukkuneuleina yksi sukkapari sekä Nean seuraavan villapuseron takakappale, mutta kuvassa on esitteillä vielä yksinkertaisempaa tuotantoa: viimeviikkoisen flunssan seurauksena neulotut lapsen lapaset.



Vannoutunut neulojahan ei voi antaa puikkojen levätä edes taudin kourissa, mutta työn haasteellisuus täytyy suhteuttaa käytettävissä olevaan aivokapasiteettiin.

Pohdiskelun tuloksena totesin, että taidan olla enemmän prosessineuloja, mutta en täysin: neulotun työn pitää mieluiten olla sellainen, jota myös sitten valmiina käytän. Onnekseni tosin pidän yleensä samantyyppisistä neuleista joita mieluiten teen, joten loppu hyvin, kaikki hyvin. Entä lukijakunta, onko prosessi tärkeämpi kuin projekti vai päinvastoin?

Ensi viikolla taas uutta elämänlankaa, ehkä vähäisemmällä määrällä itseanalyysiä.

10 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Minä tunnistan itsessäni prosessikäsityöläisen, sillä sama juttu tulee vastaan melkein mitä vaan käsityötä tehdessä. Töiden joita teen pitää olla jollain tavalla mielenkiintoisia ja jos tuntuu ettei siinä enää ole mitään uutta, innostus katoaa. En esimerkiksi ole vielä koskaan neulonut ainuttakaan villapaitaa, inspiraatio ei ole koskaan riittänyt näin isoon työhön.

Marja V kirjoitti...

Minäkin olen enemmän prosessineuloja, mutta myös joitain projektineulojan piirteitä tunnistan itsessäni. Tykkään kokeilla uusia haastavia tekniikoita ja tapoja neuloa, mutta lopputuloksen pitäisi olla jotain käyttökelpoista. Välillä kuitenkin tulee tehtyä jotain ihan täysin vain prosessin takia (niin kuin nyt olen neulonut paljon pitsihuiveja). Välillä taas neulon jotain vain sen takia, että saan jotain kivaa vaatetta päälle (ja nämä työt ovat usein sen verran helpompia, että sopivat mukaan laukkuun tehtäväksi missä vain). Ihan jännää tämäkin pohdinta. :)

Sia kirjoitti...

Täällä myös yksi prosessineuloja, mutta kuten sinullakin, on myös minullakin oma tärkeytensä sillä että valmiista työstä tulee mieluisa. Puikoilla on yleensä monta työtä kerallaan ja uusia aloitan enemmän kuin saan töitä valmiiksi.

Tuo Eris muuten näyttää AIVAN IHANALLE! Milloinkahan ehdin tehdä kaiken mitä haluan?

Laura K kirjoitti...

Hei!

Haluaisin haastaa sinut ja kaikki neulomisesta innostuneet ihmiset kutomaan nyt leikki-ikäisille sopivia villasukkia, lapasia ja pipoja. Vauvakassiyhdistys Vaaka ry. kerää huhtikuun ajan Taaperokasseja joihin pakataan leikki-ikäisille sopivia sisävaatteita, talvitamineet asusteineen, kylpypyyhe, saippuaa, hammasharja sekä -tahna sekä piirustusvälineet. Keräämme kokonaisia kasseja joihin on pakattu kaikki pyydetyt tarvikkeet ja Vaakan jäsenet tarkistavat kassit ennen niiden toimittamista eteenpäin Venäjän Karjalaan. Olen nyt kuullut että kasseissa on puutetta villasukista, lapasista ja pipoista; joko ne puuttuvat kokonaan tai ovat niin huonokuntoisia ettei niitä voi toimittaa eteenpäin. Tarvitsemme siis kaikkien kutovien ihmisten apua! Tervetuloa talkoisiin ja kutomaan 1-4-vuotiaille sopivia villasukkia, lapasia ja pipoja. Tarkat ohjeet kassin sisällöstä sekä paljon lisätietoa keräyksestä löytyy osoitteesta www.vaaka.org/taaperokassi. Kyseiset asusteet voi toimittaa lähimmän keräyspaikan aluevastaavalle, keräyspaikkakunnat löytyvät myös nettisivuilta. Minuun voi myös ottaa suoraan yhteyttä ja kysyä lisää!

Neulomisterveisin,

Laura Kivistö
laura.kivisto@helsinki.fi
040-5928450

Soile kirjoitti...

Jaa-a, mille puolelle kallistuisi. Tunnustan että niitäkin töitä riittää jotka on aloitettu innosta puhkuen, veivattu ja väännetty jotain tavattoman vaikeaa ja sitten kun työ on kasassa niin evvk ja uutta kehiin. Välillä tuntuu, että prosessi on tärkeämpää kuin valmis työ, mutta myönnän että "huvikseen" tekeminen noin niinkuin suuremmassa mittakaavassa on aika typerää. (lue: ylitäydet komerot). Tämän voisi kait jollain tavoin rinnastaa shoppailuholistisuuteen: uutta on saatava ja kun se on saatu niin jo katse alkaa harhailla, hankkiminen on mukavampaa kuin omistaminen. Olipa sekavaa tajunnanvirtaa, mutta 80 % prosessineuloja taidan olla mä.

AnneM kirjoitti...

taidan olla sekä että, sen enempää analysoimatta ;) On taas toinen käsi varattu eikä viitsi kirjoitella, yllätys yllätys..

Terhi kirjoitti...

Täältä taas vilkuttaa täysiverinen projektineuloja - tunnistan itseni tuosta "sileää neuletta mustalla langalla ja 2-millisillä puikoilla" -kohdasta. Onneksi mua ei ollenkaan haittaa neuloa ainaoikeaa tai sileää. Oikeastaan, mitä tylsempi neule, sen mukavampaan neulontanirvanaan pääsee. :-D

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Tunnustaudun sekä prosessi- että projektineulojaksi. Prosessista tulee mieleen tehdasautomatiikan kaaviot, joissa putkistossa on se ja se prosessi menossa.
Mutta projekti on käytännön-läheisempi ja kuulostaa urakalta. Neule rakentuu pala palalta määrätyssä ajassa.
T: KirsiJ
PS: Kiva taas lukea juttujasi tauon jälkeen.

Hallatar kirjoitti...

Ihana tuo harmaa neule... =)

MysteryKnitter kirjoitti...

You can knit.