Kuten pari viikkoa sitten uhkailin, Elämänlankaa oli viime viikolla lomalla. Pakenimme Suomen helteitä Kroatiaan, jossa lämpötilat olivat samaa luokkaa kuin meillä, mutta jossa hotellihuoneen ilmastoinnin saattoi säätää esimerkiksi 22 asteeseen, eli öisin sai nukuttua!
Vietimme viikon Bračin saarella täyshoitoresortissa, ja koska lämpötila oli tiedossa ennakkoon, minun agendallani oli enimmäkseen istua varjossa. Vähän teimme kyllä muutakin: minä ja Minttu kävimme saarikierroksella ja vierailimme oliiviöljymuseossa, ja koko sirkuksen voimin käytiin mantereella Splitin kaupungissa.
Splitissä parasta oli (hyvin ilmastoitu) etnografinen museo, jossa käsityöihminen viihtyi pitkään. Opastusta ei ollut, mutta valtaosassa näyttelykappaleita oli myös englanninkieliset tekstit. Erityisesti juuri tällä hetkellä oli esillä perinteistä valkokirjontaa.
Museon perusnäyttelyssä oli esillä paljon kansanpukuja eri puolilta Kroatiaa ja vähän eri ajoilta, ja siellä selvästi kirjonta, valkokirjonta ja erilaiset pitsit olivat tärkeässä asemassa. Monissa vaatteissa oli sekoitettu valkokirjontaa väreillä kirjontaan, kultalangalla kirjontaan jne, ja lisäksi tosiaan sitten oli pitsejä. Pitsit olivat sekä valkokirjonta- tai revinnäistekniikoilla tehtyjä että nyplättyjä, eli niitä oli monenlaisia. Paljon oli esillä paikallisessa nunnaluostarissa tehtyjä pitsejä.
Kuvatussa vitriinissä oli selvästi mallitilkkuja, mutta näitä todella taidokkaita pitsitöitä oli paljon myös osana erilaisia asuja.
Neuleita ei ollut paljonkaan, mutta yhdestä vitriinistä löytyi selvästi neuletarvikkeeksi naamioitu Harry Potter -maailman taikasauva:
Tätä esinettä väitettiin neulepuikkokoteloksi tai -pidikkeeksi, mutta se oli sekä kooltaan että muotoilultaan ilmiselväisti taikasauva. Splitissä oli muutenkin selvästi taikaministeriöllä vähän vaikeuksia taikuuden kätkemisessä, sillä bongasin matkatoimiston, jonka ikkunassa luki "Time Travel Agency".
Aikamatkailun aasinsiltaa päästäänkin vielä viimeiseen aiheeseen! Tänäkin vuonna vietettiin roolipelinörttivuoden kohokohtaa eli Ropeconia!
Olen urheasti vähän taas neulonut, ja Ropeconissa minulla oli seuralaisenani punainen polvisukka. Sen pari on jo valmis, ja sukka eteni viikonlopun aikana kivasti joustinreunasta aina pohjekavennusten puoleenväliin saakka. Sukka kävi mm. kuuntelemassa katsausta kansanparannuksen perinteisiin, oppi merirosvojen todellisesta elämästä Bahamalla 1700-luvun alussa ja tutustui emootiotutkijan näkemyksiin emootioiden käsittelemisestä larpissa. Ilman sukkaa kävin puhumassa Svenska YLElle keppihevosturnajaisista sekä shoppailemassa rooli- ja muita pelejä myyntialueelta. Tapahtuma teki uuden kävijäennätyksen 4500 kävijällä, mikä on aivan mahtavaa!
Tänään olen puolestani koittanut asennoitua jälleen töihin, sillä kesäloma on loppu. Teen alkuun mahdollisimman lyhyttä päivää, sillä Parkvillassa ei ole viilentävää ilmastointia, ja toimistoni on yläkerrassa eli selvästi alakertaa lämpimämpi. Ensi viikolla matkaankin sitten Lappeenrantaan valtakunnallisille Kotiseutupäiville, mutta siellä odotan pääseväni ilmastoituun hotellihuoneeseen!
Lopuksi vielä neuleyhteisöllinen muistutus! Ullapiknik tulee taas viikonloppuna. Kuka tahansa voi pistää pystyyn Ullapiknikin missä tahansa päin maata, ilmoittakaa vain osoitteeseen ulla@ullaneule.net missä tapaatte kutimien kera lauantaina kello 14, niin päivitän tilanteen tuonne Facebook-tapahtumaan! Itse olen tavattavissa Helsingin piknikillä. :)
Näissä tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla! Katsotaan, saisinko ensi viikkoon mennessä aikaiseksi pingottaa jo jokin aika sitten valmistuneen True Blue Shawletten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti