maanantai 5. kesäkuuta 2006

Mustan aukon arvoitus

Kesäkuu alkoi, vaikkei sää siltä vaikutakaan, ja Project Spectrumissa on uuden värin aika. Täytyy tosin myöntää, että otin siniseen projektiin varaslähdön, sillä tekeillä on ohje tarjolle Ullaan ja halusin olla valmis hyvissä ajoin ennen deadlinea.

Turha toivo. Vaikka puikoilla on pieni S-kokoinen vaate, sen valmistuminen kestää ja kestää, ja kestää vielä vähän. Olen mitä ilmeisimmin törmännyt pahamaineiseen neulonnan mustaan aukkoon, joka on sinänsä kiinnostava mutta ilmaantuessaan kovin harmillinen luonnonilmiö. Erityisen usein ilmiötä tavataan pitkissä suorakaiteenmuotoisissa huiveissa, puseroiden hihoissa ja pitkävartisissa sukissa.

Mustaan aukkoon joutumista ei välttämättä ensin edes huomaa. Epäilykseni alkoivat herätä vasta eilen, kun totesin että olen neulonut yhtä ja samaa neuletakin etukappaletta torstaisesta neuletapaamisesta lähtien. Mittasin kappaleen: kädentiekavennukseen oli enää pari senttiä. Neuloin kymmenisen kerrosta, jonka pitäisi olla vähintäänkin riittävästi, että kappale pitenisi tarvittavat sentit. Mittasin kappaleen uudelleen, ja samat pari senttiä puuttuivat edelleen. Jatkoin kuumeista neulomista, kunnes oli aika lähteä viettämään serkkutytön lakkiaisia. (Hyvänen aika, missä vaiheessa toiseksi nuorinkin serkku on ehtinyt kasvaa jo ihan aikuiseksi ihmiseksi?) Etukappaleesta puuttui edelleen tarvittavat pari senttiä. Laskujeni mukaan neuloin eilisen aikana kerroksia niin paljon, että kappaleen olisi pitänyt pidentyä vähintään 6-7 senttiä. Nyt neulomani kerrokset ovat kuitenkin salaperäisesti kadonneet.


Kuva: Nasa

Yksi teoria on, että musta aukko imee neulematerian itseensä, eikä tuhansista turhaan neulotuista silmukoista koskaan enää nähdä jälkeäkään. Itse kuitenkin olen alkanut epäillä, että kyseessä on itseasiassa madonreikä. Kuumeisessa kiireessä neulotut ylimääräiset kerrokset matkustavat aika-avaruudessa jonnekin aivan muualle, ja aineellistuvat pahaa-aavistamattoman neulojan muihin töihin, tai kenties aivan toiselle neulojalle. Näin syntyvät mm. aivan liian pitkät kaulaliinat. Joskus kerrokset myös ilmaantuvat vasta työn viimeistelyn jälkeen, esimerkiksi niissä tapauksissa kun huolellisesti mitatut hihat lopulta ovatkin neljä senttiä liian pitkät.

Valitettavasti näitä neulonnan mustan aukon aikaansaamia madonreikiä ei pysty ohjailemaan. Muuten vetoaisin lukijakuntaan, että lähettäisitte muutamia lisäkerroksia tänne minun suuntaani, niin että neule valmistuisi kesäUllaan. Koska tämä luultavasti ei onnistu, poistun nyt takavasemmalle jatkamaan taistelua aikaa ja luonnonvoimia vastaan.

Katsotaan, onko ensi viikolla luvassa kramppeja ja rasitusvammoja.

3 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Ihmettelinkin jo, miksei Kevätkukka-neuleeni ota valmistuakseen, mutta ilmeisesti kyse on siis tuosta mustasta aukosta, joka on aktivoitunut Espoon suunnalla laajemminkin... ;-)

Arteeni kirjoitti...

Mailläkin on madonreiän yksi pää... ei kannata ihmetellä jos jostain projektista loppuu lanka kesken kaiken, sillä minä olen todennäköisesti neulonut huiviani jonkun muun kerältä ;-) Huivini nimittäin kyllä kasvaa mutta kerä ei pienene juuri lainkaan! Laitoin tuostaa juuri ihmettelyä blogiinikin...

Anonyymi kirjoitti...

Varmuuden vuoksi voin silti lähettää pari tuhatta joutilasta silmukkaa sinnepäin. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin niitä tarvitaan :).

Testiryhmämme mukaan esimerkiksi ylösalasraglaneiden vartalo-osaa pitää neuloa suunnilleen 73,5 cm, jotta saavutetaan malliin oikeasti tarvittavat kolmisenkymmentä senttiä. Tästä siis on kyse :D.