Totuuden hetki

Salaperäinen olympiatyöni on herättänyt jossain määrin kiinnostusta, ja useampikin ihminen on kysellyt, miten neuleen leikkaaminen käytännössä toteutetaan. Maisteri Elämänlanka esittääkin tänään ohjeen kirjoneuleen kädentien leikkaamiseen, höystettynä vertahyytävällä kuvasarjalla jonka pääosissa ovat Létt-Lopi ja Fiskars.

Tunnettuahan on, että kirjoneuleen neulominen tasona on suorastaan helvetillistä puuhaa. Langanjuoksuista ei koskaan tule siistejä nurjilla kerroksilla, puhumattakaan siitä, että muistaisi lukea ruutupiirrosta oikeaan suuntaan. Sen vuoksi kirjoneule kannattaa tehdä mahdollisimman pitkälti suljettuna neuleena, mistä pääsemmekin tämän päivän aiheeseen.

1. Ennakkovalmistelu: Valitse työhön karkea ja takertuva villalanka. Pehmeä, sileäpintainen lanka purkaantuu herkemmin leikkauskohdassa. Tee kutitustesti. Ota lankakauppaan mukaan se tuttavasi, joka ei erota tuntoaistin perusteella perusvillalankaa silkistä koska hänen ihonsa on pahvia. Valitse työhön se villalanka, jonka hän sanoo raapivan ihoaan. Lisäpisteitä saa käsittelemättömästä, huopuvasta langasta. Itse käytin itseäni testikappaleena, sillä minä voisin luultavasti käyttää vaikka jouhipaitaa kärsimättä siitä mitenkään hirveästi.



2. Lisää ennakkovalmistelua: Kun neulot vartalokappaletta, neulo molemmiksi sivusaumoiksi yksi silmukka aina nurin, niin näet mistä leikata. Kun vartalokappale on edennyt siihen asti, että kädentiet olisi aika aloittaa, jatka kylmästi suljettua neuletta. Neulo kuitenkin parin-kolmen silmukan verran saumasilmukoiden ympärillä niin, että teet joka toisen silmukan toisella ja joka toisen toisella värillä. Silloin leikkauskohdan ympärille ei tule pitkiä lankajuoksuja.

3. Kun kaikki kappaleet ovat valmiita, kostuta ne ja levitä esimerkiksi saunaan kuivumaan. Anna kuivua kunnolla, vaikkapa kolme päivää, viikko tai kesäloman yli. (Jos perheenjäsenet alkavat kaivata saunaan, pidä heille pitkä ja puuduttava esitelmä siitä, kuinka viimeistelyvaiheet ovat neuletyön kannalta oleellisen tärkeitä.)



4. Kerättyäsi viimein tarpeeksi rohkeutta, hae kappaleet saunasta. Merkitse kädenteiden korkeus kappaleeseen selvästi ja varmista tulevien kädentieaukkojen ympärys ompelemalla huolellisesti muutama kierros leikkauskohdan ympäri. Jos tulet toimeen ompelukoneen kanssa, ja se suostuu syömään neuletta, käytä tiheää siksakkia. Itse keskustelin aiheesta hetken aikaa helv... eikun ompelukoneeni kanssa ja päädyin lopulta käsinompeluun.

5. Ota kuppi kahvia, teetä tai muuta sopivasti rentouttavaa juomaa. Tarkista, että valaistus on hyvä. Tarkista kolmeen kertaan, että ommel kädenteiden ympärillä on varmasti tarpeeksi tiheä. Juo kahvikupillinen loppuun. Päätä ommella vielä yksi kierros varmuuden vuoksi.








6. Leikkaa työ. Varo leikkaamasta ompelulankoja poikki kädentien alaosassa.



7. Kaada itsellesi lasillinen viiniä, lämmitä sauna ja rentoudu. Huolehdi hihojen kiinnittämisestä huomenna.

Loppuhuipennukseksi Maisteri Elämänlankaa ylpeänä esittää: valmis olympiapusero.



Lanka: Létt-Lopi, vähän alle 600 g, seitsemän eri väriä.
Malli: Omasta päästä. Kuvioiden ruutupiirrokset on joko luonnosteltu itse tai muokattu satunnaisista lehdistä sekä netistä löytyneistä ruutuvirkkausohjeista.
Koko: Yllättävän sopiva. Täsmälleen napakka nyt, mutta ei muutu säkiksi vaikka vielä laihtuisinkin.
Olo: Kuin olympiavoittajalla. Työssä oli tarpeeksi haastetta ja mielenkiintoa, ja lopputuloksesta tuli hauska. Tein ensimmäistä kertaa tarkkojen geometristen kuvioiden asemesta suuria esittäviä kirjoneulekuvioita, neuloin keskittyneesti (lähinnä) yhtä työtä kaksi viikkoa, ja uskalsin ensimmäisen kerran vuosiin leikata neulepintaa. Eiköhän tämä ole olympiahengen mukaista.

