Haipakkaa

Elämänlangalla marraskuu on ollut jokseenkin kiireinen kuukausi. On ollut erilaisia bileitä ja rientoja, musiikillisia elämyksiä ja syntymäpäiväjuhlia. Viimeisimmät juhlat olivat lauantaina, kun nuori äitini julisti 60-vuotissyntymäpäiväänsä pitämällä Taivaanrannan maalarin taidenäyttelyn. Tarjolla oli soppaa, kakkukahvit ja kuohuviiniä, ja esillä äidin posliini-, akvarelli- ja öljyväritöitä vuosien varrella. Harmillisesti minulla ei ole valokuvia, sillä vaikka kuvausväline oli mukana, se oli laukussa koko ajan sillävälin kun itse kaadoin kahvia ja keräilin likaisia astioita keittiöön, sekä tietysti seurustelin sukulaisten ja perhetuttujen kanssa.

Jo muutaman päivän ajan on ollut epämääräisesti sellainen olo, että flunssa kolkuttelee ovelle. Ei sentään varmaan possunuha, vaan joku pienempi pöpö, sillä oireina on lähinnä jumalatonta väsymystä ja vähän käheä kurkku. Kuumetta ei ole eikä nenäkään ole tukossa, mutta selvästi on nyt myönnettävä että on tauon paikka. Onneksi tälle viikolle ei ole mitään muuta ennalta sovittua kuin lauantaina Ullan vuosikokous ja pikkujoulut. Voin siis ottaa rauhallisesti ja lepäillä viikon mittaan, niin jaksan sitten kokoustella ja pikkujouluilla.

Neulottavaakin olisi, mutta perussukkia lukuunottamatta kaikki on nyt jollakin tavalla hys hys -tavaraa. Hiljaiseloa siis, mutta vähän kiireistä sellaista. Näillä mennään Elämänlangalla tällä viikolla, nyt vaaka-asentoon toivomaan että flunssanpoikanen menee vähällä vaivalla ohi. Ensi viikolla ehkä sitten Ulla-raporttia.

Sukkapulma

Elämänlangalla kehkeytyi kesän mittaan sukkapulma. Olen tyypillisesti käyttänyt enimmäkseen satunnaisia Lindexin tai vastaavan nilkkasukkia, mutta muutaman viime kuukauden aikana moiset ovat alkaneet mennä rikki isonvarpaan kohdalta ihan vähäisen käytön jälkeen. Olen yrittänyt pitää varpaankynnet siisteinä, mutta silti sukat kuluvat.

Lopulta päädyin siihen, että käytän nykyään kenkäsukkinakin lähes yksinomaan käsinneulottuja villasukkia. Jumppasukkina kaupan sukat toimivat edelleen, mutta muuten jalkaan menevät itse neulotut lämmittimet. Monta kertaa olen ihmetellyt ihmisiä jotka vannovat kotitekoisten sukkien nimiin ihan kengissäkin liikkeellä ollessa, mutta nyt olen käännynnäinen. Villasukat ovat mukavat ja lämpimät, eivätkä ainakaan tähän mennessä ole osoittaneet oireita hajota välittömästi kun otan ne käytön.



Tästä on seurannut toinen pulma. Olen aina kuvitellut, että minulla on paljon villasukkia. Nyt huomaan kuitenkin olleeni väärässä. Päivittäisessä käytössä sukat likaantuvat nopeammin, ja koko ajan saa olla pesemässä. Taloudessamme ollaankin päästy testaamaan darwinistista vain vahvat elävät -ideologiaa käsinneulotuilla villasukilla ja pyykkikoneen käsinpesuohjelmalla. Tähän mennessä tulokset ovat olleet rohkaisevia, sillä vain pari paria on päätynyt roskiin. Joka tapauksessa on kuitenkin selvä, että tarvitsen paljon uusia villasukkia.



