maanantai 30. marraskuuta 2015

Sukka seikkailee

Elämänlangalla on reissuneuleena aina keskeneräinen sukka.

Viikonloppuna sukka kävi edistämässä kansanterveyttä ja jonottamassa kanssani influenssarokotetta Sellon kirjaston avoimessa rokotuspisteessä. Espoon kaupunki päätti tänä vuonna jakaa kaikille halukkaille kaupunkilaisille rokotteen, mikä on mainiota. Itse olisin saanut rokotteen ilmankin tätä päätöstä, kun lähipiirissä on riskiryhmää, mutta oli kätevää kun saattoi vaan mennä neuleen kanssa kirjastoon odottamaan vuoroa terveydenhoitajalle.

Sunnuntain sukka vietti hiljaiseloa, sillä olin päivän kotosalla. Tänään mentiinkin sitten reippaasti moneen suuntaan. Aamupäivästä sukka oli töissä Parkvillassa, mutta sillä oli niin kiire kotisivuja päivittäessä, ettei se ehtinyt poseerata. Vähän myöhemmin ajeltiin sitten Kutsuplussalla Tapiolaan, ja siinä sukka suostui hetkeksi aikaa jälleen malliksi.

Kävimme syömässä lounasta kauppakeskus Ainoan japanilaisessa Sumo-ravintolassa. Mainio bentoboksi, ja päivän tuuliseen ja kylmään säähän erittäin hyvin sopivaa misokeittoa ja vihreää teetä. Lounaan jälkeen kyllä vähän teki mieli jäädä sisätiloihin, mutta taivalsimme kuitenkin reippaasti läpi tuulen ja tuiskun WeeGee-talolle.

Työpäivä jatkui WeeGeellä, jossa sukka kuunteli mielenkiinnolla Espoon Suomi 100 -infotilaisuutta. Vuodelle 2017 on tiedossa kaikenlaista mielenkiintoista. Sukka ehdotti neuletapaamisia.

Infotilaisuuden jälkeen oli kantalappu jo yli puolessa. Reipasta työtä sukalta! Mikäli tämä aktiivisuus jatkuu, on ensi viikolla jo näyttää valmis sukkapari. Tai sitten Elämänlangalla puuhataan jo jotain aivan muuta, mistä sen tietää.

1 kommentti:

MysteryKnitter kirjoitti...

What a lovely adventure!