Neulesuunnittelua

Neulojia on monenlaisia. Jotkut seuraavat ohjetta pilkuntarkasti, kerros kerrokselta ja silmukka silmukalta. Toiset ottavat lähtökohdaksi valmiin ohjeen ja soveltavat. Tähän kastiin kuuluvat myös ne neulojat, joiden on mahdotonta noudattaa kirjoitettua ohjetta yrittämättä parantaa sitä jotenkin. Sitten on niitä lahjakkaita yksilöitä, jotka suunnittelevat kaikki työnsä alusta loppuun itse ja saavat aikaan toinen toistaan upeampia luomuksia.

Minä en koskaan ole ollut täydellisen tarkka ohjeen seuraaja. Alusta alkaen olen surutta esimerkiksi vaihtanut suositellun langan paksumpaan ja tehnyt sitten töitä yhden koon silmukkamäärillä ja toisen senttimäärillä, muuttanut kaula-aukon muotoa, hihan levennyksiä ja niin edelleen. Silti olin vuosikausia sitä mieltä, että enhän minä osaa mitään suunnitella. Viimeisen parin vuoden aikana olen todennut, että eihän se sittenkään ole niin vaikeaa, ja nykyään yhä useampi neuleistani on itse suunniteltu.

Kun uusi Ulla nyt ilmestyi ja siellä oli minultakin ohjeita (Joista muuten on tullut hyvää palautetta, kiitos kaikille!), olen tässä viikon mittaan tullut pohdiskelleeksi omaa neulesuunnitteluprosessiani ja tätä aikaisempaa en-mä-osaa -asennettani. Oma luovuuteni on aina ollut enemmänkin kirjallista laatua ja esimerkiksi piirtäminen tai säveltäminen ovat olleet ulottumattomissani. Vaikka innostuinkin neulomisesta, ei kukaan minut lapsuudesta asti tuntenut olisi vielä muutama vuosi takaperin luonnehtinut minua missään määrin käsillätekijäksi. Ehkä melko vastikään löytämäni neuleluovuus sitten vaati kypsyäkseen sen kymmenkunta vuotta toisten ohjeiden opiskelua? Aikaisemmat omat suunnittelukokeiluni, joista kaikille neulomisen jumalille kiitos ei ole säilynyt kuvia, olivat joko kamalia tai ihan hirveitä. Nykyään sen sijaan voisin jopa jo harkita niiden Ateljé Nyberg -kangasmerkkien teettämistä, joista olemme äidin kanssa laskeneet leikkiä vuosikaudet.



Ettei menisi vain kuivaksi itseanalyysiksi tämäkin kirjoitus, niin viestin kuvat esittävät minun neulesuunnitteluprosessiani. Tuossaa ylläolevassa kuvassa on suunnittelussa käytettyjä tarvikkeita. Tarvitaan siis lyijykynä, mittanauha ja ruutupaperia. Kuvassa oli tarkoitus olla myös pyyhekumi, mutta en löytänyt sitä ylenmääräisen siistiltä ja hyvin järjestetyltä työpöydältäni. Kovakantinen ruusuvihko löytyi aikoinaan ihan Postin paperitarvikkeista. Vihkossa on viiden millin ruudutus, joka on vähän turhan suuri mutta selkeästi parempi kuin normaalipaperin 7*7 -millinen ruutu. Jos haluaisi ryhtyä oikein ammattimaiseksi suunnittelijaksi, niin voisi käyttää knitter's graph paper -nimellä löytyvää tavaraa, eli ruutupaperia jossa ruudut ovat vähän leveämpiä kuin korkeita.

Oleellinen osa suunnittelutyötä on tietysti inspiraatio. Eihän sinne ruutuvihkoon mitään ilmesty, jos ei ole minkäänlaista ideaa mitä haluaisi tehdä. Inspiraationsiemeniä ei osteta kukkakaupasta, vaan niitä löytyy esimerkiksi neulekirjoista ja -lehdistä. Langatkin voivat olla hyvin päättäväisiä sen suhteen, millaisiksi neuleiksi haluavat muotoutua. Siispä voisikin päätellä, että neulesuunnittelun kannalta on oleellisen tärkeää pitää käsillä jatkuvasti paljon lankaa ja erilaisia lehtiä ja kirjoja. Ajatelkaa lankavaraston kasvattamista investointina loistavaan tulevaisuuteenne kuuluisina neulesuunnittelijoina!



Koska epämääräinen lanka- ja neulekirjahyllyni on esiintynyt blogin kuvissa jo aiemmin, on kuvassa numero 2 niiden asemesta näyte siitä, millaisia inspiraatiopiirrustukseni ovat. Malliesimerkkinä on tekeillä olevan pienen asusteponchon ensimmäiset raapustukset. Valitsin kuvattavaksi tämän sivun ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että ponchoa luonnostellessa ei löytynyt lyijykynää, joten piirrustus erottuu valokuvassa marginaalisesti selvemmin kuin lyijykynäluonnokset. Tästä muuten myös näkee, että neuleita suunnitellakseen ei tarvitse osata piirtää. Hyötyä siitä olisi kyllä kovasti.

Kuvien vieressä vihkon päällä on näytillä mallitilkku, koska en keksinyt parempaakaan tapaa esittää kuvallisesti erästä oleellista suunnittelutarviketta: kärsivällisyyttä. Luulen, että neuleluovuuteni uinui niinkin monta vuotta nimenomaan kärsivällisyyden puutteen takia. Ikävä kyllä parasta jälkeä syntyy kun on valmis neulomaan mallitilkun, kokeilemaan, purkamaan, kokeilemaan, korjaamaan yksityiskohtia ja niin edelleen ad infinitum. Joskus visio ja toteutus osuvat kerralla nappiin, mutta toisinaan on pakko tehdä ainakin osa työstä monta kertaa uudestaan ennen kuin lopputulos on oikeasti hyvä.



Kaiken kokeilemisen, testaamisen ja purkamisen vastapainoksi onnistumisen elämykset ovat kyllä mahtavia. Viimeisenä kuvana Elämänlangan neulesuunnittelufilosofoinnissa on Punahilkka, eli omaa neuledesigniä parhaimillaan. Tästä olen oikeasti ylpeä. Jos minusta ei isona kenties tulekaan häikäisevän kaunista valokuvamallia, niin neulesuunnittelua voin ehkä kuitenkin jatkaa ja pyrkiä aina vain parempaan.

Elämänlanka toivottaa lukijoille hyvää alkanutta viikkoa. Ensi viikolla taas uutta neuleasiaa.