Paita oli myös viikonloppuna koekäytössä, toimii hyvin, lämmittää eikä aiheuta minulle sietämätöntä kutinaa. Kaikin puolin onnistunut tekele siis.

Tämän viikon Elämänlanka taisi olla tässä. Ensi viikolla taas lisää.

Arkistojen aarteita

Koska Elämänlangalla neulotaan kuumeisesti olympiatyötä, eikä täällä ole näyttää oikein mitään uutta ja kiinnostavaa, perehdytään tällä kertaa arkistojen aarteisiin eli sellaisiin käsitöihin, joiden ympäröimänä kotikotona kasvoin.

Olin pitkään kädentaitojen ja käytännön osaamisen osalta perheeni musta lammas. Kaikenlainen teoreettinen tieto kyllä tarttui päähän, ja vietin aikani enimmäkseen nenä kiinni kirjassa, mutta esimerkiksi ruuanlaitto tai käsityöt olivat täysin ulottumattomissani. Joskus olikin hieman orpo olo perheessä, jossa kaikki muut tuntuivat olevan tässä suhteessa monilahjakkuuksia, kun itse poltin teevedenkin pohjaan. Myöhemmin sitten ilmeni, että olinkin vain myöhäisherännäinen, ja nykyään olen alkanut uskoa siihen, että osaan kun vain yritän.



Ensimmäinen arkistojen aarre on tämä virkattu parisängyn päiväpeitto. Famo eli isän äiti virkkasi ahkerasti, ja muistan vielä kuinka sain ihan itse varhaisteini-ikäisenä valita hänen Hemmets veckotidning -pinostaan mieleiseni pitsimallin omaan peittooni. Ruusukranssipeitto on valtavan iso, painava, hankala pestä, joidenkin mielestä ehkä vanhanaikainen, mutta minulle kovin rakas.

Famo muuten omalla tavallaan rohkaisi minua kädentaitojen pariin. Hän esimerkiksi tilasi minulle suuria ja varmasti kalliita ristipistopakkauksia, joista vuosien mittaan kaikkien yllätykseksi sain jopa tauluja aikaiseksi. Hän myös opetti minut karstaamaan villaa sekä kirnuamaan voita hauskalla pienellä kampikirnulla. Meidän oli tarkoitus myös tutustua kehräämiseen ja kankaan- ja matonkudontaan, mutta näihin taitoihin emme valitettavasti koskaan ehtineet ennen kuin famon kunto heikkeni.



Lapsuusvuosiini kuului oleellisena osana se, että äiti neuloi. Kuvan puseron äiti teki minulle joskus 90-luvun puolivälissä, niihin aikoihin kun itse vasta aloittelin neulojanuraani. Paitaparka oli vuosia kaapissa, mutta on päässyt nyt uudestaan käyttöön kun olen laihtunut. Kirjattakoon tähän myös muuten, että lanka on varmaan vanhaa 7 veljestä, ja on säilynyt oikein hyvänä kovassa käytössä. Muutama ruutu on vähän nyppyyntynyt, mutta siinä kaikki. Yritin itse taannoin neuloa samaa mallia, mutta se jäi kesken, eikä oma jälkeni ollut laisinkaan niin siistiä kuin äidin.



Tässä on kuvattu aarre aarteen päällä: äidin aikoinaan minulle neuloma kastemekko sekä toinen famon virkkaama päiväpeitto. Tuossa kastemekossa on kastettu paitsi minut myös veljeni, kaikki serkkuni ja pari muuta sukulaislasta sekä nyt viimeksi Nea.



Äiti paitsi neuloo (ja ompelee, esittelisin teille ylioppilasmekkoni jos mahtuisin siihen) myös maalaa posliinia. Oli vaikea valita, minkä kaikista kotikotoani löytyvistä hienouksista kuvaisin tänne nähtäväksi, ja päädyin sitten nostalgiasyistä näihin olohuoneen seinällä oleviin lautasiin. En muista aikaa ilman näitä kukkasia, ja olen aina ihaillut työn uskomatonta tarkkuutta ja yksityiskohtaisuutta. Äiti tapaa vähätellä osaamistaan ja sanoo maalaavansa aina mallista, mutta väitän silti, ettei kuka tahansa tekisi tätä perässä. En minä ainakaan.