Kätevästi yhtäaikaa tämän havainnon kanssa olen kehittänyt uuden paheen ja koukuttunu Wollmeiseen. Onneksi verkkokauppaa päivitetään harvoin ja langat menevät tyypillisesti heti päivityksen jälkeen, joten en ole vielä joutunut velkavankeuteen addiktioineni. Wollmeisen Twin -sukkalankasekoite on uusi suosikkini, mutta eiköhän jostain ilmesty vähitellen uusi lankaihastus pelastamaan tilanteen.

Vähän asian vierestä voisin muuten valittaa sukkahousuista. Minähän en tunnetusti niitä käytä, koska sukkahousut ovat epämukava ja hankala asuste. Lisäksi niitä ei tunnu minun hyvinmuodostuneelle takapuolelleni sopivia normaaleista kaupoista löytyvän. Muutama viikko sitten ostin kokeeksi verkkokaupasta parit sopivan kokoiset, mutta molemmat hajosivat ensimmäisellä käyttökerralla. Eikä kyse siis ollut mistään 15 denierin huituloista vaan paksuista housuista. Kukahan neuloisi minulle sukkahousujen asemesta villasukkahousut? Hameita kuitenkin olisi talvisaikaankin mukava joskus käyttää, enkä ole ihan niin trendikäs että kehtaisin käyttää leggingsejä lyhyen hameen kanssa.

Nyt palaan takaisin ihan housuttoman sukankutimeni kimppuun, en tosin tällä kertaa neulomaan itselleni vaan joululahjaksi. Ensi viikolla taas sitten taas uutta Elämänlankaa.

Julkkistelua

En näemmä kirjoittanut tälläkään viikolla värttinästä. Ei se mitään, tekeillä on edelleen ylikierteistä efektilankaa, joten kamalasti ei ole näytettävää. Sen sijaan voin mainostaa, vaikka muut ehtivätkin edelle, että pääsin lauantaina julkkistelemaan. Me ajelimme muutaman kymmenen neulojan porukalla kaksi tuntia pitkin Helsinkiä vuokratulla raitiovaunulla, liikkuva neuletapaaminen siis. Tämäntyyppisillä tempauksilla saattaa päästä kympin uutisten loppukevennysmateriaaliksi, ja jokunen viikko ennen tapahtumaa Katju laittoikin sähköpostia ja kyseli vapaaehtoista opettamaan loppukevennystoimittajaa neulomaan. Yllytyshulluna ilmoittauduin, ja kuulin vasta jälkikäteen että muutama kaveri oli tästä tietämättöminä keskenään äänestänyt että minut pitäisi vapaaehtoistaa.



Ajelupäivä valkeni melkoisen harmaana, mutta se ei haitannut menoa. Pasilassa raitiovaunua odotellessa tosin ylläolevassa kuvassa toimittaja Mika Tommolan vieressä näkyvä kuvaaja Roman joutui hetkeksi maastoutumaan räntäkuuroa pakoon pysäkkikatoksen alle. Nuo televisiokamerat ovat kuulemma kalliita, eivätkä juuri kestä vettä. Toimittaja sai lahjaksi 5-milliset pyöröpuikot, kerän Dropsin Bomull-Lin -lankaa sekä KristiinaS:n ompeleman maastokuvioidun neulepussin. Näillä välineillä oli tarkoitus saada matkan aikana aikaiseksi tiskirätti.



Jouduimme odottamaan vaunua hieman oletettua kauemmin, mutta hyvässä seurassa se ei haitannut. Ajoneuvona meillä oli hauska vanha nivelraitiovaunu, jonka saapumisen kaikkien uusien matalalattiavaunujen keskellä kyllä huomasi. Alunperin meille piti olla tarjolla vielä vanhempi menopeli, mutta kyseinen museovaunu oli ajelun aikaan käsittääkseni huollossa. Tälläkin vaunulla oli kuitenkin oikein mukava kolkutella pitkin Helsinkiä, vaikka maisemien katselu jäikin kaiken juttelun ja neulomisen keskellä melko vähäiseksi. Kuski oli erinomainen, sillä pysähtelyä tuli oikeastaan vain keskikaupungin vilkkaimmilla raiteilla Stockmannin ja Lasipalatsin kulmilla.

