maanantai 25. lokakuuta 2010

Sininen hetki

Minä pidän väreistä. Pidän vihreän sävyistä aina hempeästä vaaleasta lehmuksenvihreästä syvään tummaan metsänvihreään, pidän kirkkaasta punaisesta, hehkuvasta oranssista, lämpimästä keltaisesta, maanläheisestä ruskeasta. Pidän pehmeästä luonnonvalkoisesta, grafiitinharmaasta ja sysimustasta. Jopa joillekin vaaleanpunaisen sävyille olen vähitellen siedättynyt.

Sininen väri on minun sokea pisteeni. Esimerkiksi jos käymme äitini kanssa kangaskaupassa, äiti löytää monenlaisia viehättäviä sinisiä kankaita, joita en itse kertakaikkiaan vain samoilta pöydiltä tai samoista palalaareista nähnyt. Kun olemme Langankuluttajan kanssa työstäneet kirjaohjeita, ovat siniset neuleet aina olleet tavalla tai toisella vaikeita ja murheenkryynejä. Sininen on viehättävä väri luonnossa: taivaalla, sinivuokoissa, talvisen illan sinisessä hämärässä. En vain osaa itse työstää enkä juuri käyttääkään sinistä. En osta sinisiä lankoja enkä kankaita enkä teinivuosien farkkuvaiheen jälkeen ole juuri hankkinut sinisiä vaatteitakaan itselleni.



Nyt sininen on vähitellen kuitenkin ulottamassa lonkeroitaan elämääni, kun herra-justkoht-neljävee on jo pidemmän aikaa päättäväisesti ilmoittanut sen lempivärikseen. Kun Joelin kaulaliina viime viikolla katosi päiväkotiin, hän tilasi minulta reippaasti uuden, "samanvärisen kuin minun tupsupipo". Koska Novitan värikartat vaihtelevat vauhdikkaasti ja markettien valikoimat ovat mitä ovat, ei ihan samaa sinistä enää löytynyt, mutta kerä vaaleansinistä Cloudia kelpasi. Viikonloppuna tikuttelin sitten bussi- ja metroviihteenä todellisen "katso äiti, ei aivoja" -neuleen, muutaman sentin levyisen ja metrin mittaisen suikaleen 1 o, 1 n -ribbiä minun käsiini paksuilla eli 4,5 -millisillä puikoilla.



Vielä vahvempaa, syvää perussinistä on puikoilla sukkien verran. Ystävättäreni Laura valitteli polvisukkiensa kuluneen puhki, joten lupauduin neulomaan uudet. Laura toi minulle kaksi vyyhtiä sinistä Vuorelman Vetoa, ja nyt tekeillä on sitten kärjestä aloitettu sileä polvisukka. Kumma kyllä tämäkin sininen neule tuntuu etenevän kivuttomasti ja oli esimerkiksi ainakin loppuviikosta kohteen jalkaan testatessa aivan oikeaa kokoa. Neulematematiikka yrittää kyllä tässä nyt hämätä, koska laskelmat väittävät että Lauran siroa pohjetta varten pitäisi lisätä silmukkamäärä liki sataan. En usko, vaan aion tehdä fiiliksen mukaan, sillä olen useammin kuin kerran tehnyt itselleni liian ison polvisukanvarren kun olen uskonut mallitilkkuja ja matematiikkaa. Teoriani on, että maailmassa on polvisukkien pohjemuotoilun kohdalla jonkinlainen aika-avaruusvääristymä.



Seuraavaksi kuitenkin puikoille punaista, kun jakku etenee jo kauluksen muotoiluissa, ja kenties vyyhdinpuille violettia silkkiä, joka tosin on liian liukasta kerijälaitteella kerittäväksi. Sukkaset saavat mennä laukkuun reissuneuleeksi, sillä suuremmat työt ovat hankalamia kanniskella ympäriinsä. Ensi viikolla ennustan Elämänlangan olevan aivan muissa aiheissa.

maanantai 18. lokakuuta 2010

Syksyisiä sävyjä

Viime viikolla valittelin, että Three Irish Girlsin minulle lähettämistä sukkalangoista ei ollut tietoa, ja pelkäsin joutuvani vetäytymään keväällä allekirjoittamastani sopimuksesta. Nyt, kuten usein on tapana, huoli onkin väistynyt vaihteeksi kovan neulekiireen tieltä. Tiistaina tai keskiviikkona lankapaketti vihdoin saapui, ja nyt olen kiireneulonut sukkaparia ja värvännyt vieläpä Hannan sekä Tammikuun koeneulomaan kovaa vauhtia.

