maanantai 19. kesäkuuta 2006

Kesäneulontaa

Kesä saapui viimein, ja sitkeä päänsärkykin hellitti viimein siitä huolimatta, että Elämänlangalla raadetaan edelleen loppumattoman neuletakin parissa. Kiireestä huolimatta elo on kuitenkin suhteellisen leppoisaa, ja ensi viikolla mieskin on lomalla niin että toiveita takin valmistumisesta on kuin onkin.

Tämänvuotinen KIP-päiväkin oli ja meni jo viikko takaperin, tosin tänä vuonna täällä Espoon suunnalla mitenkään erityisemmin juhlistamatta. Itse julkineuloin lähinnä patiolla, joka on muutenkin ollut lämpiminä päivinä mieluisa neulepaikka. Erityisen mieluisaksi patio muodostui viikonlopun aikana kun todettiin, että talon seinusta on miellyttävän varjoisa jo melko varhain iltapäivällä kun on vielä oikein lämmin. Lisäksi keksittiin, että taaperokin viihtyy paikoillaan eikä karkaa pihateille juoksemaan, kun otetaan pesuvati tai amme, muutama leikkiastia tai muu muovilelu, pistetään hellehattu päähän ja riisutaan paita ja vaippa pois.



Ratkaisu on täydellinen: lapsi saa tunnin tai pari raitista ulkoilmaa, ei palellu lämpimällä kelillä eikä polta itseään kun on yläkerran parvekkeen ja pation aurinkovarjon varjossa, äiti saa edistää kiireneuletta senttikaupalla ja isäkin ehtii vähän puuhata omiaan ilman, että pieni käsi koko ajan nykii lahkeesta ja kirkas ääni hokee "mennään, mennään!".

Jossain määrin neuleaika on kuitenkin vähentynyt, koska kanssa-asuja ottaa kesän aikana pehmeän laskun töihin ja maisteri Elämänlanka vahtii kahtena päivänä viikossa kahta vauhdikasta taapertajaa. Onneksi lapsukaiset ovat sen verran samassa ikävaiheessa, että nukkuvat sentään ainakin osan päiväunistaan samaan aikaan. Lisäksi yläkerran naapuri (joka myös on käsityöharrastaja ja ymmärtää monenlaiset hullutukset) pistäytyy usein piristämässä pitkäksi käyvää iltapäivää.



Toisaalta kahden iloisen taapertajan kanssa on hauskakin olla. Ylläolevassa kuvassa tytöt poseeraavat virkatuissa kesähatuissa, joista allekirjoittanut ei valitettavasti voi ottaa kunniaa. Sievät päähineet ovat kanssa-asujan äidin käsialaa, ja ovat olleet koko alkukesän valtaisassa suosiossa jälkikasvun keskuudessa.

Kesä tuo mukanaan paitsi rentoa ulkoilmaneulontaa myös houkutuksia: jäätelöt, grilliruuat ja nyt Lankahamstereiden lopulta lakattua myös lankakaupat. Maisteri Elämänlanka onkin viettänyt runsaasti aikaa mm. Jannette's Rare Yarnsin sivuilla, ja luottokortti vapisee piilossa lompakon nurkassa, eikä vaakakaan oikein arvosta pakastimessa asuvia kermajäätelöitä.

Toistaiseksi romahdukselta on vielä vältytty sekä ruokien että lankaostosten suhteen, mutta katsotaan nyt juhannuksen lähestyesssä. Lisää raporttia kesäisistä seikkailuista ja mahdollisista lankeemuksista sitten ensi viikolla.

4 kommenttia:

Susanna kirjoitti...

Matkustakaa joku päivä kyläilemään, meillä on aidattu piha ja mukava pieni uima-allas, sekä varjoisa neulontapaikka :D

Kristel kirjoitti...

Susanna, pitää pistää korvan taakse. :D Tosin täytynee odottaa, että meidän auto huolletaan, se reppana kärsii kytkinongelmista.

juuli kirjoitti...

Eikö se ole kesää parhaimmillan: aurinkoinen sää, mutta itse istuu miellyttävästi varjossa kutomassa, lapsen läträtessä tyytyväisenä vieressä. Olo on kiiretön ja hieman laiska, päydällä höyryää kahvikupponen ja sulaa jäätelö - ah!

MysteryKnitter kirjoitti...

Ice cream & summer are the best combination.