Mallikelpoista

Kun suunnittelen neuleita, minulla on yleensä myös malli valmiiksi mielessä. Näin olen puolivahingossa löytänyt jokusen luottomallin (tai vakiouhrin). Tässä on hyvät puolensa mutta tietenkin myös riskinsä.

Muistatteko tämän?



Se on Kesäheinä, vuoden takaisesta Ullasta. Viehättävä ystäväni Verano teki tässä ensiesiintymisensä neulemallinani. Tämän jälkeen hän on esitellyt myös Ansa-viittaa Punokset puikoille -kirjan kuvissa sekä White Nights Camisolea.

Jos minulta on pyydetty, olen laittanut Ullassa ilmestyneistä ohjeista käännöksiä Ravelryyn. Lauantaiaamu alkoikin sitten hilpeissä merkeissä, kun ohjeeseen oli tullut kommentti, että tyttäreni on oikein kaunis ja muistuttaa minua kovasti. Vaikka tämä nimenomainen luottomallini onkin minua melkoisesti nuorempi, ei ikäeroa kuitenkaan ole ihan tarpeeksi, että hän olisi tyttäreni. Tosin pohdimme vaihtoehtona, että minä näytän kymmenen vuotta todellista ikääni vanhemmalta, sillä tätäkin on toki sattunut.



Muitakin mallikelpoisia ystäväpiiristä toki löytyy, poimitaan nyt esimerkiksi vaikkapa Hanna, joka on osoittautunut erityisen helpoksi houkutella pitsihuivi- tai huiviohjepalkalla. Ja ennen kuin kukaan huomauttaa, että näyn valitsevan pieniä ja laihoja malleja: jos haluan neuloa isokokoiselle sopivan työn, teen sen itselleni. Suuri osa hauskuudesta onkin päästä miettimään hyvinkin eri kokoisille ihmisille sopivia vaatteita ja asusteita.

Muista mallikelpoisista yksilöistä voisi toki vielä mainita perheen, erityisesti sen ihan oikean jälkikasvun, mutta en tiedä ovatko he varsinaisesti vapaaehtoisia. En nimittäin yleensä erityisemmin kysele lasten suostumusta neulekuviin, joskin Nea on viime aikoina halunnut itse valita uusien neulevaatteidensa värit.



Tälle työn alle olevalle sukalle on tulossa paitsi pari, myös rinnakkaiskoko niille, jotka eivät tee kuten minä ja väännä sukkapuikkoja suunnilleen rusetille. Siihen värväsin mallikelpoista apua, joka neuloo vastaavasta langasta puolta milliä pienemmillä puikoilla noin neljä silmukkaa vähemmän kymmenelle sentille kuin minä. Yksivärisestä langasta, sillä tavoitteena oli sukka, jota neuloessa ei ole tylsää, ja omissani monivärisyys taisi olla hippasen liikaa pitsin ja palmikoiden lisäksi. Vaikka itse pidän tuloksesta kovasti ei kuvioita nimittäin saa kuvattua millään ilveellä. (Näissä omissani lankana Shibuiknitsin Sock, jonka tuntumasta pidän kovasti.)

Nyt voisin siirtyä pois blogin äärestä, ja mallikelpoisesti mennä katsomaan, mitä jälkikasvun kanssa tänään puuhaisi. Hyvää neuleviikkoa itse kullekin. Ensi viikolla taas lisää Elämänlankaa.