Jouduimme toimittajan kanssa istumaan selkä menosuuntaan, sillä kuvaajan tarvitseman tilan kannalta fiksuimmaksi istumapaikaksi osoittautui takanivelen edessä ollut yksinäinen penkki. Äiti sanoi, että näytin filmillä oikein luontevalta, mikä olikin tavoitteena. Alusta alkaen otin strategiaksi sen että jätän kuvaajan ihan rauhassa tekemään työtään, unohdan koko kameran ja keskityn vain neulomiseen.



Vaikka oma naama näyttääkin aina kuvassa oudolta voin siitä huolimatta vihjata, että kymppiuutisten loppukevennyksen voi kai vielä nähdä MTV3:n Katsomosta, kyseessä siis Kymmenen Uutisten 7.11. loppukevennys. En itse ole juurikaan tutustunut näihin netissä näkyviin pätkiin, joten en mene vannomaan kuinka pitkään filmit pysyvät nähtävillä. Nauraa räkätin taas kauheasti, mutta enimmäkseen olin tyytyväinen kevennyspätkään. En mielestäni näyttänyt mitenkään normaalia typerämmältä, ja koosteesta tunnistin kyllä hyvin sen parin tunnin mittaisen keskustelun jota oikeastaan toimittajan kanssa kävin.

Erinomaisen hauskaa oli, ja vastaava reissu järjestetään toivottavasti joskus uudemmankin kerran. Näissä hilpeissä tunnelmissa siis tämän viikon Elämänlanka, ensi viikolla jotain uutta.

EDIT: Vaunu ei kuulemma ollut nivelratikka, vaan joku ihan muu. Älkää siis luottako minun tekniseen osaamiseeni. :)

Aika kuluu

Minun oli tarkoitus tällä viikolla kirjoittaa pienen porukan neuleaiheisesta vaihdosta, jossa minua on syksyn mittaan hemmotellut Pepsun. Saatte kuitenkin odottaa kuvia siitä kuinka koordinaatiokyvytön apina kehrää värttinällä (yllättävän hauskaa puuhaa!) ensi viikkoon, sillä tällä viikolla Elämänlangalla ihmetellään taas vaihteeksi ajan kulua. Täysin yllättäen ja huomaamatta minun pikkuinen vauvani on kasvanut taaperosta leikki-ikäiseksi ja täyttää tänään kolme.

Joel syntyi marraskuussa 2006 keskelle ihkaensimmäistä suomalaista SNY-vaihtoa jota pyöritin. Jo silloin Elämänlankaa ilmestyi uskollisesti joka maanantai, ja lisäksi päivitin SNY-kuulumisia torstaisin. Kunnon bloggaajan lapsena Joel ilmoitteli maailmaantulostaan varhain torstaiaamuna jolloin sain kirjoiteltua SNY-merkinnän ajallaan, pullahti ulos samaisena torstaiaamuna pari tuntia synnytyssairaalaan kirjautumisen jälkeen ja kotiin pääsimme sitten sopivasti hyvissä ajoin ennen kuin seuraavan maanantain Elämänlanka piti saada aikaiseksi. Suorastaan kiitettävä täsmällisyyttä.



Ihan pikkuruinen Joel ei ole koskaan ollut, kun syntymäpainokin oli 4300 grammaa, mutta nykyään hämmästyn päivittäin sitä kuinka vauvani on kasvanut. Kuvassa (jossa muuten myös näkyvät neulomani lapaset sekä se pipo joka ei tahtonut kuvautua männäviikolla) Joel on lempiharrastuksensa parissa, tutkimassa autoja. Joel on aina ollut hulluna kaikenlaisiin liikennevälineisiin, ja tänä syksynä on selkeäksi lempiväriksi noussut sininen. Muita suosikkeja ovat tällä hetkellä legot ja brio-puurautatie.