Posliininmaalausta on harrastettu myös isäni puolella sukua: famo maalasi, ja Nealla on päivittäisessä käytössä isän siskon hänelle maalaama sievä lautanen.



Kun olin lapsi, koulukaverini hämmästelivät joskus kotitekoisia vaatteitani, erityisesti isän tekemiä neuleita. Lapsuusvuosiini kuului paitsi äidin neulekori olohuoneen nurkassa, myös isän neulekoneen ääni takkahuoneesta. Isä teki paljon vaatteita, varsinkin 80-luvulla kun neulotut asut olivat muotia. Itselläni ei koskaan tainnut olla neulehametta, mutta äidillä niitä oli useita, ja lisäksi monenlaisia persoonallisia puseroita. Nimipipoja isä minulle teki, kun Kristel-nimellä ei kaupoista mitään nimitavaraa löytynyt. Myös sukat meillä neulottiin koneella. Itse tein isän opastuksella itselleni ala-asteikäisenä paksulankakoneella vaaleankeltaisen hunajakennoneulospuseron, mutta hienoon ohutlankakoneeseen en saanut koskea. Inhoni saumojen ompelua kohtaan taitaa olla perinnöllistä, sillä isä oli muistaakseni ulkoistanut nämä tylsät viimeistelyvaiheet äidilleni. Kuvan harmaan kerraston housut on neulottu niin, että ainoa ommeltava on viisisenttinen haarasauma. Älkää kysykö, miten neulekoneella neulotaan pyöröneuletta. Minä en tiedä.



Lopetan Elämänlangan lähihistoriakatsauksen pikkuveljeni taidonnäytteeseeni. Velipoikahan siis on ehtinyt tehdä kaikenlaista, esimerkiksi oman sähkökitaran, mutta minusta erityisen herttainen näyte on tämä kynttilänjalka. Veljeni sorvasi sen lahjaksi äidilleni muistaakseni ollessaan ensimmäistä vuottaan ammattikoulussa. Tätäkään minä en osaisi tehdä perässä.

Tässä oli tämän viikon kuvakavalkadi. Ensi viikolla Elämänlangalla taas jotain ihan muuta.

Verta, hikeä ja kyyneleitä

Tämä on vastaaja. Maisteri Elämänlangan blogikirjoituspalvelussa on tällä hetkellä ruuhkaa. Asiakaspalvelijamme on juuri nyt neulomassa olympianeulettaan. Olkaa hyvä, ja jättäkää viesti näiden kuvien jälkeen.

Elämänlangalla aloitettiin neuleolympialaiset oikeaoppisesti neulomalla mallitilkku. Oikeaoppisuus loppuikin sitten siihen. Olympiasuunnitelmissa oli kirjoneule pyöröneuleena, mutta ajan säästämiseksi mallitilkku syntyi tasona ja yksivärisenä. Voitte vapaasti muistuttaa minua tästä sitten kun kiroilen väärän kokoista lopputulosta. Mallitilkusta ei ole kuvaa, koska tilkku purettiin ja käytettiin saman tien itse kisatyöhön.



Itse kisa aloitettiin aitoon urheilijatapaan välineongelmilla. Voitelu oli pielessä, sillä silmukat luistivat Ebaysta halvalla ostetulla pyöröpuikolla suunnilleen yhtä sujuvasti kuin täi tervassa, ja kun puseron helman viides helmineulekerros oli meneillään, puikosta katkesi välikaapeli. Asiaankuuluvien kirosanojen ("Puikkoja, perkele!") jälkeen työ siirtyi uskollisille Addeille, joissa on luisto kohdallaan eikä katkeamisiakaan ole tähän mennessä sattunut.



Sunnuntain kuvaussessioon mennessä kisatyötä oli valmiina tämän verran. Tällä erää esitteillä on kisatyön nurja puoli. Voitte kuvitella millainen määrä langanpäitä on kirjoneuleessa, johon neulotaan toisesta työstä purettuja korkeintaan viidentoista gramman nyssäköitä. Alan kallistua sille kannalle, että pidän jossain vaiheessa päättelytalkoot ennen kuin jatkan työtä, ja jos työ menee niin pieleen että se täytyisi purkaa, viskaan tekeleen pesukoneeseen ja leikkaan lopputuloksesta patalappuja.



Sakset odottavat jo innolla vuoroaan. Niille on luvattu, että ne pääsevät leikkaamaan neuletta vaikka työ onnistuisikin. Vartalo-osa neulotaan nimittäin pyörönä harteille asti ja kädentiet leikataan.

