maanantai 23. maaliskuuta 2009

Mielikuvituksellista

Lapsille neulominen on palkitsevaa, kun työt ovat pieniä, mutta toisaalta aina yhtä jännittävää. Koskaan ei tiedä, hyväksytäänkö työ käyttöön, vai haudataanko se kaapin pohjalle.

Viimeisin Nealle tekemäni työ on pieni tyynyliina, "masutyyny". Nea nimittäin tilasi jotain lämmintä vatsan päälle laitettavaksi jos sattuu olemaan syystä tai toisesta huono olo, ja hyväksyi varastosta kaivamani yksinäisen kerän Silk Gardenia projektiin. Hän kertoi tarkasti minkä kokoinen tyynystä pitäisi tulla, ja valitsi vielä varastosta napitkin joilla tyynyliinan läpän saa napitettua kiinni. Viikonloppuna ompelin tyynyliinan sivusaumat ja kiinnitimme yhdessä napit, ja tyyny pääsi heti... no... katsokaa itse:



Kyllä. Siitä tulikin välittömästi kissankorvapipo. Itse en olisi keksinyt kokeilla, mutta Nea vetäisi tekeleen heti päähänsä ja oli erinomaisen tyytyväinen, vaikkei ilme kuvassa niin säteilevä olekaan. (Tuo vaan sattui olemaan ainoa otos joka ei tärähtänyt.)

Omissa neuletulkinnoissani en ole aivan yhtä mielikuvituksellinen kuin jälkikasvu. Germaanipusero on kuitenkin työn pesua ja kuivatusta vaille valmis, mutta kuva oli tietysti napattava heti kun sain langanpäät pääteltyä. Pusero olisi varmaan ehtinyt jo pesunkin kautta kuviin, ellen olisi joutunut neulomaan ensimmäistä hihaa kolmeen otteeseen ennen kuin olin tyytyväinen.



Tässäkin ilme on vähän aneeminen eikä sisätilavalaistus mairittele. Syytän flunssaa, joka onnistui iskemään sopivasti viikonlopuksi. Viikonlopun aurinkoisilla keleillähän olisi saanut oikein säkenöiviäkin kuvia, mikäli olisi ollut ulkoilukunnossa.

Nyt vetäydyn takaisin potemaan, josko vaikka tauti pysyisi lievänä ja hellittäisi nopeasti. Menkää te sillävälin esimerkiksi ihastelemaan uutta Ullaa, joka ilmestyi myöhään eilen illalla. Ensi viikolla Elämänlankaa toivottavasti entistä keväisemmissä tunnelmissa.

6 kommenttia:

Lankastia kirjoitti...

Pikaista paranemista!
Tosi hieno pipo, vaikutelma on jotenkin kuninkaallinen. Ja paita, se on upea!

Villa Lankala kirjoitti...

Kivat neuleet:-)
Paranemisia! Joo, kävinkin jo Ullan lukemassa ja kivalta sekin vaikutti.

Anonyymi kirjoitti...

Kivan näköinen pipo! :) Lapsilla on luovaa mielikuvitusta monesti enemmän kuin meillä aikuisilla! :) Ja aivan upea tuo pusero!!! :) Pitääpä käydä kurkkaamassa uutta Ullaa!

Riksu kirjoitti...

Missä ohje tuohon paitaan? Onko mahdollista saada?

Kristel kirjoitti...

Riikka, paidan kuvio on peräisin Cookie A:n maksullisesta sukkaohjeesta, joten valitettavasti tämä pusero on vain omaan käyttööni eikä ohjetta ole tulossa jakoon.

MysteryKnitter kirjoitti...

Tyrmäävän upeaa työtä!