Erityisen hauskaa on kommunikaatiossa tapahtunut hyppäys. Joelin puhe on vielä hivenen epäselvää, mutta juttua riittää ihan hirveästi ja meillä leikitään nykyään kovasti mielikuvitusleikkejä. Uhmaa on vielä hieman ilmassa, mutta se tuntuu jonkin verran hellittäneet sen myötä että poika saa sanottua paremmin mitä on mielessä.

Haikeaahan tämä on! Olen vielä toistaiseksi kotona lasten kanssa, mutta vähitellen pitäisi varmaan ruveta taas jotain ihan töitäkin tekemään. Muutakin siis kuin harrastelijaneulesuunnittelua. No, vähitellen, ja juuri nythän on kirjaprojekti päällimmäisenä mielessä vaikkei kirjoittaminen millää muotoa rahakasta hommaa olekaan.

Nyt kuitenkin ei puikkojen pariin, vaan aamutoimiin jälkikasvun kera ja sitten puistoon aiheuttamaan vilunväristyksiä herkemmin palelevissa äideissä villapaidalla ja paljailla käsillä. Ensi viikolla ehkä sitten vähemmän lapsellista Elämänlankaa.

Hatuttaa

Näin syksyn saapuessa tuntuu hatuttavan sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti. Neulaisin tuossa Joelille myssyn, mutta voitte nyt vain kuvitella tähän alle kuvan Novita Cloudin farkunsinisestä piposta jossa on iso pyöreä tupsu pään päällä. Otin ison satsin kuvia, mutta kamera ja tietokone kieltäytyivät yhteistyöstä: kone kyllä poisti kuvat kamerasta, muttei sitten tuonutkaan niitä kuvankäsittelyohjelmaan. Voitte samalla muuten kuvitella Nean päähän samanlaisen hatun punaisena, se on vanha mutta edelleen mieluisassa käytössä. Ei se mitään, lapset liikkuvat niin vilkkaasti ja tyypillisesti eri suuntiin, että kuva olisi kuitenkin epätarkka. Eiköhän tässä hatutuksessa pääasia ole, että pipo kelpaa päähän, valokuvatodisteet ehtii sitten myöhemminkin.

Lisäksi hatuttaa perinneohje. Lupasin jo aikaa sitten tehdä Ullan tulossa olevaan perinne-ekstraan siksakmyssyn ja avaimenreikäkaulaliinan ohjeen. Ohje on valmis, mutta ensimmäisestä mallikappaleestani tuli pieni, toista neuloin ja purin useampaan otteeseen kun tein virheitä, ja kolmas meni kokonaan purkuun kun ihmettelin suurta kokoa ja huomasin sitten että olin koko ajan neulonut noin 44 silmukalla enkä suinkaan neljälläkymmenellä. Noin pienessä työssä niinkin vähällä valitettavasti on väliä. Voisi kuvitella, että tällä neulekokemuksella osaisi neuloa vauvanmyssyn jossa pääasiassa neulotaan aina oikein, mutta yllättävän vaikeaa tuo näyttää olevan.



Viimeinen hatutuksen aihe on harmitus viikonloppuna tulleista uutisista: nettineulelehti Knotions lopettaa, eli numero jonka piti ilmestyä ensi viikolla jääkin tulematta. Laitoin oman ohjeeni, Bouquet mittens -lapaset, Ravelryyn sen sijaan, mutta vähän silti harmittaa. Päätoimittaja Jody teki hirveästi työtä lehden eteen, mutta resurssit loppuivat sitten kesken. Toki ymmärrän taloudelliset ja ajankäytölliset realiteetit, mutta surullista silti.

Nyt taidan poistua hattuilemaan niitä vauvanmyssyjä, että saan edes yhden valmiiksi perinne-Ullan deadlineen mennessä. Lupasin esimerkiksi ottaa työvaihekuvat siksakmyssyn ompelusta, mikäli päivänvalo tässä lähiaikoina sallisi. Ensi viikolla sitten kenties kuvallisempaa Elämänlankaa, jahka keskustelen aiheesta vakavasti kamerani ja tietokoneeni kanssa.