Nyt suuntaan Garnstudion sivuille tutkimaan norjalaisneuleiden mittoja, jotta voisin jossain vaiheessa päättää kuinka pitkäksi pusero pitäisi neuloa. Lisäksi pitäisi ehkä vielä miettiä hihojakin, mutta ehkä sitten ensi viikolla.

Lisää Elämänlankaa jälleen viikon kuluttua, olettaen että sormet vielä toimivat olympiarutistuksen jälkeen.

Suuren urheilujuhlan tuntua

Maisteri Elämänlangan muutoin kohtuullisen laajassa ja monipuolisessa yleissivistyksessä on yksi ammottava aukko: urheilu. Nykyisellään aiempien vuosien suoranainen urheilunvastaisuus on vaihtunut pikemminkin välinpitämättömyydeksi, eikä ole mitenkään epätavallista, että maisterin kanssa keskustellessaan voi törmätä hämmästyneeseen "Ai, onko nyt jotkut MM-kisat?" -kysymykseen. Jos Harmoniassa joskus harvoin katsotaan urheilua, kyseessä on luultavasti esimerkiksi uimahypyt, snooker tai jäätanssi.

Tänä vuonna olen kuitenkin huomattavan tietoinen siitä, että tulossa on talviolympialaiset. Tiedän jopa, että kisat ovat käynnissä 10.-26.2. ja paikkana on Torino. Tällainen epätavallinen urheilutietous kumpuaa, kuinkas muutenkaan, neulemaailmasta: The Yarn Harlot -blogin Stephanie haastoi neulojat kilpailemaan itsensä kanssa olympialaisten Citius, altius, fortius -hengessä. Tarkoituksena on siis neuloa jotain olympialaisten kuudentoista päivän aikana, ja jokainen osallistuja saa itse määritellä tavoitteensa niin, että suoritus on vaikea muttei mahdoton. Minun kunnianhimoinen tavoitteeni on kirjoneulepusero itselleni näistä Létt-Lopi -langoista:



Koska samaan aikaan neuleolympialaisten aikaan on Lankahamsterikuukausi, en voi ostaa olympiatyöhön uutta lankaa. Niinpä päätin purkaa yhden ikuisuusprojektiksi jääneen työn, ja käyttää materiaalit hyödyksi.

Sain pientä esimakua tulevan koitoksen ankaruudesta kiroillessani lankoja, jotka takertuivat toisiinsa, katkeilivat ja menivät itsekseen solmuille. Urheasti purin kuitenkin puseron alun, ja pienet lankavyyhdit pääsivät kylpyyn ja saunan lauteille kuivumaan.

Ennen lankojen kylpyä koitti kuitenkin uusi vastoinkäyminen. Halusin kuvata koko Lopi-kasan, myös ne kerät joista ei ollut vielä neulottu. Etsin lankapussia kätköstä sohvan ja pöydän välistä. Pussia ei löytynyt. Katsoin lankahyllystä siitä kohdasta, josta mielestäni olin siirtänyt pussin olohuoneeseen. Ei tulosta. Kaivoin kaikki varastokoloni, mutta lankoja ei vain löytynyt. Tässä vaiheessa verenpaine alkoi jo nousta riskilukemiin ja mietin jo kuumeisesti, mitä muuta voisin varastolangoistani olympialaisten aikaan neuloa. Avulias mieheni tyhjensi jo kaapin ylähyllyt ja kurkisti kangaspusseihinkin, josko langat olisivat eksyneet sinne. Lopulta löysin langat kuitenkin itse. Ne olivat, kuinkas muutenkaan, lankahyllyssä - maastoutuneina piiloon käsityölehtilaatikoiden taakse.

Nyt langat on kylvetetty ja inventoitu, ja erilaisia kirjoneulekuvioita on piirrusteltu muistiin. Pohjavärit on päätetty, ja mallitilkku on listalla seuraavana. Olo on voitokas. Kyllähän minä nyt tähän pystyn! Ei ole konsti eikä mikään neuloa XL-kokoinen kirjoneulepusero omasta päästä improvisoiden kuudessatoista päivässä! Minä olen kukkulan kuningas!

Näihin voitonriemuisiin tunnelmiin tällä kertaa. Lisää raporttia neuleolympialaisten edistymisestä sitten, kun kisa on oikeasti alkanut. Nyt puikkoja teroittamaan, strategiaa hiomaan ja harrastamaan ankaraa psyykkausta.

Ave Caesar, morituri te salutant.