maanantai 12. toukokuuta 2014

Arkea ja juhlaa

Elämänlangan viikonloppu kului juhlahumussa. Lauantaina maisteri täytti kokonaiset 38 vuotta, ja sunnuntaina oltiin sitten Tuusulassa äidin lihapatojen ääressä (aivan mainiota nyhtöpossua, muuten) viettämässä äitienpäivää.


Äidiltä, toisin kuin minulta, sujuu täytekakun kuorruttaminen. Mainion mansikkakakun täytteenä oli omenahilloa ja -raastetta.

Arjen puolella kuuluu käyttövaroiden kulumia. Marimekko-olkalaukkuni hajosi oikeastaan jo muutama viikko sitten, mutta ompelin paikaksi Nean neuloman pienen tilkun. Nyt kankaan repeämä oli ryöminyt esiin neuletilkun alta, mutta ihan juuri ei budjetissa ollut uuden olkalaukun menevää koloa. Onneksi kuitenkin nuori neuloja antoi minulle syntymäpäivälahjaksi uuden pienen neulelappusen.






Pohjalla näkyy aiempi, keltainen tilkku johon oli ommeltu kiinni pienempi punainen koriste. Valkoinen, vielä toistaiseksi puhdas tilkkunen, johon on ommeltu rusettikuvio virkatusta nyöristä, jatkoi paikkaussarjaa. Ei näistä tukevan kankaan korvaajiksi ole, mutta oikeasti on kyllä mukavaa paitsi saada vähän lisää käyttöaikaa hajonneelle laukulle myös saada Nean pieniä lappusia oikeaan käyttöön. Muuten on välillä vähän vaikea keksiä niille käyttötarkoitusta, vaikka tietysti kannatankin lämpimästi sitä, että lapsi neuloo jotain omia juttujaan.





Viimeisenä näytillä myös omaa neuletuotantoa. Nean viimeviikkoisen puseron valmistuttua ajattelin ensin neuloa lopusta Safranista tiskirättejä, kunnes totesin että lankaa on jäljellä vielä aivan yhtä paljon kuin koko puseroon meni. Aivan hihasta ja hatusta siis tekeillä pikkuinen puolihihainen bolero käytettäväksi joko uuden puseron tai sitten jonkun muun t-paidan kanssa. Tällä kertaa jätin asiakseni kirjoittamatta mitään silmukkamääriä sun muita muistiin. Päätin, että ihan kaikesta ei tarvitse tehdä ohjetta, vaan joskus saa neuloa ihan vaan huvikseen. Tämän iltapäivän istuin työn puolesta kuuntelemassa Yhdistys vaikuttajana pääkaupunkiseudulla -seminaaria, joten yllä olevassa kuvassa vielä puikoilla oleva hiha on ehtinyt valmistua ja bolero on nyt pyykkitelineellä kuivumassa.

Näissä tunnelmissa Elämänlangalla tänään. Ensi viikolla ehkä kuvia valmiista bolerosta, mikäli sää sallii valokuvauksen, tai sitten jotain aivan muuta.

2 kommenttia:

Linda kirjoitti...

Hei!

Pieni haaste odottaa sinua blogissani :) Käythän kurkkaamassa!

http://1n1o.blogspot.fi/2014/05/11-asian-haaste.html

MysteryKnitter kirjoitti...

You can knit!