maanantai 26. lokakuuta 2015

Lankaisaa

Elämänlangalla ollaan pitkästä aikaa blogin ääressä jo heti maanantaiaamuna, koska päivän logistiikka vaati toisenkin kupin kahvia. Ryhdyin katselemaan Reittiopasta ja totesin seuraavaa: Töistä (kilometrin verran tuonne suuntaan ->) pitäisi hakea kuitteja ja tositteita, jotka pitäisi viedä kirjanpitäjälle (kymmenen kilometriä päinvastaiseen suuntaan), ja sitten pitäisi suoriutua syömään lounasta ennen kuin on aika mennä lasten koululle kehityskeskusteluihin, josta puolestaan poimitaan mukaan yksi lapsi, joka viedään lääkäriin.

Päätin, koska jo viime viikolla sanoin pomolleni, että en ole maanantaina toimistolla, hoitaa nämä pakolliset ja aikataulutetut lapsiin liittyvät asiat ensin ja pohtia vasta sitten iltapäivällä tai alkuillasta Espoo-sightseeingiä työn puolesta. Siispä: kahvia.


Kahvin ohessa on hyvä valokuvata viime viikon lankasaalista. Joskus nyt vaan käy niin, että ihminen ihan sattumalta surffaa verkossa lankakauppaan. Ja sitten täysin yllättäen ja pyytämättä sinne ostoskoriin kierii lankakeriä, jotka pyytävät päästä lankavarastoon asumaan. Näin saattoi jokin aika sitten käydä minullekin. Muistaakseni hain nämä langat postista jo viime maanantaina, mutta koska ne eivät sopineet pinkkeihin kuviin, ne pääsevät esille vasta tänään.


Ensin tilasin WEBSistä vähän lisää sitä samaista Mirasol Nuna Finaa, josta neuloin aiemmin syksyllä itselleni ohuen jakun. Ei niin, etteikö siitä jakusta olisi jäänyt reilusti lankaa jäljelle, mutta kun tuo on lankakaupassa loppuunmyynnissä noin puoleen hintaan, niin enhän saattanut vastustaa. Nyt ostettu väri on nimeltään Toasted Wheat ja on kauniisti oljenkeltaiseen taitettua ruskea, tai ruskeaan taitettua oljenkeltaista, vähän valaistuksesta riippuen. Koska, kuten viime viikolla totesin, minulla ei ole minkäänlaista patenttineuleongelmaa ja voisin lopettaa ihan milloin vain haluan, ajattelin aloittaa tästä jossain vaiheessa - kunhan vaan kerkiän - patenttineulepintaisen ylösalaisinraglanin, jossa on iso kaulus.


Ja koska Nea vei seuraavaksi suunnitellut polvisukkalankani, saatoin myös kompastua Wollmeiseen. Tällä kertaa hamstrasin Twin-sukkalankaa väreissä Krokodil, Orient ja 29 Cu. Krokotiilista tulee joululahjasukat ja sitä on vain yksi vyyhti, mutta Orient ja kupari muuttuvat vähitellen sitten minulle polvisukiksi. Ensimmäisen kerran ikinä olen myös muuten vähän pettynyt Wollmeise-värisävyyn: aiemmat metallien mukaan nimetyt lyijy ja rauta ovat olleet erittäin osuvia, mutta tuo kupari on paljon enemmän mattaruskehtava kuin oranssinkiiltävä. Toisaalta se sopii aivan täydellisesti yhteen kesken olevan palmikkoneulepuseroni kanssa, joten ei tämäkään ostos mikään tappio ollut.

Näissä lankaisissa tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Katsotaan, mitä ensi viikko tuo tullessaan!

5 kommenttia:

Serentis kirjoitti...

Yhtäkkiä ymmärsin elämän lanka —konseptin merkityksen.

Serentis kirjoitti...

Yhtäkkiä ymmärsin elämän lanka —konseptin merkityksen.

Raitalammas kirjoitti...

Paljonko postikulut olivat Websiltä tilattaessa? Entä pitikö maksaa tullimaksuja?

Kristel kirjoitti...

Postikulut ovat aika muikeat, tilauksen painon mukaan yli 10 dollarista vähän yli 20 dollariin - sieltä kannattaa siis tilata lähinnä vähän suurempia määriä hyvässä alennuksessa olevia tuotteita, tai sitten sellaista, jota ei saa muualta. Tulliraja on nykyään aika alhainen, joten minulla ainakin nykyään kaikki jenkeistä tulevat paketit jäävät tulliin ja pitää maksaa jonkun verran maksuja. Nyt en muista tarkalleen mitä näistä tuli, ehkä noin 19 euroa.

MysteryKnitter kirjoitti...

Nice yarns.