Tämä kaikki alkoi siis jo huhtikuussa, kun Three Irish Girls yllättäen lähestyi minua sähköpostitse ja pyysi ohjetta lankaklubiin. Varmaan arvaatte, kuinka imartelevaa amatöörisuunnittelijalle on, kun tällä tavoin ihan erikseen pyydetään suunnittelemaan jotain. Toukokuussa allekirjoitin sopimuksen ja sitten tämä asia hautautui kirjakiireiden alle. Kun kiireet lopulta hellittivät, aloin odotella lankoja. Syyskuussa tuli viesti lähetyksen lähtemisestä, mutta saapumisviestiä ei sitten kuulunutkaan. Tyypillisesti vasta valitettuani asiasta julkisesti blogissa sekä mailattuani Three Irish Girlsille, että lankoja ei ole kuulunut eikä uudelleen lähetetyillä materiaaleilla varmasti ehtisi deadlineen mennessä valmiiksi pakettikortti sitten saapui.



Koska en tiedä, kuinka hys-hys Three Irish Girlsin lankaklubit ovat, en näytä lankoja enkä keskeneräisiä sukkia blogissa. Voin kuitenkin kertoa, että sain suurin piirtein Nallen paksuista merinovillalankaa kahdessa semisolidissa sävyssä: toisesta tulee minun neulomani kuvattava sukkapari, toinen meni Hannalle koeneulottavaksi. Hanna sai rauhallisia vaaleita hieman harmaaseen taitettuja ruskea-beigejä sävyjä, minulla taas on iloista syksyistä oranssia, vähän tummempaa ja punaisempaa kuin tämän viikon leikkokukka. Pohdin tovin ketä käyttäisin sukkamallina, mutta päädyin sitten neulomaan itselleni niin, että mallijalka on koko ajan ulottuvilla. Seuraavaksi pitäisi sitten vain yrittää saada joku värvättyä valokuvaamaan päiväsaikaan niin, että pääsee ulos ja hyvään valoon.

Toinen sukka on valmis ja toinen puolessa, joten nyt reipasta tahtia jatkamaan neulomista ja ohjeen oikolukua. Ensi viikolla taitaa olla luvassa lisää tilausneuleita, kun tekeillä on sukkien lisäksi edelleen punainen jakku, ja kolmet langat odottelevat tekijää. On ihanaa, kun on sekä neuleinspiraatiota että selkeää tekemistä, joskin tietysti ideoita olisi taas paljon enemmän kuin aikaa. Ensi viikolla Elämänlangalla siis ehkä jakun etenemistä ja sitä suunnitteluprosessia, kun tämänhetkinen ohje on pois käsistä.

maanantai 11. lokakuuta 2010

Kun saapuu syys

Vaikka voisi kuvitella, että vuodenaikojen vaihteluun olisi yli kolmen vuosikymmenen kokemuksella tottunut, tulee syksy joka vuosi kuitenkin yllättäen. Ulkona sää on kirpeä. Villapuserot, myssyt ja kämmekkäät saa taas kaivaa kunnolla käyttöön. Ja lapset tuovat päiväkodista mukanaan flunssia. Nea oli kotona kovassa kuumeessa toissaviikon, Joel viime viikon. Tänään aamulla Nea lähti nuhaisena eskariin, saa pitää peukkuja, ettei kuume nouse uudestaan koska minulle alkaa riittää tauteilu. Omaa nenää vähän kutittelee ja pari päivää on aivastuttanut, mutta juon kuumaa kahvia ja yritän päättäväisesti torjua ajatuksen flunssanpoikasesta.


Keittiön pöydällä on ruusu.

Kahvista tuli mieleen tätä kahvinarkkaria ilahduttanut tapaus. Ihan tähän kotikulmille, Selloon, on avattu pieni kahvi- ja suklaaliike Caffi. Puodista saa vastapaahdettua kahvia papuina, tai sitten jauhavat liikkeessä tällaisille karvalakkiharrastajille, joilla ei ole omaa kahvimyllyä ja erikoiskeitintä kotona. Minun kahvinkulutuksellani ei kovin usein kannata sortua kalliisiin erikoiskahveihin - varsinkaan jos niitä myydään kaupassa, josta saa samalla ostosreissulla käsintehtyjä suklaakonvehteja. Ei ainakaan jos, kuten minulle myyjä viime viikolla ystävällisesti kertoi, he ovat tällä viikolla saamassa uuden konvehtilähetyksen.


Huivi poseeraa tuolinselkämyksellä, kun kotona saatavilla oleva lapsimalli kieltäytyi jyrkästi valokuvista tällä kertaa.

Neulottukin on, punaista jakkua sekä lapselle pitsihuivia. Roosa huivi on itseasiassa ollut jo vaikka kuinka pitkään pingottumassa petauspatjan alla, mutta tänä aamuna viimein nypin neulat irti ja päättelin langanpäät. Huivin nimi on Liisa, ja se on pienennetty versio kirjaan tulossa olevasta ohjeesta: neuloin tämän itseasiassa vielä viime hetken koekappaleeksi kun piti testata, että ruutupiirrokset vaihtuvat sujuvasti. Lankoja on odoteltu: minulta tilattiin Three Irish Girlsin sukkalankaklubiin ohje. Nyt en tosin tiedä tuleeko diiliä sittenkään, sillä toukokuussa allekirjoittamassani sopimuksessa lupasin toimittaa ohjeen ja kuvat 25.10.. Siihen on nyt kaksi viikkoa aikaa, mutta kaksi viikkoa sitten lähetetyistä langoista ei ole mitään havaintoa. Pyysin deadlineen siirtoa, mikä minusta olisi kohtuullista kun kerran tarvitsemiani työskentelymateriaaleja ei ole toimitettu, mutta pyyntöön ei ole vastattu. Tosiasia kuitenkin on, että haluan tehdä huolella ja hyvin mieluummin kuin kauhealla kiireellä sekundaa.

Nyt pihalle nauttimaan syyssäästä kotipäivää maanantaisin viettävän nelivuotiaan kanssa, neule ja kahvikuppi mukana. Ensi viikolla sitten lisää Elämänlankaa.

maanantai 4. lokakuuta 2010

Tuli hännän alla

Kirjaprojektin jälkeen totesin, että nyt neulon jotain itselleni. Tämä on onnistunut puolikkaan sukan ja noin kolmen neljänneksen hihattimen verran, jonka jälkeen onkin sitten ollut kädet täynnä töitä.

Jossain vaiheessa opiskeluaikoina tein henkeni pitimiksi kavereille tilausneuleita. Viime vuosina olen neulonut hyvin vähän tilauksesta, varsinkin, kun suuren osan aikaa on ollut erilaisia itse suunniteltuja asioita tekeillä. Nyt onkin sitten äkkiä tuli hännän alla, kun joka suunnasta tulee pyyntöjä neuleille, sellaisia ja sellaisilta ihanilta ihmisiltä, joille ne hirveän mielelläni toteutan. Toivoisin vain voivani kasvattaa toisen ja ehkä kolmannenkin käsiparin!



Punainen jakku, joka on täällä välillä vilahtanut, etenee mukavasti. Työ tuntuu kauhean hitaalta, kun neuloo etu- ja takakappaleita yhtenä osana, mutta kun jaksan vielä muutaman sentin puurtaa saan jakaa työn kädenteiltä ja sitten erilliset pienemmät osat etenevätkin nopeammin. Olen todella tyytyväinen sommittelemiini kulmiin, ja pidän jakun reunusten palmikkokuviosta todella paljon. Työtä on siis myös ilo tehdä, vaikka toivoisin olevani nopeampi! Yritän neuloa muutaman silmukan joka kerta, kun on hetki aikaa, ja viikonloppuna neule kulkikin mukana eksoottisissa paikoissa. Esimerkiksi neuloin urheilukatsomossa, kun ehkä ensimmäistä kertaa koskaan olin seuraamassa joukkueurheilua paikan päällä. Seuraavaksi, jahka jakku etenee, pitäis alkaa neuloa sukkia ja säärystimiä sillä moisista on esitetty vienoja toiveita ainakin kolmelta taholta. Itseasiassa kävin eilen ystävättären kanssa ja sain pari vyyhtiä sinistä Vetoa, josta pitäisi tulla polvisukat.



Olen myös erittäin otettu, sillä sain pyynnön neuloa yhden tulevaan kirjaan tulevista asioista eräällä ystävättärelle suuriin juhliin joulukuussa. On todella ihana tietää, että joku arvostaa töitäni niin paljon, että haluaa uskoa minulle juhla-asusteen toteutuksen. Langat sain jo, mutta pitäisi vielä käydä valitsemassa työhön sopivat ja kauniin väriset helmet.

Nyt, jotta joku tekeillä olevista asioista etenisikin, menen sohvalle neulomaan telkkaria katsoman kuumeisen lapsen seuraksi. Vaikka sairastelevat lapset muuten ovatkin kurjia reppanoita, on myönnettävä, että äidin ihan luvallinen neuleaika on ihan hyvä korvike. Ensi viikolla lisää Elämänlankaa!