maanantai 1. kesäkuuta 2015

Kesä kaikilla

Elämänlangalla ollaan jo kesätunnelmissa. Kesäkuu on alkanut, ja lapset ovat kesäleirillä. Omat kesälomani ovat tänä kesänä Valtakunnallisten kotiseutupäivien järjestelyjen vuoksi parina lyhyenä pätkänä, joista osa vasta elokuun lopussa, mutta loppukevään ja alkukesän valo ja vihreys piristävät silti. Koska neulepuolella mennään edelleen hyvää päivää, sukanvartta -vaiheessa, esitellään Elämänlangalla tällä viikolla muiden kädentaitoja.

Kun olin lapsi, kesät kuluivat asuntovaunumatkaillessa. Nyt perheeseen ei ole tullut vaunua, vaan huvipursi.


Kauniin valkoisen Birgitan on nikkaroinut ja maalannut Nea. Purjeen ompeli äitini, kun lapset viikonloppuna olivat Tuusulassa kyläilemässä. Birgitta oli muuten isäni äidin eli famon nimi, joten Nea on nimennyt veneen hyvin osumasti varmaankaan erityisesti ajattelematta, että nimellä on vahva sukuhistoria.


Kuten Muumimamma Vaarallisessa juhannuksessa opetti, kaarnalaivassa on oltava kansiluukku, joka sopii paikoilleen kuin valettu. Nea on onnistunut luukun kanssa hienosti ja äiti on ylpeä. Itsehän olin alakouluikäisenä puukäsitöissä, koska olin täysin auttamattoman huono rättikässässä, joten tytär seuraa tässä nyt äitinsä jalanjälkiä. Nea tosin on myös hyvin näppärä muissa kädentaidoissa, toisin kuin minä vastaavan ikäisenä.


Kesään kuuluvat tietysti myös uudet vaatteet. Kuvan pitsitoppi on halpaostos Lindexiltä, mutta upouusi hame on varmasti tiedä mistä vaatteesi tulevat -kamaa. Viskoosihameen ja sen alla olevan muhkean tyllialushameen on ommellut luotto-ompelijani Mari. Hameen yläosa on kuudesta kaitaleesta, ja vinoon koristenauhalla korostetun leikkauksen alla helma kellottuu. Tuohon on itse asiassa kuulemma rypytetty kahden täysympyrän verran kangasta, koska viskoosi laskeutui niin hyvin. Värjäsin hamekankaan itse, koska materiaali oli todella loistava, mutta väri ei niinkään. Marin filosofiaan kuuluu vaatteiden muunneltavuus ja monikäyttöisyys, joten tyllialushame sopii eräänkin vanha juhlahameeni alle, kun taas päällyshame muuttuu ilman alushametta mukavan kesäiseksi tavalliseksi hameeksi. Nyt odotan kutsujen virtaa erilaisiin kesäisiin juhliin!

Näissä tunnelmissa Elämänlangalla. Ensi viikolla ehkä taas neuleita.

Ei kommentteja: