Maisteri matkustaa

Kuten toissaviikolla uhkasin, Elämänlangalla pidettiin muutama päivä lomaa. Ei sentään neulomisesta, mutta kirjanteosta ja lapsiperhe-elämästä kyllä. Viikko sitten perjantaina tuli kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun lemmikkiteekkarista ihan virallisissa papereissakin tuli Neulojan Mies, mutta silloin aikoinaan ei tullut lähdettyä häämatkalle ja sitten tulikin jo jälkikasvua ja niin edelleen. Kun neljävuotishääpäivää vuosi sitten vietettiin loppuvaiheen raskausvaivoista kärsien, uhkasin että viisivuotishääpäiväksi jätetäänkin sitten lapset mummolaan ja lähdetään matkalle. Kun matkan varaaminen nyt kesällä alkoi tulla ajankohtaiseksi, selailimme pari päivää matkatoimiston sivuja ja arvoimme lopulta kohteeksi Wienin, jossa kumpikaan ei aiemmin ollut käynyt.



Lentokentällä uhkasi jo hieman matkastressi iskeä, kun check-in -tiskillä ilmoitettiin lennon olevan myöhässä. Onneksi tieto siitä, että puiset sukkapuikot voi viedä mukaansa koneeseen piti paikkansa, ja aloitimme lomaan laskeutumisen istumalla tovin lentoaseman Robert's Coffeessa kirjoja lukien, neuloen (minä) ja herkutellen (puikkonallet, kuten kuvasta näkyy).



Wienissä meitä odotti neljän tähden hotelli Kaiserhof. Hotelli sijaitsi pienellä sivukadulla vain muutaman sadan metrin päässä Karlsplatzin metroasemasta ja ehkä kilometrin päässä historiallisesta keskustasta. Hotellivalinta oli kerrassaan loistava: Palvelu oli hyvää ja ystävällistä, huone mukava ja buffetaamiainen juuri niin tukeva ja monipuolinen kuin kaupunkilomaillessa toivoa voi. Henkilökunta sekä puhui hyvää englantia että kuunteli sujuvasti ontuvaa saksaa, ja mikä parasta hotellille sai tilata hierojan ja alakerrassa oli ihan suomalaiseenkin makuun hyvä sauna. Näin hyvissä oloissa ei haitannut se, että varsinaisena hääpäivänä satoi kuin saavista kaataen ja eräs saksalainen nykyään roomalaistunut kardinaali tukki vierailullaan koko keskikaupungin.



Mikäli olisin ollut matkassa itsekseni, olisin varmasti tehnyt pitkän listan hotelleista ja nähtävyyksistä, ja olisin juossut koko pitkän viikonlopun kieli vyön alla. Häämatkaillessa lähdimme kuitenkin liikkeelle rauhallisemmalla aikataululla ja tutustuimme vähemmän museoihin ja enemmän esimerkiksi Wienin kauniisiin puistoihin. Yllä näettekin kuvakollaasin otsikolla "Kristel neuloo"... Stadtparkissa, Schönbrunnin linnan puistossa, Donauturmissa ja Donauparkissa. Wienin metrossa en tullut neuloneeksi, sillä matkustimme yleensä vain pari pysäkinväliä. Kaupungissa muuten oli loistavasti toimiva julkinen liikenne, eikä kolmen päivän kortti maksanut kovinkaan paljon.



Kaikesta tuosta neulomisesta syntyi myös tulosta, ja maanantaina Teemu pääsi poseeraamaan uudessa villapuserossaan pitkin Donauparkia kun otin kuvia Ullaa varten. Tarjolle on siis tulossa peruspuseron ohjetta, jahka syksyn numero muutaman viikon päästä ilmestyy.

Kuten arvata saattaa, käytin aikaa myös lankashoppailuun. Etukäteen yritin etsiä tietoa Wienin lankakaupoista, mutta oikein hyviä listoja ei ollut missään. Lopulta etsin vain Lana Grossan sivuilta Itävallan jälleenmyyjät ja paikallistin kartalle Wienin kaupat.



Lankasuunnistus oli Wienissä yllättävänkin helppoa. Katujen nimet oli merkitty selkeästi liki joka kadunkulmaan, ja numerointi oli looginen joskaan kaikkien talojen julkisivuun ei osoitenumeroa ollut merkitty. Lankakauppojen kohdalla seinässä oli kuitenkin poikkeuksetta WOLLE -kyltti.

Löytämäni putiikit olivat kaikki melko pieniä. Koska olin löytänyt osoitteet Lana Grossan jälleenmyyjäsivuilta, en ollut kovin yllättynyt siitä, että valikoima oli kovasti tähän yhteen valmistajaan painottunutta. Paljon oli ihania perusmerinolankoja, mutta ei poistolanka Silanaa jota olin ajatellut ostavani puserollisen jos siihen törmään.



Suomen lankakauppoihin verrattuna erilaista oli asettelu. Kerät oli yleensä laitettu pikkuruisiin hyllyihin niin, etteivät vyötteet näkyneet, ja useammassa kaupassa olivat hinnatkin heikosti näkyvillä. Palvelu oli yleensä oikein ystävällistä, paitsi paikallisessa Itäkeskuksessa sijaitsevassa Filatissa jossa ei edes tervehditty. Englannin ja saksan sekoituksella pärjäsi joka paikassa. Mastercard ei kaikissa pikkuputiikeissa käynyt.



Suosikkini oli ehkä Wolle+Mode Neubaugassella. Sieltä löytyi paitsi Lana Grossaa myös esimerkiksi Noroa, Debbie Blissiä, Lang Yarnsia ja Rowania. Toisaalta myös Lange Gassen ja Alerstrassen kulmauksessa ollut pieni lankakauppa ilahdutti: rouva päästi minut sisään vaikka putiikki olikin lauantaina oikeastaan mennyt jo puoliltapäivin kiinni, ja valikoimassa oli esimerkiksi aivan ihania sukkalankoja hyvällä alennuksella. Yleisesti ottaen lankojen hintataso vastasi melkolailla kotimaista.

Entä sitten ne varsinaiset lankaostokset? Niistä kenties lisää ensi viikolla, jolloin saanette luettavaksi hupaisan kertomuksen siitä kun maisterin lankoja inventoitiin. Nyt puikkoja heiluttamaan, josko toinenkin Ullaa varten tekeillä oleva vaate valmistuisi loppuviikosta häämöttävään deadlineen mennessä. Ensi viikkoon, siis!

Alea jacta est

Kun olin kirjailijanurasta haaveileva lapsi, koulullamme kävi lastenkirjailija Christina Anderson puhumassa työstään. Mieleeni jäi, kuinka hän esitteli huolellisesti kakkosrivinvälillä kirjoituskoneella kirjoitetun käsikirjoituksen, johon oli tarkasti jätetty oikean kokoiset aukot kuvia varten. Nykyään käsikirjoitukset ovat hieman eri näköisiä:



Reippaan loppurutistuksen jälkeen The Neulekirjan käsikirjoitus meni viimein loppuviikosta postiin. Marjut käytti pari päivää aikaansa pistääkseen pilkut paikoilleen ja korjatakseen kaikenlaisia kielihäriöitä, ja armas aviomieheni tarkisteli ohjematematiikkaa. Lopulta vielä kanssakirjailijattaren kanssa kävimme koko nivaskan läpi yhteisvoimin. (Huomasimme muuten, että kirja on jo päässyt kustantajan syksyn markkinointiesitteeseen, pdf-tiedosto löytyy täältä.) Koko neulesuunnittelurupeama alkoi oireilla myös käsityönurkkaukseni äärimmäisenä kaaoksena.



Syntymäpäivälahjaksi armaalle aviomiehelle, joka täytti vuosia eilen, raivasin nurkkausta hitusen, mutta jaksaminen loppui sitten lopulta kuitenkin kesken. Kaiken puurtamisen jälkeen alkoi loppuviikosta nimittäin olla melkoisen untelo olo. Hermot uhkasivat napsahtaa irtipoikki siinä vaiheessa kun koneen mukapolttava cd-dvd -asema kieltäytyi yhteistyöstä tuntia ennen lähipostilaatikon tyhjennysaikaa, mutta onneksi ratsuväki riensi apuun Teemun koneen kera. Luonnollisesti kävi niin, että kun stressinaiheuttaja lopulta pääsi turvallisesti postilaatikkoon, minulle nousi kuume. Tervarireissulla todettiinkin ärhäkkä tulehdus, jonka oireet olin kirjan viimeistelypäivinä yrittänyt hoitaa kotikonstein näemmä heikolla menestyksellä, ja mukaan annettiin pitkä antibiootikuuri.



Tautisuuden lisäksi on muutenkin ollut disorientoitunut olo, kun on taas saanut neuloa mitä mieli tekee ja kirjaprojektin työt ovat hetken verran siinä vaiheessa että voin vain istua ja ihastella valmiiden neuleiden kasaa. Tietenkin uusi työrutistus tulee ennen kun kirja päätyy painoon, mutta tällä hetkellä on aikaa ajatella muutakin. Tällä viikolla on ohjelmassa esimerkiksi lankainventaario mukavien nuorten neulojattarien avustuksella - minulla ei nimittäin ole hajuakaan siitä, kuinka paljon Elämänlangalla oikeasti on lankaa. Lisäksi luvassa on lorvimista ja lepäilyä.

Nyt Elämänlangalla julistetaan alkaneeksi loma ja viikon mittainen blogitauko. Ensi maanantaina ei siis uutta Elämänlankaa. Kahden viikon päästä seuraa sitten raportti, kuinka vapaa-ajan viettäminen maisterilta onnistuu.

Vaiheessa

Syksy on ryhtiliikkeiden luvattua aikaa. Itse päätin tällä kertaa skipata kymmenen prosentin projektin, mutta uutta parempaa elämää pitäisi kyllä yrittää taas aloitella. Ajattelin jättää lankalakossa nääntymiset sitten helmikuulle ja seuraaviin lankahamsterikisoihin, mutta löytyy täältä Elämänlangalta muissakin suhteissa parannettavaa. Täytyy nimittäin tunnustaa, että tällä suunnalla on päässyt se vertauskuvallinen kevyt moottoroitu liikenneväline karkaamaan pahemman kerran tarttumaulokkeista keskeneräisten töiden suhteen.

Edes alkutilanne ei ollut hirveän hyvä. Keskeneräisiä töitähän pitää aina olla useampi: vähintäänkin joku huivi, matkasukka, pusero itselle ja jotain lapsille. Sitten tuli kirjaprojekti ja jyräsi kaiken henkilökohtaisen neuleajan. Koska olen joskus hieman älyllisesti rajoittunut, en kuitenkaan heti huomannut lopettaa uusien projektien aloittamista, ja keskeneräisten töiden pino paisui entisestään.



Kun kirjaneuleet jokunen viikko sitten tulivat valmiiksi, olisi voinut kuvitella että olisin reippaana neulojana jatkanut jotain suuresta keskeneräisten pinosta. Esimerkiksi Eristä itselleni tai Nean Pisara-puseroa. Turha toivo. Olen viimeisten parin viikon aikana aloittanut kokonaista kolme puseroa tai takkia. Niistä kaksi on puikoilla sillä ajatuksella, että ohjeet tulisivat syksy-Ullaan, jonka deadline on vajaan kuukauden päästä. Puolustuksekseni sanon kuitenkin, että molemmat aikataulutetut neuleet ovat itseäni huomattavasti pienemmille ihmisille ja suhteellisen yksinkertaisia malleja.



Kuten viime viikolla esitellyistä Monkey-sukista voi päätellä, on sukkakärpänen tai oikeammin sukkalankakärpänenkin puraissut. Tällä kertaa tartunnan on aiheuttanut Colinetten Jitterbug, johon olen aivan rakastunut. Tuoreen rakkauden polte ei kuitenkaan polvisukkien suhteen ole riittänyt ensimmäistä sukkaa pidemmälle.

Säät alkavat näyttää jo lupaavasti siltä, että neuleille on pian oikeasti käyttöä. Voisin siis omana henkilökohtaisena ryhtiliikkeenäni luvata, että en aloita yhtään uutta työtä ennen kuin vähintään Ulla-projektit ovat valmiita ja polvisukkakin saanut parin. Tosin, katsotaan kuinka käy. Viimeksi kun julistin viimeistelyviikot, taisi käydä heikommansorttisesti.

Ensi viikolla ollaankin jo syyskuun puolella. Silloin taas uutta Elämänlankaa.

Neulebloggaajan uusi ystävä

Tarkkasilmäiset lukijat ovat saattaneet huomata, että blogissa on pari viime viikkoa ollut tavallista enemmän kuvia. Siihen on muitakin syitä kuin kirjaprojektit ja kuvaukselliset tapahtumat. Elämänlangalla tehtiin nimittäin jokunen viikko sitten hieno uusi ostos:



Se on upouusi ja se on minun. Ensimmäinen ihan ikioma digikamerani! Aikaisemmin olen kuvannut Teemun aikoinaan ostamalla uskollisesti palvelleella suunnilleen kahden megapikselin Digital Ixus -sarjan kameralla, jolla silläkin saa loistavasti neuleblogikelpoisia kuvia, mutta uudella lelullapa saa vielä parempia. Kaikkia kameran hienouksia en vielä toki hallitse, mutta harjoitus tekee mestarin. Niiden noin kolmen viikon aikana kun olen kameran omistanut, olen ehtinyt ottaa sillä kai jo melkein kolmetuhatta kuvaa. Suurin osa on tietysti roskaa, mutta joukossa on jo muutama oikeasti hyväkin otos.



Yhtenä loistavana esimerkkinä uuden kameran ihanuudesta on lähikuvien tarkkuus. Ylläolevassa kuvassa lisää uusia leluja, metsäaiheinen sarja kerrosmerkkejä sekä roolipelaajauskottavat silmukkamerkit. Teetin nämä Helmetin Outilla. Loistava palvelu muuten, kutsutin itseni ja vauvan kylään, tarjoutin itselleni kahvia ja sain vielä valita merkkeihin jokaisen kiven ja killuttimen ihan omakätisesti.



Kuva vielä lähempää. Kameran linssi oli ehkä kahden sentin päässä kohteesta, ja kuva on edelleen täysin terävä. Mittakaavaksi voisin todeta, että pyöreät kivihelmet ovat 6-millisiä halkaisijaltaan ja merkit roikkuvat 2,5-millisellä puikolla. Kuvatessa paistoi aurinko, enkä vielä ole oppinut oikein hallitsemaan voimakkaassa valossa kuvaamista, mutta yllättävän hyvin värit kuitenkin vastaavat todellisuutta.



Varsinaisia neulekuviakin kameralla on jo otettu, mutta suurin osa niistä on vielä huippusalaista aineistoa. Yllä kuitenkin todiste siitä, että Elämänlangalla vielä myös ihan neulotaan. Dingon sanoin voisi todeta, että mennään apinatarhaan eikä ikinä pois... Valmiina on jo kahdet Monkey-sukat Jitterbugista, toiset Sockapaloozaa varten ja toiset ihan itselleni. Sormia hieman kutittelisi tehdä vielä kolmannetkin. Toisaalta varastossa olisi saman suunnittelijan ihan osto-ohjeitakin.

Nyt lienee aika laskea kamera käsistä ja tarttua puikkoihin. Ensi viikolla jälleen uudenuutukaista Elämänlankaa.

Se aika vuodesta

Loppukesä on saapunut, ja on jälleen Ropeconin aika. Maisteri Elämänlanka pitikin viikonlopun enimmäkseen vapaata muista puuhista ja suuntasi tuhansien muiden roolipeliharrastajien tavoin Otaniemeen. Tänä(kin) vuonna oli hyvä aikomus mennä nauttimaan tapahtumasta maksavana asiakkaana, mutta jo muutamia viikkoja sitten ohjelmatiimin kätyri hyökkäsi kimppuun takavasemmalta ja ilmoitti että ohjelmassa olisi vielä maisterin mentävä aukko.



Ropeconin tämänvuotinen teema oli romantiikka, joten minulle annettiin vieläpä valmis otsikkokin luennolle: "Suurin niistä on rakkaus - Raamatun näkökulmia rakkauteen". Romantiikkateema näkyi monessa asiassa, esimerkiksi käsiohjelman kannessa. Kuvassa käsiohjelman kanssa poseeraa ropecon-neuleeni, polvisukka Jitterbugista. Tunnetustihan con-neule ei saa olla älyllisesti kovinkaan vaativa, ja sukka tuntui voittajan valinnalta - varsinkin kun jalkaterä oli jo valmis ja Ropeconissa pääsi aloittamaan kantapäästä.



Rakkausteemasta väännettiin toki Lovecon, joka taas oli loistava aasinsilta Love Boatiin eli takavuosien Lemmenlaiva -sarjaan. Pääjärjestäjät Seppänen ja Nikander esiintyivätkin suuren osan tapahtumaa valkoisissa kapteeninasuissa tai ainakin kapteeninhatut päässä. Sain kapteenit houkuteltua poseeraamaan Dipolin parkkipaikalle rakennetun hiekkarannan edustalla.



Oleellinen osa Ropeconia ovat T-paidat, kuvassa työvoimapaita sekä tänä vuonna ekstrabonukseksi tilattu My Little Coni -paita. Vaikka vaaleanpunainen ei ihan lempiväreihin osukaan, tämä pinkki ihanuus piti ostaa. Taittelinkin ennen Ropeconin ovien aukeamista myyntipaitoja Kaubamajassa vain päästäkseni jonon kärkeen kun ponipaidat tulivat myyntiin.



Vaaleanpunaista linjaa jatkoivat myös kovasti viehättävät vaaleanpunaiset piraatit.



Piraatit kulkivat aamuisin jakamassa ihmisille kahvia (meidänkin taloutemme pumpputermari oli heillä lainassa) ja haastattelemassa uhrejaan videolle. Kahvi oli hyvää, mutta minulle ei vielä selvinnyt mihin haastatteluvideot päätyvät.



Bongailin myös erilaisia käsityötaitajia. Neulojia näin vain jokusen (kuvassa tekeillä kuulemma Lehtiköynnössukat), mutta lisäksi oli sitten ompelijoita, lautanauhan tekijöitä, neulakinnastekniikan harrastajia...



...ja Kaubamajassa toki sitten myös koruntekijöitä. Pukuja en ehtinyt liiemmälti nähdä, koska missasin tänä vuonna gaalan ja tanssiaiset kokonaan. Erilaisia asujahan käytävillä näkyy Ropeconissa koko ajan, mutta perinteisellä tavalla taidokkaimmat käsityötaidon näytteet löytyvät yleensä tanssijoiden yltä.

Ropeconin jälkeen olo on näin klassisesti ilmaistuna väsynyt mutta onnellinen. Ensi vuonna siellä taas. Ehkä sitten seuraavalla kerralla maksavana asiakkaana?